Eilen aamulla lähdin sitten töihin sen verran myöhään, että meinasi tulla kiire tai itseasiassa tuli vähän kiire sinne koulutukseen. Olihan se kiva olla ohjemistokoulutuksessa, kun ei edes ns. opetusympäristössä päässyt omilla tunnareilla mitään tekemän. Onneksi pääsin sitten vierihoitoon ja muutaman kohdan itsekin kokeilemaan. Tarvitsenn varmasti tukiopetusta, kun tuo ojelma tulee varsinaisesti käyttöön. Sen verran oudoksi se kuitenkin jäi. Muutenkin tykkään tuollaisista kokopäivän koulutuksissa, missä on puolentoistatunnin ruokkis ja koulutus loppuu reilusti suunniteltua aikasemmin ;)
Töistä lähtiessäni kävelin sitten sille toisiksi lähimmälle juna-asemalle. Saa samalla kuntoilua ja säästää rahaa, kun en seutulippua osta. Tosin nyt tarttee tutustua tuohon työmatkalippu-uudistukseen. Jos se kohta on kannattavampi, sitten vaihdan siihen. Vielä ole suostunut yhdestä välistä kaksinkeirtaista lipunhintaa maksamaan. Tosin tänä vuonna on tullut ostettua tuolla lipun arvo-puolelle noita seutulippuja enemmän kuin aikaisempina vuosina.
Junassa sitten iski paniikki, kun huomasin pankkikortin jääneen työihin. Ei muuta kuin Kantsussa pois junassa ja takaisn Myrtsiin. Ovista ei pääse enää viiden aikoihin sisälle kuin ovikoodilla, enkä sitä koodilappua löytänyt mistään. Menin sitten pääovelle odottamaan, josko joku tulisi päästämään sisää. Tuskastuin odotteluun ja soitin vartialle. Tosin se meni sinne hälyytykseen. Onneksi kolleega tuli just ovesta ulos, niin pääsin hakemaan sen kortin. Onneksi se kortti myös löytyi lukossa olleesta laatikostosta. Täytyy myöntää, että iski jo aikamoinen paniikki, jos olisi tuota korttia pitänyt lähteä kuolettamaan.
Vartialiikkeen tyyppi oli saapunut, mutta eri ovelle. Annoin kaverille leikilläni palautetta, että kerrankin kun olis tarvittu, olit väärällä ovella. No onneksi selvittiin säikähdyksellä. Ei muuta kuin takaisin kotiin kaupan kautta.
Siinä kauppamatkalla hokasin soittaa Jussille ja kysyä, että josko tuon tullessani perhepitsan. Jussi, hänen isänsä ja veljensä olivat kasaamassa sitä vaatekaappia. Oli aika työläs se projekti. Kaappi on taattua pohjalaasta laatua Ylistaroost! Hieno siitä tuli. Jos jotakin kiinnostaa, voi vakka netissä käydä askon sivuilla ja etsiä Sara-komero. Nelisen tuntia sen vaatekaapin kasaaminen oli kestänyt. Tosin ihan vielä se ei valmiiksi tullut, eli hyllyjen kannattimet ja ne vaatetangot puuttuvat. Pitäähän se lisäksi pyyhkiä puupölystä. Ne kananttimet näytti olevan aikas heppoisia, joten voi olla että käydään ostamassa tukevammat.
Jussi oli saanut muutakin aikaiseksi eilen, kun tuota vaatekaappi operaatiota. Oli sitten käynyt kolmannen kerran siellä kultasepänliikkeessä ja sai nyt ne ylimääräiset rahat takaisin ihan ilman mitään ongelmia. Soittivat myös tälle myyjälle ja kaikki pahoittelivat tilannetta. Tuo koru kun on ihan uusi malli ja meille sen myynyt henkilö luuli, että lisäosa maksaa erikseen. Nyt varmaan tuli asia myös hänelle selville, että niin se ei ollut. Virheitä sattuu kaikille, pääasia on se, että ne pystytään korjaamaan.
Lisäksi lasitusliikkeen eli Lumonilta oli käyneet katsomassa niitä parvekelaseja. Totesivat saman, minkä isäni tätä asuntoa ostettaessa eli heidän laseistaan ei ole kyse. Ongelma on se, ettei niissä ole minkään lasitusfirman leimaa tai tarraa. Tämä Lumonin kaveri oli antanut yhden firman nimen, mikä korjaa vanhoja parvekelaseja ja jolta voisi löytyä myös varaosia. Soitin tilanteesta isännöitsijälle. Hän otti tuon firman nimen ylös ja aikoo edelleen selvittää asiaa. Hyvä, että tilanne edistyy.
Sain uusimman Mma. Ramotswe kirjan eli Oivallinen aviomies luetuksi. Tuo kirja lähtee sitten lainaksi ainakin yhdelle työkaverilleni. Afrikasta nojatuolimatkailu siirtyy nyt Venetsiaan eli Donna Leonin uusin Ystävä sä lapsien tuli eilen aloitetuksi. Myös Leonin kirja meneee ainakin parille työkaverilleni lainaksi, kunhan vaan saan sen luetuksi.
Illalla oli noista episoidesta sen verran väsynyt, että en enää erillistä kävelylenkkiä saanut tehtyä, enkä myöskään jaksanut blogia kirjoittaa. Taisi olla toinen tai kolmas päivä, kun nuo osittaiset työmatkakävelyt pelastaa marraskuntoiluputken. Saa nyt nähdä, miten tuossa käy. Lantun kanssa meillä on ollut tiukkaakin tiukempi kisa. On se kumma, kun ei meinaa melkein eläkeläiselle tai eläkeellä oleville nuoremmat millään pärjätä. Täyyy nostaa hattua noille teräsmummoille- ja vaareille kuten tuolla lenkkivihon marraskuntoilijoissa on. Voi kun itse olisi tuossa iässä pystyisi moisiin suorituksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi julkaistaa vasta sen jälkeen, kun olen ne hyväksynyt.