Näytetään tekstit, joissa on tunniste parvekelasit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste parvekelasit. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. marraskuuta 2009

Oivalluksia ja sähläyksiä

Eilen aamulla lähdin sitten töihin sen verran myöhään, että meinasi tulla kiire tai itseasiassa tuli vähän kiire sinne koulutukseen. Olihan se kiva olla ohjemistokoulutuksessa, kun ei edes ns. opetusympäristössä päässyt omilla tunnareilla mitään tekemän. Onneksi pääsin sitten vierihoitoon ja muutaman kohdan itsekin kokeilemaan. Tarvitsenn varmasti tukiopetusta, kun tuo ojelma tulee varsinaisesti käyttöön. Sen verran oudoksi se kuitenkin jäi. Muutenkin tykkään tuollaisista kokopäivän koulutuksissa, missä on puolentoistatunnin ruokkis ja koulutus loppuu reilusti suunniteltua aikasemmin ;)

Töistä lähtiessäni kävelin sitten sille toisiksi lähimmälle juna-asemalle. Saa samalla kuntoilua ja säästää rahaa, kun en seutulippua osta. Tosin nyt tarttee tutustua tuohon työmatkalippu-uudistukseen. Jos se kohta on kannattavampi, sitten vaihdan siihen. Vielä ole suostunut yhdestä välistä kaksinkeirtaista lipunhintaa maksamaan. Tosin tänä vuonna on tullut ostettua tuolla lipun arvo-puolelle noita seutulippuja enemmän kuin aikaisempina vuosina.

Junassa sitten iski paniikki, kun huomasin pankkikortin jääneen työihin. Ei muuta kuin Kantsussa pois junassa ja takaisn Myrtsiin. Ovista ei pääse enää viiden aikoihin sisälle kuin ovikoodilla, enkä sitä koodilappua löytänyt mistään. Menin sitten pääovelle odottamaan, josko joku tulisi päästämään sisää. Tuskastuin odotteluun ja soitin vartialle. Tosin se meni sinne hälyytykseen. Onneksi kolleega tuli just ovesta ulos, niin pääsin hakemaan sen kortin. Onneksi se kortti myös löytyi lukossa olleesta laatikostosta. Täytyy myöntää, että iski jo aikamoinen paniikki, jos olisi tuota korttia pitänyt lähteä kuolettamaan.

Vartialiikkeen tyyppi oli saapunut, mutta eri ovelle. Annoin kaverille leikilläni palautetta, että kerrankin kun olis tarvittu, olit väärällä ovella. No onneksi selvittiin säikähdyksellä. Ei muuta kuin takaisin kotiin kaupan kautta.

Siinä kauppamatkalla hokasin soittaa Jussille ja kysyä, että josko tuon tullessani perhepitsan. Jussi, hänen isänsä ja veljensä olivat kasaamassa sitä vaatekaappia. Oli aika työläs se projekti. Kaappi on taattua pohjalaasta laatua Ylistaroost! Hieno siitä tuli. Jos jotakin kiinnostaa, voi vakka netissä käydä askon sivuilla ja etsiä Sara-komero. Nelisen tuntia sen vaatekaapin kasaaminen oli kestänyt. Tosin ihan vielä se ei valmiiksi tullut, eli hyllyjen kannattimet ja ne vaatetangot puuttuvat. Pitäähän se lisäksi pyyhkiä puupölystä. Ne kananttimet näytti olevan aikas heppoisia, joten voi olla että käydään ostamassa tukevammat.

Jussi oli saanut muutakin aikaiseksi eilen, kun tuota vaatekaappi operaatiota. Oli sitten käynyt kolmannen kerran siellä kultasepänliikkeessä ja sai nyt ne ylimääräiset rahat takaisin ihan ilman mitään ongelmia. Soittivat myös tälle myyjälle ja kaikki pahoittelivat tilannetta. Tuo koru kun on ihan uusi malli ja meille sen myynyt henkilö luuli, että lisäosa maksaa erikseen. Nyt varmaan tuli asia myös hänelle selville, että niin se ei ollut. Virheitä sattuu kaikille, pääasia on se, että ne pystytään korjaamaan.

Lisäksi lasitusliikkeen eli Lumonilta oli käyneet katsomassa niitä parvekelaseja. Totesivat saman, minkä isäni tätä asuntoa ostettaessa eli heidän laseistaan ei ole kyse. Ongelma on se, ettei niissä ole minkään lasitusfirman leimaa tai tarraa. Tämä Lumonin kaveri oli antanut yhden firman nimen, mikä korjaa vanhoja parvekelaseja ja jolta voisi löytyä myös varaosia. Soitin tilanteesta isännöitsijälle. Hän otti tuon firman nimen ylös ja aikoo edelleen selvittää asiaa. Hyvä, että tilanne edistyy.

Sain uusimman Mma. Ramotswe kirjan eli Oivallinen aviomies luetuksi. Tuo kirja lähtee sitten lainaksi ainakin yhdelle työkaverilleni. Afrikasta nojatuolimatkailu siirtyy nyt Venetsiaan eli Donna Leonin uusin Ystävä sä lapsien tuli eilen aloitetuksi. Myös Leonin kirja meneee ainakin parille työkaverilleni lainaksi, kunhan vaan saan sen luetuksi.

Illalla oli noista episoidesta sen verran väsynyt, että en enää erillistä kävelylenkkiä saanut tehtyä, enkä myöskään jaksanut blogia kirjoittaa. Taisi olla toinen tai kolmas päivä, kun nuo osittaiset työmatkakävelyt pelastaa marraskuntoiluputken. Saa nyt nähdä, miten tuossa käy. Lantun kanssa meillä on ollut tiukkaakin tiukempi kisa. On se kumma, kun ei meinaa melkein eläkeläiselle tai eläkeellä oleville nuoremmat millään pärjätä. Täyyy nostaa hattua noille teräsmummoille- ja vaareille kuten tuolla lenkkivihon marraskuntoilijoissa on. Voi kun itse olisi tuossa iässä pystyisi moisiin suorituksiin.

torstai 26. marraskuuta 2009

Vaihteeksi töissä

Tänään sitten pitkästä aikaa töissä. Toivottavasti tämä sairastelu olisi tässä ja ehtisin tehdä tässä kuussa edes yhteensä seitsemän työpäivää.

Viime yö meni sitten valvoessa. Työasiat ja ennenkaikkea liian lämmin peitto + patteri valvottivat. Ehkä joku pari-kolme tuntia tuli nukutuksi. Aamulla sitten eväät reppuun ja muistin myös ottaa kellokortin mukaan. Työmatka meni hyvin, tosin kävelyt tuntui keuhkoissa.

Työterveyslekuri sitten mokasi eilen ja pahasti. Mulla oli koko ajan mielikuva, että työterveysfyssari ja influenssarokotus on vasta perjantaina. Ei tuo lekuri sitten oikaissut ollenkaan, että se olisi ollut tänään. Fyssari sitten soitti aamulla ja kysyi, olenko tulossa. Onneksi näki tilanteen eli olen ollut saikulla ja muutenkin kuuli äänestä, että olen vielä toipilas. Siirrettiin sitten tuo aika maanantaille. Hän myös peruutti tuon terkkariajan ja menen nyt ottamaan sen rokotuksenkin maanantaina. Fyssari oli myös niin ystävällinen ja inhimillinen, ettei laskuttanut mua tuosta käymättäjääneestä kerrasta.

Ilmastointiremppa etenee meidän kerroksessa ja tietty mun vaatekaappi oli ihan toisella puolella ja tuonne saisi kiertää tuhottoman pitkään. Otin siitä hengarin takkia varten ja sandaalit. Onneksi toisella ja lähempänä nykyistä väliakaista paikkaa oli tyhjiä vaatekaappeja, joten otin nyt väliaikaisesti sieltä yhden käyttöön.

Se hyöty tästä saikusta on ollut, että evakkoaika tuolla täpötäydessä maisemassa on lyhentynyt kummasti. Jos kaikki menee hyvin, parin viikon kuluttua päästään muuttamaan takaisin omaan toistaseksi puolityhjään ja rauhalliseen maisemaan.

Tarjosin sitten tiimikavereilleni tuliaskarkit ja lisäksi vein noita myös kahdelle viime vuonna meidän tiimissä olleelle "kiertolaiselle" sekä yhdelle vähän aikaa naapuriloossissa istuneelle kolleegalle. Edelleen on helppo tehdä heidän kanssa yhteistyötä, vaikka he eivät samoja tehtäviä teekään.

Aamulla sitten lueskelin myös työmailit. Yllättävän vähän niitä oli tullut. Lisäksi sain tehtyä muutaman rästin jääneen työtehtävän ja aloitin läpikäymän yhtä listausta. Huomenna on sitten kokopäivä koulutusta tiedossa.

Iltapäivällä taistelin sitten väsymystä vastaan ja kolmen aikaan oli pakko luovuttaa. Onneksi on liukuva työaika. Lähdin vireiseen kauppakeskukseen ja ostin ne puuttuvat joululahjat + lähetin kummitädeilleni joulupaketit. Lisäksi selvisi toisesta kultasepän liikkeestä, että meitä on laskutettu liikaa. Eivät suostuneet tänään purkamaan kauppaa. Tosin kotona huomattiin, että tuossa hinnassa on mukana myös korvikset. Niitä korviksia ei edes ostettu eikä haluttu, joten nyt niitten on pakko purkaa osittain kauppa tai muuten asia menee eteenpäin.

Ilmastointirempasta tuli mieleen, että tänään oli huoltoyhtiö miehet käyneet korjaamassa tuon kylppärin rämisevän jutun eli vaihtoivat uuden tai putsasivat vanhan ja laittoivat sen keskemmälle. Lisäksi katsoivat ne parvekelasitukset. Jussille oli sitten soittaneet tuolta lasitusfirmasta eli huomenna tulee jo sieltä asti porukkaa katsomaan. Toivottavasti on oikeasta lasitusfirmasta kyse.

Illalla veljeni avovaimo viestitteli, että paketti ja kortti oli tullut perille. Pojat olivat tykänneet niistä Tuomas-veturi puvuista. Toivottavasti on oikean kokoiset. Lisäksi se Lontoon kortti eli kaksikerrosbussi oli ollut varsinkin pienemmän suosikki. Mitenköhän mua ei yhtään yllättänyt, että pojat moisista voisivat tykätä ;)

Veljekset olivat tänään taas temppukoulussa eli siis sirkuskoulussa. Lisäksi käyvät ainakin muskarissa ja vanhempi pelaa futista. Pienemmällä on kuulemma omat pelit kentänlaidalla. Hienoa, että pojat saavat harrastaa ja että vanhemmat jaksavat kuskata ja kannustaa. Se on sivuseikka, että tuleeko heistä uhreilijoita vai harrastajia, mutta ainakin on annettu mahdollisuuksia. Tuossa iässä (5 ja 2-vuotiaat) toivottavasti mennään vielä enemmän leikkimielellä kuin harrastetaan niin vakavissaan. On ne sellaisia vauhtiveljeksiä :) Endun Varalan lerillä olleet varmaan mustaavat nämä inkkarimajojen kiipeilymestarit.

Illalla otin kolemen vartin tirsat ja tein komen kilsan kävelylenkin. Lisäksi katsottiin kovalevyltä myytinmurtajat. Sapuskana oli muussia ja lohikalapuikkoja + tein itselleni pienen salaatin. On muuten hyvä ja kevyt vahtoehto noille perinteisille kalapuikoille tuo lohiversio ja toimii yllättävän hyvin.

Huomenna on onneksi perjantai :) Jos vaan saisin nykyisen liksan tai pikkaaisen pienemmän, voisin ruveta tekemään tällaisa kahden tai kolmen päivän työviikkoja. Saahan sitä aina haaveilla moisesta ;)