Joulunpyhät on onnellisesti ohi. Lahjoja tuli kivasti, mm. fakiirimatto, hihatin, koru, yksi kirja (Mankellin uusin), suklaata jne. Sain myös lahjaksi kolme DVD-leffaa. Vissiin ole kasvanut aikuiseksi, kun ne leffat oli 101 Dalmatialaista, Joulutarina ja uusin Harry-Potter leffa. Vois samat leffa olla kova sana minua 20-vuotta nuoremmillekin ;)
Junamatka Jyväskylään sujui tälläkertaa ongelmitta, mitä nyt Muurame-Jyväskylä väli tultiin hiljaa ja tuossa tuli yli kymmenen minsan viivästys. Junassa taas kuulutukset ei toimineet, sentäs asemilla toimi. Kuntoiluputkikin katkesi sitten jouluna eli aattona ja joulupäivänä pidin ihan lepoa. Tapanina kävin reilun kolmen kilsan lenkin eli ns. Jyväsjoen koulun lenkin. Koulu on lakkautettu yli viisi vuotta sitten, mutta rakennus on onneksi pystyssä. Tänään kävin kävelemässä saman lenkin ja eka hiihto lenkki pariin vuoteen. Oli liian pitävät sukset, joten en uskaltanut sitten laskea sitä Tikkakoken purkkarin (pururata) ensimmäistä suhteellisen vauhdikasta ja jyrkkää alamäkeä. Kun pelkää susien tökkäävän kesken laskun, on parempi olla laskematta ja satuttamatta itseään.
Muuten lomat on kuluneet leffoja katsellessa, Tuulen viemää lukiessa, sukulaisten kanssa seurustellessa, hyvin syödessä ja saunassakin on tullut käytyä joka päivä. Viimeistään keskiviikkona sitten takaisin Helsinkiin.
Tämä on pienen ihmisen havaintoja niin isoista kuin pienistä asioista.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tikkakoski-city. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. joulukuuta 2009
torstai 17. joulukuuta 2009
Vähiin käy ennenkuin loppuu
Tänään oli suurella todennäköisyydellä pienen ihmisen viimenen työpäivä tämän vuoden puolella. Veikkaan, että edes paatuneinkaan työterveyslekuri ei voi olla mun vaivoihin kirjoittamatta saikkua ja sitten pukkaa jo lomat päälle. Näillä näkymin loppiaisen jälkeen olisi pitäisi palata takaisin kokeilemaan, miltä tuntuu työnteko. Toivottavasti lekuri määräisi minut nyt tutkimuksiin, niin pääsisi selvyyttä tilanteen suhteen. Ei tämä jatkuva 600-buranan, panacodin ja lihasrekaksanttien syönti tee hyvää fysiikalle eikä psyykkeelle. Samoin pitäisi saada selvyyttä tuohon poskiontelo tilanteeseen.
Lisää tuskaa tilanteeseen toi se, kun työkaverini kertoi tyttönsä koulukiusaamisesta ja ihan järkyttävää se on nykypäivänä. Onneksi asiat saatiin nyt esille ja puututtiin. Tuo toisaalta nosti omat kouluajat esille. Kun on sen kiusaamispaskan joutunut itse kokemaan, aikana jolloin asioihin ei erittäin suurella todennäköisyydellä puututtu, vaan seliteltiin, että "pojat on poikia" eikä "haukku haavaa tee"-tyyliin. Kummasti sitä muuten puututtiin, jos sattui olemaan "ressukat" huonommista perheistä... Tosin heidän piti todistaa sitten oma porukkaan kuulumisensa kiusaamalla toisia( lue siis mm. minua). Sen siaan, jos olit vähän normaalista perheestä, etkä litsannut, asioille ei tehty mitään. On muuten aikamoisesta suonsilmästä nostettu tätä itsetuntoa ja tuo operaatio jatkuu varmasti koko loppuelämän. Puhukaa ja puuttukaa, jos joku joutuu kiusatuksi, ei kenenkään ole hyvä jäädä näissä asioissa yksin!
Tänän san taas kuulla, että eräs ihana kolleega poistuu eläkkeelle. Taas poistuu talosta valtava määrä tietotaitoa, josta toivottavasti saatiin edes osa siirrettyä eteenpäin. Onnea ja menestystä vaan hänelle ansaituille eläkepäiville!
Kirjoista sain Le Clélion Autiomaan luetuksi. Nyt siirytään Afrikasta ja Ranskasta seikkailemaan Coetzeen mukana pietariin eli kirjastosta lainattu Pietarin mestari on seuraavaksi lukuvuorossa.
Pakkasetkin hellittivät eli alle kymmentä astetta oli tänään. Tosin äitee soitti ja kertoi, ettei Jyväskylässä ole vielä hiihtokelit. Ei se minuu haittaa, kun en taida uskaltaa tämän vaivani kanssa edes hiihtää ainakaan Tikakkoski-cityn purkkarilla. Enkä myöskään taida uskaltaa tehdä tapaninpäivänä perinteistä Särkimäen kävelylenkkiä.

Tunnisteet:
Iskias,
kirjat,
koulukiusaaminen,
saikkua,
Tikkakoski-city
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)