sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Näköjään lipsahti näin viikonloppuna päivitystahti peräti kolmen päivän mittaiseksi.

Perjantaina ihan normaali työpäivä ja se pari tuntia tuli puhelinta päivystettyä. Soi mokoma enemmän kuin torstaina. Muuten sain töitä tehtyä vähän tehokkaammin kuin torstaina.

Töiden jälkeen sitten kaupan kautta kotiin. Illalla ohjelmassa kokkaamista ja töllön katsomista. Olin vaan niin tolkuttoman väsynyt, että ennen iltakymmentä piti mennä untenmaille.

Eilen heräsin ihan hyvissä ajoin, mutta kävelylenkille sain itseni vasta alkuillasta. Jotenkin kummallisesti koomaillessa eilinen päivä meni. Kävelylenkki oli sentäs joku kilsan pidempi kuin viikko sitten.

Tänään päivä meni mm. siivotessa ja kokatessa sekä tein lyhyen kävelylenkin. Jostain syystä en vaan saanut lähdettyä salille, vaikka niin oli tarkoitus. Täytyy sitten ensi viikolla joku ilta mennä töistä suoraan tekemään se saliohjelma, että säilyisi siihen jokin tuntuma.

Ultrajuoksussa suomen kolmikko selvitti itsensä Nemeasta-Olympiaan ihan aikataluissa, vaikka aikamoisia ongelmia oli kaikilla ollut valmistelussa. Onnittelut koko kolmikolle!

torstai 27. toukokuuta 2010

Parin päivän kuulumiset

Näköjään tämän blogin päivitystahti on hidastunut eli jonkin aikaa on tullut kirjoiteltua vain joka toinen päivä. Toisaalta ei nyt mitään isoja juttujakaan ole tapahtunut, eikä kukaan lukijakaan ole tätä muutosta pahemmin ainakaan kommentoinut, joten tällä linjalla jatketaan ellen sitten saa jotain inspiraatiota kirjoittaa taas päivittäin.

Eilen oli lentsun suhteen parempi päivä, mutta päätin silti antaa aikaa toipua tuosta pari päivää, joten kuntoilujen suhteen tuli edelleen välipäivä. Töissäkään ei mitään ihmeellistä tapahtunut, mitä nyt pari kirjettä tuli kolleegoiden avustuksella rustattua, kun tuli yksi listaus tehtäväksi. Suurimman osan tapauksista sain ratkaistua itsenäisesti, mutta noihin pariin tapaukseen tarvitsin apua. Toinen oli vielä kirjoitettava ruotsiksi, eikä mallilauseista löytynyt apua. Toiseen taas tarvitsin apua, kun en ihan sellaiseen tapaukseen ollut aikaisemmin törmännyt.

Kotiin vaihteeksi juna + bussi yhdistelmällä ja tietty kotimatkalla alkoi sataa vettä. Tulipahan sentäs käveltyä vähän enemmän kuin normaalisti työmatkoilla.

Eilen illalla olin sen verran väsynyt, että menin jo ennnen kymmentä nukkumaan.

Tänään olotila oli lentsun suhteen normalisoitunut eli ei muuta kuin jumppavaatteet mukaa. Töissä parin tunnin puhelinvuoro rikkoi työrytmin ja jotenkin sen jälkeen oli vaikea keskittyä yhtään mihinkään. Sain silti jotakin tehdyksi. Huomenna on taas yhtä katkonainen päivä, kun piti sairastapauksen takia ottaa puhelinvuoro.

Töiden jälkeen suuntasin salille. Olin tuolla hyvissä ajoin joten ehdin tehdä kevyen 20 minsa alkuverryttelyn kuntopyörällä. Pienen tauon jälkeen pitästä aikaa yhdellä suosikkitunnillani eli shape-jumpassa. Alkuun tehtiin kome kappaletta lämmitellen mm. step-laudalla ja sitten lihaskuntoliikkeitä käsipainoilla + välissä tasapainoilua. Loppuun vielä lyhyet venyttelyt. On edelleen kiva tunti ja hiki tuli:)

Kotona ohjelmassa kokkaamista, tiskikoneen täyttöä, vähän töllön katsomista ja netissä surfaamista.

Euroviisuissa kävi sitten niinkuin vähän etukäteen aavistelin eli Kuunkuiskaajat eivät finaaliin päässeet. Muutaman kappaleen tiistaina katsoin toisella korvalla, eikä yksikään kappale säväyttänyt minua.

Kirjoista norjalaisen dekkaristin Kjell-Ola Dahlin Pikku rumpali tuli luetuksi ja oli minusta parempi kuin jokin aika sitten lukemani Äke Edwardsonin kirja. Nyt vuorossa on kirjastosta lainaamista kirjoista Anita Brooknerin Päivät Pariisissa.

tiistai 25. toukokuuta 2010

Takapakkia lentsun suhteen

Eilen aamulla oli vähän tukkoinen olo, mutta otin silti salivermeet mukaan töihin. Töissä ei mitään ihmeempiä tapahtunut, mitä nyt muutama kirje tuli rustattua. Työpäivän aikana olotila oli normaali, joten päätin mennä suunniteman mukaan salille.

Töiden jälkeen suuntasin sitten salille ja spinning-tunnille. Ensi viikolla kun vaihtuu kesälukkarit ja tuo maanantain helpompi spinu poistuu ainakin kesäksi ohjelmasta. Hyvin jaksoin kolmevarttia spinnata, mutta sykkeet pysyi yllättävän alhaalla. Ehkä tuli tehtyä vieläkin vähän helpommilla vastuksilla. Tunnin loppupuolella alkoi taas vasemmassa pohkeessa olemaan pieniä tuntemuksia, mutta tuo ei sentäs niin pahaksi mennyt kuin edellisellä kerralla. Taisi siis säädöt osua paremmin kohdilleen kuin viimeksi.

Kotona sitten sapuskan laittoa ja vähän töllön katsomista sekä päikkärit ennen nukkumaanmenoa.

Tänään oli sitten aamulla huomattavasti tukkoisempi ja lentsuisempi olo kuin eilen, joten päätin pitää suosiolla huilipäivän kuntoilujen suhteen. Koska ei ollut kuumetta tai edes pientä lämpöä, menin normaalisti töihin. Töissä taas normaalit kuviot. Päivää sentäs piristi tieto, että kesällä on perjantaisin mahdollista lähteä vähän normaalia aikaisemmin liukumaan, samoin juhannusaattona. Tosin jokin verran on vuoroja perjantaisin tiedossa, mutta ei sentäs jokaviikko.

Kotona sitten kokkaamista, syömistä, töllön katsomista ja vähän netissä surfaamista. Ei sentäs Niemisen Jarkko päässyt yllättämään Ranskan avoimissa, vaikka oli hyvät mahdollisuudet. Saas nähdä miten käy euroviisuissa. Jotenkin olen vähän ollut epäileväinen Kuunkuiskaajien finaalipaikan suhteen, mutta muutaman tunnin kuluttua tuo sitten ratkeaa. En tosin jaksa, enkä siis aio lähtetystä katsoa, mitä nyt alku menee tuolla taustalla. Ehkä tilanne olisi toinen, jos olisi ollut tuttu rumpali paikalla ;)

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Lentsusta toivuttu.

Jonkinnäköinen lentsu sitten iski eli perjantaina jätin suosiolla aikomani työmatkafillaroinnin väliin. Harmi sinänsä, sillä kelien puolesta päivä olisi ollut otollinen.

Töistä ei mitään ihmeempää raportoimista. Töiden jälkeen käytiin Jussin kanssa kaupassa. Muuten päivä meni sitten lepäillessä.

Eilen sitten lentsu alkoi helpottmaan. käytiin sitten Jussin kanssa tutustumassa Roihuvuoressa olevaan Japanilaiseen puutarhaan/puistoon. Piti olla kirsikkakukkajuhlat nyt viikonloppuna, mutta taisi tänävuonna kukinnot olla normaalia aikaisemmassa. Porukkaa silti tuolla oli kivasti ja tuli samalla nähtyä itselleni uusia seutuja, ellen sitten ole joskus pikkutyttönä tuolla käynyt. Samalla reissulla käytiin myös Laajasalossa sijatsevassa Tullisaaressa. Paikka on siis tunnettu Aino Actén huvilastaan. Ihana vihreää tuolla oli ja myös rauhallista. Kelikin oli vähän parempi kuin mitä sääennusteissa oltiin luvattu.

Lähettiin tuolle reissulle sen verran myöhään, että matkalla kotiin iski sitten kunnon ukkoskuuro. Onneksi ei ollut pitkä matka kävellä kotiin ja olin hoksannut ottaa sateenvarjot mukaan.

Tänään tuli sitten nukuttua pitkästä aikaa puolillepäivin. Muuten päivä meni töllöä sekä tallennuksia katsellessa. Sain sentäs tehtyä tänään puolentoistatunnin kävelylenkin. Lisäksi vähän netissä notkumista ja mm. hyviä juoksutuloksia katsoessa. Ultrajuoksussa Heermanin Mikeal teki 48-tunnin juokussa sekä Suomen että Pohjoismaiden ennätyksen. Muutenkin tuli hyviä tuloksia maratoneilla ja lyhyillä matkoilla. Onnittelut kaikille tutuille omista ennätyksistä tai muuten hienoista juoksuista & tuloksista!

Kirjoista sen verran, että Åke Edwardsonin maanpäälinen taivas tuli luetuksi männäviikolla. Ihan lukemisen arvoinen dekkari, mutta ei minusta ollut paras Edwardsonin kirja. Lisäksi kirjastosta lainaamista kirjoista Yasmina Khadran Attentaatti tuli luettua melkein kertaistumalta. Mielenkiintoista luettavaa Israelin tilanteesta ja kostonkierteestä. Nyt vaihteeksi omasta hyllysta ja edelleen dekkari eli norjalaisen Kjell-Ola Dahlin Pikku rumpali. En olekaan Dahlin tuotantoon aikaisemmin tutustunut.

torstai 20. toukokuuta 2010

Fyssarilla, treeniä, töitä ja kesälentsua.

Eilen oli sitten taas vaihteeksi käynti fyssarilla. Katsottiin sitä minulle vaiekuksia tuottanutta liikettä ja sain yhden liikkeen lisää. Sovittiin seuraava kontrolliaika kesäkuulle.

Töissä ei sen ihmeempiä ollut ja hyvin hommat etenevät. Töiden jälkeen suuntasin sitten salille ja ohjelmassa oli treeni pt:n kanssa. Käytiin läpi saliohjelma ja poistettiin ohjelmasta vaikeuksia tuottaneet yhdistelmät eli teen jatkossa hauskäännön, vipunoston ja askelkyykyn ihan omina liikkeinä. Muutamaan liikkeeseen lisättiin painoa ja sain ohjelmaan yhden liikkeen lisää. Niin se aika kuluu eli tuo oli viimeinen treenikerta pt:n kanssa ellen sitten ota uutta pakettia. Ajattelin ainakin kesän treenata ihan itsekseni, joten katsotaan tilannetta sitten syksyllä.

Kotona ohjelmassa oli ruuanlaittoa, vähän netissä surfaamista ja töllön katsomista. Tosin töllöä katsellessa otin samalla soffalla torkut, joten aika pikaisesti kutsui nukkumatti. Sain tosin sen helpoimman fyssarin antaman liikkeen tehdyksi.

Tänään oli aamupäivällä töissä tiedossa koulutusta. Sinänsä aihe on tuttu, mutta muutama iso uudistus ja ohjelmien muutokset tekevät tuostakin asiasta -ainakin näin aluksi- paljon monimutkaisemman ja työläämmän tuntuista. Ennen kuin asiat selvisivät vain yhdestä ohjelmasta, nyt samat tiedot täytyy katsoa tuon tutun ohjelman lisäksi kahdesta tai kolmesta muusta ohjelmasta. Väkisin tuo vie vähän enemmän aikaa.

Olinkin jo meinannut unohtaa, että minun piti seurata ja vastata yhteen talon yhteiseen sähköpostilaatikkoon, kun esimies on tänään ja huomenna lomalla. Onneksi osastopäällikkö kiersi tänään juttelemassa ja otti sen asian puheeksi.

Sen verran on ollut väsynyttä fiilistä, että päätin pitää tänään treenistä lepopäivän ja tulin suoraan kotiin. Oli vähän tarkoitus huomenna polkea työmatkat fillarilla, mutta nyt yrittää joku kesälentsu iskeä. Jussiin sama tauti oli jo iskenyt tänään. Saas nähdä, jääkö tuo fillarointi aikomukseksi vai tuleeko joku ihmeparantuminen.

Tuli sitten katsottua jääkiekon mm-kisojen osalta ainut Suomen peli kokonaan. Vähän tuo tappio Tsekeille harmittaa, mutta ei se enään niin pahalta tunnu kuin esim. joskus kymmenenvuotta sitten.

tiistai 18. toukokuuta 2010

Tiistaita

Vaikka olinkin mennyt minulle normaaliin aikaan nukkumaan, silti aamulla väsytti ihan törkeästi. Ehdin kuitenkin hyvin töihin. Töitä sain ihan hyvin tehdyksi, vaikka aamulla meinasi jonkinverran väsyttää.

Iltapäivällä oli lisäksi reilun tunnin infotilaisuus tulevasta organisaatiouudistuksesta. Onhan se kiva juttu, kun taas parin vuoden jälkeen edellisestä isosta uudistuksesta laitetaan pakka sekaisin. Ei siinä mitään, mutta tämä jatkuva muutos vaan rupeaa vähitellen turhauttamaan. Eikä noin lyhyessä ajassa pysty kuitenkaan kovin hyvin analysoimaan edellisen muutoksen hyviä ja huonoja puolia. Ei auta kuin sopeutua tulevaan ja onhan tässä reilu vuosi aikaa tuohon.

Töiden jälkeen suuntasin sitten tutulle saille. Lähdin sen verran hyvissä ajoin liikkeelle, että ehdin tehdä peräti 50 minsaa kuntopyörällä. Tuli taas vaihteeksi kunnon hiki. Pienen tauon jälkeen vielä tuttuun tapaan puolituntinen core.

Kotona sitten kokkausta, syömistä, vähän töllön katselua ja netissä surfaamista. Huomenna aamulla taas fyssarin vastaanotolle ja sitten illalla on treeni PT:n kanssa.

maanantai 17. toukokuuta 2010

Maanantaita

Eilen sitten tuli mentyä vähän normaalia myöhemmin nukkumaan, eikä sitten meinannut uni tulla millään. Kuuntelin mm. yöllistä vesisadetta. Muutaman tunnin sain kuitenkin nukutuksi.

Aamulla oli hieman vaikeuksia saada itseään liikkeelle, mutta oli tänään sovittu fyssarin kanssa tapaaminen. Ei siis auttanut jäädä lorvailemaan, vaan lähteä ajoissa liikkeelle. Olin tuolla hyvissä ajoin.

Fyssari taas tiedusteli tilannetta ja sitä, miten aktiivisesti olen niitä liikkeitä tehnyt. Sain kehuja, että olin noinkin tunnollisesti noin tehnyt. Fyssari taas katsoi niitä liikeratoja ja käytiin läpi ne harjoitteet eli olinko tehnyt ne likkkeet oikein. Kuulemma olin tehnyt. Lisäksi sain yhden uuden liikkeen ohjelmaan.

Töihin tuli mentyä vähän myöhemmin. Sain silti hyvin töitä tehdyksi, vaikka iltapäivällä menasi vähän tulla väsy. Onneksi hörppy vettä + mandariini piristivät oloa.

Töiden jälkeen suuntasin sitten en lätkää katsomaan vaan salille. Viikonloppuna kun ei viitsinyt kauniita päiviä uhrata salillakäyntiin, piti tänään sitten skarpata. Tein ensiksi vartin mittaisen alkulämmittelyn kuntopyärällä ja siten sen saliohjelman. Ihan hyvin sain ne tehdyksi, tosin se askelkyykky + vipunosto yhdistelmä tuottaa edelleen ongelmia. Loppuun vielä venyttelyt ja salin puolella aikaa kului 60 minsaa.

Huomasin, että junan lähtöön on aikaa, joten kävin samalla reissulla lataamassa ärrällä matkakortin. Kotona sitten vuorossa oli kokkaamista, syömistä, vähän töllön kasomista ja netissä surfaamsita.

Kirjoista Antoine De Saubt-Exupéryn yhteisniteenä ilmestynyt Siipien sankarit ja Yölento tuli luetuksi. Ihan runollisesti kirjoitettu ja samalla tuli aimo annos lentämisen historiaa. Nyt vuorossa on omasta kijahyllystä vaihteeksi ruotsalaista dekkaria eli Åke Edwardsonin Maanpäällinen taivas.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Helteet jatkuu

Tänään piti mennä salille. Ei tullut kuitenkaan tällepäivälle sitä jossain ennusteessa ennustettua sadetta ja/tai ukkosta, joten ei näin kauniina päivänä viitsinyt mennä salille. Tuon tilalle tein Vantaanjokivarressa seitsämän kilsan mittaisen lenkin. Muuten lenkki meni hyvin, mutta loppumatkasta alkoi taas Kayanot hiertämään vasenta kantapäätä ja rakkohan siinä oli sitten tuloksena. Muuten varustus oli ok, eikä minua nämä helteet vielä haittaa. Kivasti pieni tuuli vähän viilensi ilmaa, eikä ollut niin paahtavan kuuma olo. Hyvin upposi lenkin jälkeen juoma ja myös jätski ;)

Näköjän aikamoisessa hellekelissä on Ponnenjärvellä juostu 24-tuntia, onnittelut vaan kaikille "hirviön selättäneille"! Samoin onnittelut myös muissa kisoissa pärjänneille!

Kotona tuli katsottua töllöä ja varsinkin Monacon F1-kisa. Ei nyt hirveästi kisassa tapahtumia ollut, paitsi nuo muutamat seinäänajot + turva-autoepisodit. Tietty tuli surfailtua netissä ja vähän luettua kirjaa. Pitää vielä muistaa tehdä ne fyssarin antamat liikkeet ja huomenna on sitten seuraava tapaaminen + keskiviikkona kolmas, kun oli neuvo ottaa kolme käyntikertaa viikon sisään.

lauantai 15. toukokuuta 2010

Oli hieman outoa lähteä eilen töihin vain yhdeksi päiväksi, mutta hyvissä ajoin ehdin töihin. Osa porukasta oli ottanut eilisen päivän lomaa, joten oli kivan hiljaista, toisaalta kelien puolesta olisi voinut olla lomalla. Sain silti tehdyksi kohtuullisen hyvin töitä.

Tosin jonkinverran tuo Ranskan Brivessä juostu MM+EM: 24h-kisan seuranta vaikeutti keksittymistä. Hienosti suomalaiset pärjäsivät kisassa eli naisten kisassa joukkue EM-pronssi, kaksi SE:tä ja kaikki yksitoista juoksijaa tekivät henkilökohtaiset ennätykset. Todelliset ennätysmurskajaiset siis. Onnittelut kaikille juoksijoille ja myös loistavalle huoltotiimille :)

Tuli myös eilen käytyä hierojalla. Pohkeet ja pakarat olivat jumissa, mutta etu- ja takareidet olivat yllättävän hyvässä kunnossa. Kaikista eniten helpotti tuo vasemman pohkeen paha jumitilia.

Illemmalla käytiin vielä fillarilla kaupassa. Ei menty tuonne ihan suorinta tietä vaan tuli tehtyä samalla muutaman kilsan filallarilenkki. Muuten kotona sitten ruuanlaittoa, syömistä ja töllön katsomista. Netissä surfaaminen jäi vähemmälle.

Tänään heräsin vaihteeksi jo puoli kasin aikoihin. Aamulla katsoin vähän töllöä ja tallennuksia kovalevyltä. Sitten ohjelmassa oli käynti kampaajalla eli hiustenleikkuu. Nyt on taas kesän kunniaksi vähän lyhyemmät hiukset.

Tuon jälkeen lähdin sitten käymään kirjastossa, kun piti palauttaa kirjoja. Samalla uusin lainassa olevat kirjat, mutta en tälläkertaa lainannut uusia kirjoja. Pitää omasta kirjahyllystä saada taas luetuksi muutama kirja enemmän + lainassa olleet muutamat kirjat luetuksi ennenkuin lainaan uusia kirjoja. Samassa yhteydessä tein myös kävelylenkin ja matkaa tuli vähän yli 6 kilsaa. Ihan tuota reittiä en ollutkaan aikasemmin kävelylenkillä tehnyt, joten kiva lisä valikoimaan.

Oli tarkoitus käydä illemmalla tekemässä toinen kävelylenkki, mutta aikeeksi se jäi. PÄivä meni formuloita ja leffaa katsellessa sekä netissä notkuessa.

Fyssarin antamia liikkeitä en sitten muistanut/jaksanut eilen tehdä. Pitääkin tänään olla aktiivisempi tuon suhteen. Huomenna olisi tarkoitus mennä salille hikoilemaan.

Tsemppiä myös sinne Töysän Ponnejärven suuntaan 24-tunnin juoksuun ja tälläkertaa ei taida räntäsade yllättää. Mielenkiintoisia raportteja sekä Ranskasta että kotosuomesta on varmasti tulossa luettavaksi.

torstai 13. toukokuuta 2010

helatoirstaita

Eilen aamulla suuntasin ennen töitä fysioterapeutille. Hän tiedusteli selän tilannetta ja sitten teki muutaman tutkimuksen ja tehtiin muutama jumppaliike. Sain yhden liikkeen kotiläksyksi. Seuraava kerta sitten maanantaina.

Töissä en hirveästi ehtinyt töitä tekemään, kun iltapäivällä oli koulutusta. Sellaista se välillä on. Töistä lähdin hyvissä ajoin, mutta en sittenkään mennyt salille. Oli jostain syystä todella väsynyt fiilis eilen, vaikka olikin nukkunyt yön todella hyvin. En saanut edes kävelylenkkiä tehdyksi, kun sen verran väsytty ja särki päätä. Menin siis todella hyvissä ajoin nukkumaan.

Tänään heräsin levänneenä. Päivä meni hyvin vaapäivää viettäen eli lähennä lepäillessä. Sain sentäs noin kuuden kilsan mittaisen lenkin tehtyä. Olin sattumalta nähnyt jonkun ohjelman töllöstä, missä oli juttua mm. hiidenkirnusta. Jussi sitten sanoi, että meidän lähistöllä on yksi hiidenkirnu. Mentiin siis kävelylenkillä tuota ihmettelemään. On tosiaan tultun lenkin lähistöllä, mutta aikas hyvin maastoon sulautunut tuo paikka.

Ihan lämmintä on ollut varsinkin tänään, eikä pieni tihkusade lenkin aikana pahemmin haitannut.

Lopuksi vielä tsemppiä Team Finlandille Ranskan Brivessä menossa olevaan 24-tunnin MM-kisaan varsinkin sekä huomenna Töysän Ponnenjärvellä starttavaan samanpituiseen kisaan kaikille juoksijoille!

tiistai 11. toukokuuta 2010

Tiedä sitten mikä oli syynä, mutta aika katkonaisesti tuli viimeyönä nukutuksi. Ehdin silti hyvissä ajoin töihin ja aamulla olleeseen reilun tunnin mittaiseen koulutuseen.

Muuten työpäivä meni ihan kivasti ja väsymyksestä huolimatta sain ihan hyvin töitä tehdyksi. Muistin myös pistää postiin oman esitäytetyn veroilmoituksen, kun piti muutamalta osin sitä täydentää. Olisin muuten sen tehnyt netissä, mutta sitä ei vielä ollut kaikilta osin mahdollista. Toivottavasti mahdollisimman moni on muistanut tarkistaa omat veroilmoituksensa. Jos ei, niin nyt kannattaa niin tehdä.

Töiden jälkeen lähdin salille, vaikka olo ei todellakaan ollut mikään kovin virkeä. Sain silti tehdyksi todella hyvän treenin eli 40 minsaa kuntopyörällä ja taisi olla eka kerta kuin tuossa ajassa + samalla vastuksella meni yli 12 kilsaa. Tuon jälkeen vielä puolentunnin core-jumppa. Hiki tuli ja kaloreita kului :)

Kotona ohjelmassa oli kokkaamista, syömistä, töllön katsomista ja netissä surfaamista.

Kirjosta sain James Ellroyn Erittäin salaisen luetuksi. Oli kuitenkin vähän turhan raaka minun makuuni eli pienoinen pettymys tuo kirja. Seuraavaksi vuorossa on vaihteeksi vähän vanhempaa kirjaa eli Pikku Pirnssin kirjoittajan Antoine De Saint-Exupéryn yhteisniteenä ilmeistynseet Siipien sankarit ja Yölento.

maanantai 10. toukokuuta 2010

Ei paljon kerrottavaa.

Ei tästä päivästä ole paljon kerrottavaa. Aamulla olisi nukuttanut niin makeasti, mutta piti ehtiä koulutukseen ja ihan kohtuullisen hyvin tuonne ehdin.

Päivä meni siis koulutuksessa. Paljon tuli taas päivän aikana asiaa, joten aikas rankka päivä tuo oli.

Töiden jälkeen oli sitten yhdistyksen kokous ja aikamoisia tunneryöppyjä tuolla oli parista asiasta. Päätökset saatiin tehtyä, vaikka ei ne päätökset kaikille mieleen ollut. Toisaalta noin suurissa asiossa saadaan harvoin kaikkia miellyttäviä päätöksiä. Saas nähdä, milloin seuraavan kerran menen kyseisiin kokouksiin, edellisestä kun oli vierähätnyt joku tovi.

Sen verran pitkään tuolla meni, että en enää jaksanut mennä minnekkään salille vaan tulin suoraan kotiin. Kotimatkalla näin pitkästä aikaa juoksupiireistä tutun kaverin P:nja tuli muutama kuulumisia vaihdettua. Oli kiva nähdä ja jutella ja toivottavasti pääset taas pian kunnolla treenaamaan.

Kotona sitten katsoin töllöä, surffasin netissä ja vähän luin kirjaa. Huomenna pitäisi ehtiä vieläkin aikaisemmaksi töihin, kun on aamulla tunnin opintopiiri tuosta tämänpäiväisestä koulutuksesta. Ei niihin tehtäviin ja materiaaleihin ehdi oikeastaan yhtään perhtyä, mitäs laittoivat tuon opintopiirin heti seuraavalle päivälle.

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Viikonloppu vietetty

Perjantain lentsunpoikanen meni levolla ohitse, eikä enää pahemmin haitannut viikonloppuna. Eilen piti säätiedon mukaan tulla vettä koko päivän, mutta toisin kävi. Aamulla oli tosi hyvä ilma, mutta kauppassakäyntiä lukuunottamatta en itseäni ulos saanut kuin vasta illalla. Silloin tietty tuli vettä, mutta onneksi vesisade lakkasi jo heti lenkin alussa ja sain tehtyä vähän suunniteltua pidemmän kävelylenkin. Kuuden kilsan lenkkiin aikaa meni tunti ja 11 minsaa.

Muuten päivä meni kovalevyltä tallennuksia katsoessa ja tietysti myös telkkarista suoraan tulleita ohjelmia, kirjaa lukiessa ja muuten vaan ihan lepäillessä.

Tänään aamulla tuli nukutuksi vähän normaalia pidempään. Aamulla tuli soitettua äidilleni perinteinen äitienpäiväpuhelu. Onnittelut vaan äidille ja kiitos kaikesta!

Tuon jälkeen lähdettiin sitten Jussin kanssa sallille. Tein ekaksi vartin alkuverryttelyn kuntopyörällä ja sitten kuntosalin puolella pt:n ohjelman mukaan. Tälläkertaa oltiin Satsin Herttoniemen keskuksessa, joten hieman oli hakemista laitteiden sijoittelun kanssa. Onneksi löytyi tutut laitteet, eikä tarvinnut miettiä korvaavia laitteita. Askelkyykyssä tein vain kaksi sarjaa/jalka, kun se pohje edelleen vähän kiristeli. Loppuun vielä venyttelyt.

Sitten käytiin ostamassa Jussin äidille äitienpäiväkukka ja suunnattiin heidän luokseen. Onnittelut myös Jussin äidille ja myös Jussin siskolle. Heillä kun oli ensimmäiset äitenpäivät mummina ja äitinä. Oli kiva nähdä ja jutella + seurata L-vauvan touhuja. Onnittelut myös kaikille muille äideille!!

Kotosalla sitten katsottiin töllöä ja vähän surffasin netissä. Tänän viikonloppuna on taas juostu hyviä tuloksia ainakin HCR:llä ja Joensuussa. Onnittelut kaikille hienohin tuloksiin yltäneille!

Huominen työpäivä menee koulutuksessa ja illalla on vielä yhdistyksen kokous, joten pitkä päivä on taas tiedossa.

perjantai 7. toukokuuta 2010

Sateinen lepopäivä

Aamulla herätessäni oli sitten vähän lentsuinen olo eli palelsi, nenä vuosi ja kurkku tuntui tukkoiselta. Sain silti lähdettyä töihin ihan normaalisti.

Työpäivä meni ihan normaalisti ja päivän aikana olotila onneksi parani. Tuli taas pari tuntia päivystettyä puhelinta ja onneksi linjat olivat kohtuullisen rauhalliset tänään.

Päivällä alkoi sitten vesisade ja alkuillasta kotiin lähtiessäni vettä tuli todella reippaasti. Koska olotila ei ollut sataprosenttinen ja keli oli mikä oli, päätin sitten pitää suosiolla tänään lepopäivän kuntoiluista.

Kotona sain sitten katsotuksi vähän tallennuksia pois kovalevyltä sekä suoraan töllöstä. Hirvesti en jaksanut tänään netissä surffata.

Tsemppiä kaikille huomenna HCR:ssä tai muissa juoksutapahtumissa juokseville. Samoin Määtän Jarille urkakkaan Jyväskyläläisen Vakiopaine-baarin ikkunassa. Hienosti olet saanut tuolle tempaukselle julkisuutta, kuten maikkarin tämänpäiväisestä loppukevennyksestä nähtiin.

torstai 6. toukokuuta 2010

Keväisempi päivä

Tänään oli ihanan aurinkoinen ja käväisempi päivä päivä kuin esim. alkuviikosta. Kylmänkolean tuulen takia sää ei kuitenkaan vaikuttanut niin lämpimältä kuin lämpömittaria katsoessa olisi voinut kuvitella.

Aamulla heräsin taas hyvissä ajoin, mutta silti sain taas aikaa kummasti kulumaan ja meinasi tulla töihin. Osui sitten vaihteeksi tuttu henkilö (ei siis työkaveri) samaan junaan, joten samalla tuli vähän vaihdettua kuulumisia.

Töissä piti sitten taas aloittaa yksi työvaihe. Kummasti sitä muutamassa kuukaudessa ehtii asioita unohtaa, kun ei ole noita asioita tehnyt ja saa taas käydä kysymässä melkein joka asiasta. Eiköhän se rutiini noihin asoihin löydy taas toivottavasti jo kevään aikana. Tänään ei sentäs tarvinnut kuin yksi kirje rustata ja sain tuon alkuviikosta epäselväksi jääneen tapauksenkin selvitettyä ja soitettua asiakkaalle.

Töiden jälkeen suuntasin sitten salille, kun pohje tuntui paremmalta. Ulkona oli tosiaan hyvä keli, mutta kotona olisin vaan jämähtänyt soffalle eikä kävelylenkistä tai kotijumpasta olisi tullut mitään. Salilla tosin pystyin tekemään vain vartin kuntopyörällä, kun pohje vähän tuntuili ja lisäksi 30 minsaa kevyesti salin puolella edellisen pt:n antaman ohjelmaa vähän soveltaen.

Kotiin sitten kaupankautta, kun eilen oli lihahyllyt tyhjänä. Nyt tuli ostettua pari pakettia jauhista, joten pärjää taas vähän pidempään. Kotona sapuskanlaittoa, syömistä, töllön katsomiasta ja netissä surfaamista.

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Keskiviikkoa

Eilen menin ajoissa nukkumaan, mutta joistan kumman syystä ei aamulla siltikään ollut kovin pirteä olo. Onnistuin sentäs lähtemään töihin vähän aikaisemmin kuin eilen.

Töissä oli iltapäivällä koulutusta ja nyt selvisi sitten muutama asia, mitä ollaan vähän porukalla ihmetelty. Pitääkin sitten huomenna taas vaihteeksi siirtyä käsittelemään myös kyseisiä työtehtäviä ja samalla hoitaa myös muita tehtäviä. Ei ainakaan työt pääse loppumaan.

Töiden jälkeen suuntasin sitten salille. Vuorossa oli treenit pt:n kanssa. Ehdin tehdä vartin alkuverryttelyn nojakuntopyörällä. Sen jälkeen tehtiin sykkeennostotreeni crossarilla (20 minsaa), tasapainoiltiin ja tehtiin keskivartalon liikkeitä bosu-pallolla ja loppun vielä venyttelyt. Treeni meni ihan kohtuullisesti, mitä nyt maanantain spinusta kipeytynyt vasemman jalan pohje edelleen tuntuili jonkin verran ja pari kertaa jopa meinasi krampata.

Toivottavasti on vaan pahasta jumista kyse, eikä mistää pahemmasta. Pitää nyt ottaa iisimmin pari päivää, ettei vaan vaiva pääse pahenemaan. Annoin koivelle suihkussa kylmä-kuumahoitoa ja vielä illalla laiton siihen kylmää.

Kun junavuorot eivät salilta tullessani passanneet, kävin sitten samalla kaupassa. Oli varsinkin leipä- ja lihahyllyillä tyhjää. Piti itsekin ostaa leipää, kun alkoi olemaan vähissä ja lisäksi maitoa ja tomaatteja. Toivottavasti tuo lakko loppuisi lyhyeen.

Kotona sitten kokkausta, töllön katsomista ja todella vähän netissä surfaamista. Kirjosta sain kirjastossa lainassa olleen Gao Xingjianin kirjoittaman Sielun vuori-nimisen romaanin tänään luetuksi. Itselleni saman kirjailijan aikaisemmin lukema Vapaan miehen raamattu oli lukuelämyksenä parempi, mutta ei tämäkään huono tuttavuus ollut. Ehkä vaan tuollainen välillä aika myyttinenkin kirja ei vaan ollut sopiva tähän aikaan. Seuraavaksi luen omista kirjoista vaihteeksi dekkarin eli James Ellroyn Erittäin salainen. Ellroyn kirjoja en aikaisemmin ole lukenut, mutta Musta Dahlia leffan olen nähnyt.

tiistai 4. toukokuuta 2010

Kolea kevätpäivä

Tänään heräsin ihan ajoissa ja hyvin nukutun yön jälkeen. Silti tuli taas häärättyä kotona kaikkea ylimääräistä, joten meinasi tulla vähän kiire töihin. Ehdin kuitenkin aikaisemmalla junalla kuin eilen. Aamulla oli todella kolea ja sateinen kesä, ei kyllä yhtään keväinen ilma ja tuli vähän myös räntää.

Töissä ei sen ihmeempiä, mitä nyt tuli taas pari tuntia puhelimessa oltua. Hiljaista oli tänäänkin langoilla. Tosin minun jälkeeni vikan vuoron tehnyt kolleega ei ollut hoksannut ajoissa katsoa, että vuorolistaan oli tullut muuros ja piti häneltä käydä asiaa kysymässä. Sain myös rustattua pari kirjettä, kun pitää taas asioita kysellä ja selvitellä. Huomenna on iltapäivällä luvassa koulutusta.

Töiden jälkeen en jaksanut mennä salille, eikä kävelylenkkikään tuollaisessa kelissä houkuttanut, vaikka sade taukosikin illan mittaan. Oli vähän tarkoitus jumpata kotona, mutta jämähdin sitten soffalle katsomaan töllöä. Ehkä eilisen spinu-kokeilun jälkeen oli hyvä antaa kropalle vähän palautusta ennen huomista treeniä pt:n kanssa.

Saatiin sitten kovalevyltä katsottua pois yksi keskeneräinen leffa ja vähän eteenpäin yhden sarjan jakson katsomista. Muuten ohjelmaan kuului lyhyet päikkärit ja vähän netissä surffailua.

maanantai 3. toukokuuta 2010

Pitkästä aikaa spinnaamassa

Näköjään tuli viikonloppuna nukuttua ihan liikaa, kun eilen illalla ei väsymyksestä huolimatta saanut itseään ajoissa nukkumaan. Sain kuitenkin joitan kuutisen tuntia nukutuksi, vaikka aamulla hieman väsyttikin ja oli taas vaikeuksia saada itseään liikkeelle.

Työpäivä meni kuitenkin ihan kohtuullisen virkeänä. Pari tuntia tuli oltua puhelimessa ja tällä kertaa puhelinlangat eivät hirveästi jaksaneet laulaa. Yksi vähän työläämpi tapaus tuli selvittelyyn ja siinä saikin kivasti aikaa kulumaan. No ei saatu tuota tapausta vielä täysin selvitettyä. Välillä sinänsä ihan yksinkertasista asioista tulee esiin erikoisempia yksityskohtia, mihin ei ole aikaisemmin törmännyt. No ainakin oppii samalla taas uutta.

Töissä olisin voinut olla pidempään, mutta lähdin vähän turhan hyvissä ajoin salille. Olisin ehtinyt tehdä tuolla cardion puolella, mutta päätin säästellä selkää. Ohjelmassa oli pitköstä aikaa spinning-tunti tai oikeastaan kolmevarttinen. Edellisestä kerrasta on aikaa yli puolivuotta ja tuossa ajassa on salille tullut uudet spinning-pyörät.

Hieman oli siis säädöt hakusalla, mutta ihan kohtuullisesti ne sain osumaan. Muuten tein tuon tunnin selkää tunnustellen, enkä hirvesti viitsinyt vastuksilla leikkiä. Hieman selkä tehdessä tuntui, varsinkin ylhäällä ajasessa. Tuli kuitenkin hyvä pk-treeni tuosta. Nyt täytyy kuulostella selkää ja muutakin kroppaa. Ehkä parin viikon kuluttua uudestaan spinnaamaan.

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Vappu takana

Tuli sitten pidettyä vähän suunniteltua pidempi tauko blogi-kirjoittelusta, kun pääsi väsymys + muut kiireet yllättämään.

Torstain oli taas aika tiivis päivä koulutuksen suhteen. Tosin nyt päästiin kotiin sentäs puolisen tuntia aikatalua aikaisemmin. Tuon jälkeen olin niin sippi, että hyvä oli melkein päikkärit tarpeen. Onneksi tuli sentäs kauppareissu tehtyä ja samalla avattua fillarikausi. Yllättävän hyvin tuollainen lyhyt fillarointi meni, vaikka se aluksi vähän mietityttikin.


Viikon päätteeksi kävin vielä tyhy-tunnilla eli hierojalla. Tälläkertaa käsittelyssä oli yläkroppa eli selkä, niskat, hartiat, rintalihakset ja kädet. Ihan kohtuullisessa kunnossa lihakset oli, tosin kyllä niitä jumipaikkojakin löytyi.

Kotona sitten siivoamista ja sitten minun vahempani tulivat meille vapun viettoon. Itta meni syödessä perinteistä vappu ateriaa eli nakkeja, ranskalaisia ja perunasalaattia + vappujuomia nauttiessa.

Lauantaina aamulla käytiin sitten puolentoista tunnin kävelylenkki Vantaanjoen ratojen kävelyteitä pitkin. Satuttiin niin hyvään saumaan, että vesisade alkoi vasta viimeisillä minuuteilla. Tosin olikin porukalla varusteena core-texiä. Vähän aikaa huilailtiin ja sitten lähdettiin Helsingin keskustaan katsomaan vappufiilistä. Kierretiin Espan puistossa ja Kauppatorilla ja tuollasuunnassa tuli sitten törmättyä uskovaisten vappumarssiin ja sitä vähän sivusilmällä ihmeteltiin.

Tuon jälkeen käytiin syömässä Belge-nimisessä ravintolassa. Ei oltu tuolla aikaisemmin käyty ja vähän sattumalta se valittiin. Ruoka oli todella hyvää, joten ei jäänyt viimeiseki reissuksi tuo käynti. Sitten takaisin lähijunalla Puksuun. Pakattiin sitten tarvarat ja siirryttiin sitten Kirkkonummelle tätini ja hänen perheensä luokse jatkamaan vapunviettoa.

Siitä olikin kulunut erinäisistä syistä jo joku tovi aikaa, kun ollaan Jussin kanssa tädilläni käyty kyläilemässä. Aluksi ohjelmassa oli wappukaraokea. Joopa joo, kyllähän sitä tutussa porukassa jonkun laulun lurauttaa sujuvasti nuotin vierestä. Mihinkään julkisiin karaokehin ei minua kuitenkaan saa esintymään. Tuon jälkeen saunottiin, syötiin, nautittiin virvokkeita ja katsottiin töllöä. Sen verran taisi tuo karaoke porukkaa rasittaa, että kymmenen-puoli yhdentoista välillä lähettiin nukkumaan.

Aamulla herättiin hyvissä ajoin, joten varsinaisesti mistään wappuburchista ei voida puhua. Yöllä oli satanut vettä, mutta onneksi sää kirkastui. Käytiin sitten kävelemässä noin tunnin mittainen kävelylenkki ja samalla vähän ihmeteltiin Kirkkonummen uusia rakennuksia ja rakennusvaiheessa olevia kohteita. Ainakin keskustan osalta oli vapun sotkut saatu siivotuksi yllättävän nopeasti. Vajaan tunnin verran tuo lenkki kesti.

Kävelylenkin jälkeen vähän juteltiin ja sitten olikin ruokailun aika. On taas paripäivää tullut syödyksi todella hyvin, joten huomenna on aika palata arkeen ja tiukempaan ruokavalioon. Vanhempani toivat meidät takaisin Puksuun ja lähtivät sitten itse kotimatkalle Jyväskylään. Kiitos vappuseurasta sekä vanhemmilleni että tätini perheelle!

Kotona katsoin pari ohjelmaa pois kovalevyltä ja myös suorana töllösta tulleita ohjelmia, koneellinen pyykkiäkin tuli pyöräytettyä, vähän surffasin netissä sekä kävin vielä lyhyen kävelylenkin Vantaanjokivarressa. Tuosta kävelylenkistä jäi hyvä fiilis, kun vertaa puolenvuoden takaisia fiiliksiä. Hieman nuo hermot alamäessä tuntuilivat, mutta silti edistystä tuon suhteen on tapahtunut ja paljon. Saas nähdä, uskaltaako huomenna mennä vihdoin kokeilemaan spinningiä.