Näytetään tekstit, joissa on tunniste työ. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työ. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Paluu arkeen

Lomat takana joten paluu arkeen. Onneksi ei unirytmi mennyt pahemmin sekaisin, joten olin töissä suhteellisen normaaliin aikatauluun. Vr:n lähiliikenne toimi tänään normaalissa aikataulussa, mitä nyt junarunkoja oli normaalia vähemmän. Tänään sattatuin sekä aamulla että illalla töissä lähtiessäni samaan I-junaan tuttu juoksufoorumilainen eli Niilos. Kiva oli nähdä ja vaihtaa kuulumisia :)

Töissä silmäilin aluksi sähköposteja, niitä oli viikonaikana kertynyt 75 kpl. Osa viesteistä oli tuplaviestejä ja osa viimeviikon vuoroihin liittyviä, joten ne tuhosin nopeasti. Muuten en kaikkia viestejä jaksanut lukea, mutta tärkeimmät sentäs. Lisäksi sain tehtyä pari tahollaan lausunnolla ollutta oikaisuvaatimusta ja rekisteröintejä. Yllättävän nopeasti sitä pääsi työrytmiin takaisin, ihan kuin viikon loman siaan olisi ollut vain viikonloppu takana.

Työkaverini oli loman aikana tuonut tilaamani tupperin tuotteet. Tällakertaa sain kaikki purkit ja purnukat, kun edellisessä tilauksessa jäi yksi osa saamatta (sitä ei enää vamisteta). Tuo sentäs hyvitettiin tästä tilauksesta. Kun päätin, että en tuolta tilaa, eikös tarjousvihkossa ollut just pari tuotetta, mitä olen vähän ajatellut. Kaappitila on kuitenkin rajalline, joten pitää harkita. Ehkä sen juustokuvun voisi tilata.

Päivän liikuntana oli sohjossa ja iltapäivällä räntäsateessa osittaiset työmatkakävelyt. Illalla voisi taas tehdä kevyesti joitain pt:n ja fyssarin antamia liikkeitä. Tuntuu tuo vatsassa ollut kipuilukin vähenevän normaalin lihaskivuksi. Pitää silti olla varovainen, ettei sitä liikaa rasita. Muistin sentäs varata ajan työterveysfyssarille.

Huomenna sitten alkaa bussilakko ja se varmasti tietää lisäpainetta lähijuniin. Voi olla, että täytyy vaihtaa toinen juna bussiin. Onneksi ei sentäs HKL-ole lakossa mukana ja toivottavasti ei menekkään mihinkään tukilakkoihin.

torstai 4. helmikuuta 2010

Toistai on toivoa täynnä tai sitten ei.

Tänään jatkui tuo vr:n poikkeusliikenne ja myös minä tein työmatkan suhteen poikkeusjärjestelyjä. Enpäs kerro tarkemmin mitä, ettei seppolan yhteen ketjuun tule annetuksi vihjettä ;)

Töissä oli aamupäivällä puhelinvuoro ja oli taas kaikenlaisia puheluita. Yksi asiakas puhui todella "hoono soome", että minulla oli todella vaikea saada selville sitä, mitä hän tarkoitti. Loppujen lopuksi luulen ymmärtäneeni sen, mitä hän tarkoitti. Pari-kolme puhelua piti myös yhdistää etenepäin.

Ruokkiksella kolleegani tuli sitten kysymään, että oletko lukenut esimiehen viestiä. Yhdessä työasiassa kun olen tavotteissa jäljessä ja pomo haluaa siitä jutella siis että mistä se johtuu. Hieman huvitti tuo viesti, sillä olen samasta aiheesta hänen kanssaan jutellut viimeksi alkuviikosta ja tasan tarkaan tietää tilänteen. Jos kyseistä tehtävää pitää ruveta tekemään, sitten se tarkoittaa sitä, että niille pitää olla enemmän aikaa. Ensi viikolla ei taida olla yhtän täyttä päivää ilman jotain koulutusta, asiaspalveluvuoroa tai lekurillakäyntiä. Kun en muutenkaan ole sataprosenttisessa kunnossa, en voi itseltäni vaatia sataprosenttista työpanosta.

Täytyy siis huomenna keskustella tästä tilanteesta ja noista vaihtoehdoista. Tänään iltapäivällä tosin tein yhden tuollasen tapauksen valmiiksi, yhdestä pitää kirjoittaa ja yhden sain melkein valmiiksi, kun ohjelma jumitti, eikä ko. ohjelman sulkeminen auttanut mitään. Konetta en enää viitsinyt buutata ja muutenkin kello oli sen verran paljon, että oli parree lähteä kotiin.

Tänään tuli viesti, että huomiselle suunniteltu työryhmän palaveri on peruttu, sillä ei ole mitään uutta kerrottavaa/palaveerattavaa. Hyvä juttu tuo on, että ei tartte turhaan moisessa istua. Aamulla silti ensimmäisenä työterveyteen ja lekurin kanssa juttelemaan ergonomiasta. Tänään oli tullut kelalta muisututs kuntoutushakemuksesta. Oli vissiin tullut ristiin mun hakemuksen kanssa, sillä olen sen kuntoutushakemusen lähettänyt viikko sitten. Täytyy huomenna soittaa tuonne ja kertoa tilanne.

perjantai 29. tammikuuta 2010

Kohta iskee paniikki ja blogitauko!

Oli taas aikamoinen sähellyspäivä tänään ja tuntuu, että on koko päivän saanut juosta kuin sähköjänis.

Aamulla oli siis työterveyslekurilla käynti. Kun oli yöllä tullut lunta ja kunnolla, vähän tuo vr:n lähiliikenne mietitytti. Pääsin tänään ilman ylimääräisiä pysähdyksiä Pasilaan ja olin hyvissä ajoin paikalla. Ei tuokaan asia selvinnyt ilman lähetettä jatkotutkimuksiin. Toista junaa saikin sitten vähän odotella, kun oli vajaa kymmenen minsaa myöhässä. Tosin olisin myöhästynyt tuosta junasta, jos olis tullut aikataulun mukaan eli tuossa itseasiassa vähän voitin.

Töissä oli tänään puhelinvuoro ja tuli kummallisia tapauksia vastaan. Rupesi melkein kaipaamaan niitä helppoja "rutiinijuttuja", mutta toisaalta sai käyttää ammattitaitoaan hyväkseen asioiden selvittelyyn. Osa tapauksista oli tosin pakko jättä ensi viikkoon.

Muuten tuli selvittyä E24:n asioita ja yksi viimehetken toivomus piti ottaa huomioon. Töistä sitten suoraan kauppaan ja sitten alkoi arvoton pakkaaminen viikonlopun kisaa varten. Silti on sellainen tunne, että jotain unohtuu. Illalla piti soittaa huollon hankinnoista vastanneelle, että oliko siellä mukana erästä juttua. Ei ollut ja toivottavasti muistaa tuon lisäyksen. Onneksi huomenna on isot kaupat ja myös tukku auki, eikä lähimpiin kauppoihin ole matkaa kymmeniä kilometrejä.

Viikonloppu menee siis tuon III Endurancen 24-tunnin kisan (eli E24) talkoopuuhissa tuolla juoma- ja ruokahuollossa. Esportin Areenalla pitää olla jo aamulla ysiltä pistämässä kisatoimistoa jne. pystyyn. Todennäköisesti kovin montaa tuntia en tuon kisan aikana lepää. Voi siis olla, että en yksinkertaisesti zombiena jaksa tulla sunnuntaina blogiani päivittämään.

Kisan kulkua voi seurata Endurancen nettisivuilta, linkki löytyy ensimmäisenä linkkiluettelostani. Pysykää valveilla kostikatsoimoissa ja terveisiä saa lähettää, jos siltä tuntuu! Tietysti myös paikapäälle saa tulla kannustamaan ja katsomaan toivottavasti kovastasoista kisaa.

Viimeisimmäksi, mutta ei vähäisimmäksi, kun ei Soneran tukipyyntö palveluviestieston purkamiseksi mennyt läpi, en pysty siskoksia äänestämäään. Tätä kautta viekä kerran tsempit rupali S:lle ja koko bändille! Hyvä siskot ja vetäkä hyvin!!!

Ps. Myös blogini kommentoinnit ilmestyvät nyt viiveellä.

maanantai 25. tammikuuta 2010

Liukastelua

Tänään oli lentsu helpottanut, joten ei muuta kuin takaisin duuniin. Kuulemma mun perjantainen asikaspalveluvuoro oli hoidettu porukalle, ei siis toisten ryhmien avustuksella kuten vähän olin pyytänyt. Kovilla oltiin viime viikolla, mutta siitä selvittiin enemmän tai vähemmän kunnossa.

Töissä oli ihan normaali päivä, toisin siivooja oli kiillottanut käytävät vaarallisen liukkaaksi. Sai siis sandaaleilla luistellessa/hiihtäessä olla todella varovainen, ettei vetäse lippoja. Pitääkin huomenna jättää salomonin coretex-kengät jalkaan, niissä kun on hyvin pitävä pohja. Selkä ja koipi ottivat tuosta kyllä itseensä.

Työterveydestä soitettiin sitten siitä perjantaisesta nielunviljelytuloksesta, eikä siis ollut angiinaa. Olisin sen kyllä itsekin huomannut, jos se vaiva olisi päälle tullut. Sain myös varatuksi ajan tälle viikolle omalle työterveyslekurille.

Kirjoista sain Böllin kirjan Enkeli oli vaiti luetuksi ja aloitin vaihteeksi lukemaan oman kirjaston kirjaa ja ainoaa männäjoulun lahjakirjaa eli uusinta Henning Mankellia.

Lisäys.. Töissä jatkuu edelleen "nettisensuuri" IE:n tietoturvauhan takia. Aikaisintaan keskiviikkona tuo saadaan puretuksi, joten en edelleenkään pääse päivällä tarkistamaan ja julkaisemaan kommentteja.

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Pitkä työpäivä

Tänään oli sarjassamme pitkä työpäivä. Aamulla meni tarkoituksella vähän myöhemmin töihin, siis liukumien puiteissa, kun olin lupautunut olla neuvomassa meidän byroon asiakstilaisuudessa.

Päivä meni muutamaa sotkutapausta selvitellessä ja sain paria tapausta lukuuottamatta sen yhdän listauksen tehtyä. Lisäksi yllätyksekseni minulle oli laitettu puhelinvuoro, mutta ei ollut esimies muistanut siitä mainita. Meidän ryhmässä kun on tälläviikolla ollut paljon porukkaa saikulla. Onneksi hokasin sen ja laiton toiselle kolleegalle kysymyksen vuoronvaihdosta. Oli myös kolleegalle yllätys tuo vuoro.

En silti ehtinyt olla puheilvuorossa kuin reilun tunnin, kun menin tuonne infotilaisuuteen eli jaon materiaalipakettia ovella. Oli tarkoitus mennä itsekin sitä kuuntelemaan, mutta tupa oli niin täynnä, että ei tuosta tullut mitään. Juteltiin sitten kolleegoiden kanssa. Kaffetauolla neuvoin muutamia asiakkaita sekä päästin muutaman aikaisemmin lähteneen henkilön pois tuolta, ovet kun oli mennyt kiinni.

Tilaisuuden piti loppua seiskalta, mutta loppui todellisuudessa vartinyli. Oli aikas viileä pesti olla ulko-ovella päästämässä tilaisuudessa olleita ulos. Ensi kerralla hokaan ottaa toppatakin mukaan. En siis ole ollut tuollaisessa tilaisuudessa aikaisemmin. Ovensuupalauteen mukaan kaikki kehuivat ja kiittelivät tilaisuutta. Oli ihan mielenkiintoista olla mukana tuolla ja saan siis työaikaan hyvitystä vähän enemmän kuin olisin ollut seiskaan asti töissä.

Kotona olin sitten puoli ysin aikaan. Ei ehtinyt pahemmin muuta kuin vähän sufffata netissä, katsoa töllöä ja syödä.

Huomenna olen koko päivän koulutuksessa ja nyt muutenkin tietoturvan takia on töissä netinkäyttö rajattu vain tietyille sivuille. Huomennakin pääsen tarkistamaan kommentit vasta illalla.

lauantai 28. marraskuuta 2009

Oivalluksia ja sähläyksiä

Eilen aamulla lähdin sitten töihin sen verran myöhään, että meinasi tulla kiire tai itseasiassa tuli vähän kiire sinne koulutukseen. Olihan se kiva olla ohjemistokoulutuksessa, kun ei edes ns. opetusympäristössä päässyt omilla tunnareilla mitään tekemän. Onneksi pääsin sitten vierihoitoon ja muutaman kohdan itsekin kokeilemaan. Tarvitsenn varmasti tukiopetusta, kun tuo ojelma tulee varsinaisesti käyttöön. Sen verran oudoksi se kuitenkin jäi. Muutenkin tykkään tuollaisista kokopäivän koulutuksissa, missä on puolentoistatunnin ruokkis ja koulutus loppuu reilusti suunniteltua aikasemmin ;)

Töistä lähtiessäni kävelin sitten sille toisiksi lähimmälle juna-asemalle. Saa samalla kuntoilua ja säästää rahaa, kun en seutulippua osta. Tosin nyt tarttee tutustua tuohon työmatkalippu-uudistukseen. Jos se kohta on kannattavampi, sitten vaihdan siihen. Vielä ole suostunut yhdestä välistä kaksinkeirtaista lipunhintaa maksamaan. Tosin tänä vuonna on tullut ostettua tuolla lipun arvo-puolelle noita seutulippuja enemmän kuin aikaisempina vuosina.

Junassa sitten iski paniikki, kun huomasin pankkikortin jääneen työihin. Ei muuta kuin Kantsussa pois junassa ja takaisn Myrtsiin. Ovista ei pääse enää viiden aikoihin sisälle kuin ovikoodilla, enkä sitä koodilappua löytänyt mistään. Menin sitten pääovelle odottamaan, josko joku tulisi päästämään sisää. Tuskastuin odotteluun ja soitin vartialle. Tosin se meni sinne hälyytykseen. Onneksi kolleega tuli just ovesta ulos, niin pääsin hakemaan sen kortin. Onneksi se kortti myös löytyi lukossa olleesta laatikostosta. Täytyy myöntää, että iski jo aikamoinen paniikki, jos olisi tuota korttia pitänyt lähteä kuolettamaan.

Vartialiikkeen tyyppi oli saapunut, mutta eri ovelle. Annoin kaverille leikilläni palautetta, että kerrankin kun olis tarvittu, olit väärällä ovella. No onneksi selvittiin säikähdyksellä. Ei muuta kuin takaisin kotiin kaupan kautta.

Siinä kauppamatkalla hokasin soittaa Jussille ja kysyä, että josko tuon tullessani perhepitsan. Jussi, hänen isänsä ja veljensä olivat kasaamassa sitä vaatekaappia. Oli aika työläs se projekti. Kaappi on taattua pohjalaasta laatua Ylistaroost! Hieno siitä tuli. Jos jotakin kiinnostaa, voi vakka netissä käydä askon sivuilla ja etsiä Sara-komero. Nelisen tuntia sen vaatekaapin kasaaminen oli kestänyt. Tosin ihan vielä se ei valmiiksi tullut, eli hyllyjen kannattimet ja ne vaatetangot puuttuvat. Pitäähän se lisäksi pyyhkiä puupölystä. Ne kananttimet näytti olevan aikas heppoisia, joten voi olla että käydään ostamassa tukevammat.

Jussi oli saanut muutakin aikaiseksi eilen, kun tuota vaatekaappi operaatiota. Oli sitten käynyt kolmannen kerran siellä kultasepänliikkeessä ja sai nyt ne ylimääräiset rahat takaisin ihan ilman mitään ongelmia. Soittivat myös tälle myyjälle ja kaikki pahoittelivat tilannetta. Tuo koru kun on ihan uusi malli ja meille sen myynyt henkilö luuli, että lisäosa maksaa erikseen. Nyt varmaan tuli asia myös hänelle selville, että niin se ei ollut. Virheitä sattuu kaikille, pääasia on se, että ne pystytään korjaamaan.

Lisäksi lasitusliikkeen eli Lumonilta oli käyneet katsomassa niitä parvekelaseja. Totesivat saman, minkä isäni tätä asuntoa ostettaessa eli heidän laseistaan ei ole kyse. Ongelma on se, ettei niissä ole minkään lasitusfirman leimaa tai tarraa. Tämä Lumonin kaveri oli antanut yhden firman nimen, mikä korjaa vanhoja parvekelaseja ja jolta voisi löytyä myös varaosia. Soitin tilanteesta isännöitsijälle. Hän otti tuon firman nimen ylös ja aikoo edelleen selvittää asiaa. Hyvä, että tilanne edistyy.

Sain uusimman Mma. Ramotswe kirjan eli Oivallinen aviomies luetuksi. Tuo kirja lähtee sitten lainaksi ainakin yhdelle työkaverilleni. Afrikasta nojatuolimatkailu siirtyy nyt Venetsiaan eli Donna Leonin uusin Ystävä sä lapsien tuli eilen aloitetuksi. Myös Leonin kirja meneee ainakin parille työkaverilleni lainaksi, kunhan vaan saan sen luetuksi.

Illalla oli noista episoidesta sen verran väsynyt, että en enää erillistä kävelylenkkiä saanut tehtyä, enkä myöskään jaksanut blogia kirjoittaa. Taisi olla toinen tai kolmas päivä, kun nuo osittaiset työmatkakävelyt pelastaa marraskuntoiluputken. Saa nyt nähdä, miten tuossa käy. Lantun kanssa meillä on ollut tiukkaakin tiukempi kisa. On se kumma, kun ei meinaa melkein eläkeläiselle tai eläkeellä oleville nuoremmat millään pärjätä. Täyyy nostaa hattua noille teräsmummoille- ja vaareille kuten tuolla lenkkivihon marraskuntoilijoissa on. Voi kun itse olisi tuossa iässä pystyisi moisiin suorituksiin.

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Sairaslomalaisen sekalaisia pohdintoja osa 2

Ei sitten kasattu eilen tuota vaatekaappia. Jo pelkkien laatikoiden siirtessä huomasi, että ne tämä sairastelu on kyllä vienyt voimaa ja paljon tästä flikasta. Pitää pyytää apujoukkoja tuohon kasaamiseen eli todennäkösesti Jussin isä ja veli tulevat avuksi, minä olen sitten korkeintaan päällysnaisena ;)

Menin sitten nukkumaan eilen kympin aikoihin, mutta alkoi taas yskittää. Nousin sitten ylös ja katsoin vikat kymmenen minsaa eilisestä herkkusieniliigan matsista eli Barca-Inter. Molemmat ovat suosikkejani, joten ei ollut niin väliä voittajasta. Liverpoolin tippuminen tässävaiheessa harmittaa.

Tämä minun penkkiurheiluus on saanut kyllä aika monesti ihmetystä ei niin tutusta henkilöistä. Sukulaiset tuohon ovat jo tottuneet. Taitaa tämäkin olla perintöä isältä, muistikuvia jo varhaisesta lapsuudesta on mm. urheilulähetysten seuranta ja urheiluruutu. Olin isäni mukana ollut joskus 1970-luvulla katsomassa Kärppien matsia (isälläni oli kausikortti) ja kuulemma ihmetellyt, miksi kaikki sedät huutaa. Myöhemmin en ole tuota ihmetellyt vaan huutanut itsekin lätkämatseissa.

Lätkän suhteen JYP on mulle suosikkijoukkue ja hyvänä kakkosena tulee Kärpät. Myös muut SM-liigan pikkuseurat, kuten HPK, SaiPa ja KalPa saavat sympatiapisteitä. Pääkaupunkiseudun joukkueista jos joku pitää valita, sitten se on Blues. Narrit on narreja ja ifkin rantaruottalaiset ei mua koskaan ole säväyttäneet. Muutenkin mun veljeni pelasi lätkää silloin vielä Tikassa, oli ne aikoja, kun luonnonjääporukka voitti alue- ja piirimestaruuksia, vaikka vastassa oli halli ja tekojääjoukkueita + veljeni porukka oli vielä ainoa, jossa oli kahta ikäluokkaa mukana. Nykyisin tuo jengi on TikKi tai vastaava.

Myös penkkiurheilun suhteen olen aikalailla kaikkiruokainen, kuten myös musiikin ja kirjojen. Sen siaan varsinaisen ruuan suhteen tunnustan olevani nirsoilija. Toisaalta, jos en tähän ikään mennessä ole oppinut tykkäämään esim. sipulista, ei sitä tartte enää syödä, ainakaan omassa taloudessa.

Aamulla sitten heräsin joskus seiskan aikoihin. Aina olen ollut tällainen aamunvirkku ihminen ja erittäin harvoin herään ysin jälkeen. Joskus tietty saattaa tulla niitä aamuja, kun ei jaksa tai viitti nousta sängystä ylös, vaikka hereillä onkin.

Tuli sitten taas otettua päivän lääkeannos eli iskiakseen 600 burana ja tähän lentsuun antibiootti ja kolmioyskänlääkettä. Jostain syystä tuo määrätty sir ephedrin-niminen yskänlääke vaan ärsyttää mun yskää. Soitin sitten terveystaloon ja pyysin lekurin soittamaan mulle takaisin. Hänen kun piti jo aikaisemmin ilmoitella tuosta perjantaisesta influenssarokotuksesta siis miten tämä lentsuilu siihen vaikuttaa.

Lekuri sitten soitti just silloin, kun oltiin lähdössä Jussin kanssa kaupungille. Ei siinä mitään, mutta meinas mennä hermot siihen jaaritteluun. Onneksi kuiteskin saatiin asiat sovituksi ja saan mennä ottamaan sen influessarokotteen. Saan myös perjantaina tuttuun ja tehokkaaseen yskänlääkeeseen reseptin. Samalla reissulla puhun myös työfyssarin kanssa ergonomiasta siis tuohon iskiakseen liittyen.

Myös huoltoyhtiöstä soitettiin aamulla. Meillä kun vessassa oleva ilmastointiluukku alkoi pitämään sellaista metakkaa, että hyvä kun nukutuksi saatiin. Laitettiin sitten paperinpala siihen, mutta unohdettiin sitten aikasemmin ilmottaa tuosta. Lisäksi puhuttiin nosta parvekelaseista, niissä kun on kiinnitys osittain pettänyt. Huoltoyhtiön miehet on tuota käyneet katsomassa ja keskusteltu isännöitsijän kanssa, mutta mitään ei vieläkään ole tapahtunut, vaikka nuo on taloyhtiön lasittamat. Tulevat sitten huomenna katsomaan tilannetta.

Onneksi ehdittiin tuohon lähijunaan, vaikka piti mennä normaalia kovempaa vauhtia. Ei oikein keuhkot tuosta tykänneet. Varmaan kiva fiilis mennä esim. cyklaamaan (siis spinua vastaavaan) pitkästä aikaa. Keuhkot huutaa hoosiannaa ja sykkeet taas pilvissä.

Kaupungilla mentiin sitten ekaksi pääpostiin. Lähetin sitten pari joulupakettia. Seuraavaksi suunistettiin suunnistajan kauppaan testaamaan Jussille niitä uusia ja kehuja Sarvoja. Vaikka Jussi meistä kahdesta onkin se kenkä-imelda, menin sitten ostamaan nuo Sarvat juolulahjaksi. Ei sitten Jussi saa niitä ennen Joulua käyttöön ;)

Tuolta mentiin sitten SSKK:lle vai mikä Suuri Kuu-kirjakauppa se nykyisin onkaan. Matkalla tuonne tuli vastaan Mikko Kivinen. Tuolta ostin pari kirjaa kummitädilleni Australiaan lähetettäväksi ja itselleni maltoin ostaa vain yhden kirjan. Pitääkin laittaa tuo postipaketti huomenna postiin. Kun kerran molemmat kummitätini ja äitini on kovia lukemaan, eihän minustakaan voinut tulla kuin lukutoukka. Nyt vasta hokasin, että pitää myös toiselle kummitädille ja ainoalle Suomessa asuvalle kummilleni kirja. Molemmat kummisetäni ovat siirtyneet ajasta ikuisuuteen. Levätkää rauhassa kummisetäni.

Tuolta sitten Stokkalle ja deli-osastolle. Sain tuonne sellaiset etukupongit, kun oli Hullujen Päivien yhdessä kuitissa oli käynyt kämmi eli myyjä antoi mulle kaupan ja oman kappaleeni. Kävin sitten palauttamasssa ohjeen mukaan tuon kuitin kauppaan ja sain tuosta hyvityksen. Delistä ostettiin sitten patongit mukaan.

Seuraavaksi sitten haettiin meidän perus-Polarit huollosta. Ne kun oli simahtaneet samaan aikaan. Samasta liikkeestä Jussi osti mulle joululahjaksi yhden korun. Tosin tuo korun hinta pisti vähän mietittytämään.. Huomenna täytyy käydä eräässä toisessa kultasepänketjussa katsomassa, miten siellä tuo koru on hinnoiteltu.

Kotona otin sitten parin tunnin päikkärit. Ei ollut tarkoitus ottaa noin pitkiä päikkäreitä. Päikkäreiden jälkeen kävin reilun tunnin mittaisella kävelylenkillä Vantaanjoki-varressa. Hieman koipi otti tuosta itseensä. En nyt taida vielä panacodia ottaa, mutta jos ottais burana 600:n ja lihasrelaksantin. Varmasti saa hyvin taas nukutuksi.

Huomenna taas pitkästä aikaa töihin. Tässä kuussa ole pahemmin tuolla käynyt eli vaivaiset neljä työpäivä on takana. Taitaa olla ennätys, jos ei lomakuukausia lasketa. Päivä menee varmasti satoja sähköposteja lukiessa ja turhia viestejä poistaessa, ellei sitten ole jotain koulutusta tiedossa.