Näytetään tekstit, joissa on tunniste euroviisut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste euroviisut. Näytä kaikki tekstit

perjantai 29. tammikuuta 2010

Kohta iskee paniikki ja blogitauko!

Oli taas aikamoinen sähellyspäivä tänään ja tuntuu, että on koko päivän saanut juosta kuin sähköjänis.

Aamulla oli siis työterveyslekurilla käynti. Kun oli yöllä tullut lunta ja kunnolla, vähän tuo vr:n lähiliikenne mietitytti. Pääsin tänään ilman ylimääräisiä pysähdyksiä Pasilaan ja olin hyvissä ajoin paikalla. Ei tuokaan asia selvinnyt ilman lähetettä jatkotutkimuksiin. Toista junaa saikin sitten vähän odotella, kun oli vajaa kymmenen minsaa myöhässä. Tosin olisin myöhästynyt tuosta junasta, jos olis tullut aikataulun mukaan eli tuossa itseasiassa vähän voitin.

Töissä oli tänään puhelinvuoro ja tuli kummallisia tapauksia vastaan. Rupesi melkein kaipaamaan niitä helppoja "rutiinijuttuja", mutta toisaalta sai käyttää ammattitaitoaan hyväkseen asioiden selvittelyyn. Osa tapauksista oli tosin pakko jättä ensi viikkoon.

Muuten tuli selvittyä E24:n asioita ja yksi viimehetken toivomus piti ottaa huomioon. Töistä sitten suoraan kauppaan ja sitten alkoi arvoton pakkaaminen viikonlopun kisaa varten. Silti on sellainen tunne, että jotain unohtuu. Illalla piti soittaa huollon hankinnoista vastanneelle, että oliko siellä mukana erästä juttua. Ei ollut ja toivottavasti muistaa tuon lisäyksen. Onneksi huomenna on isot kaupat ja myös tukku auki, eikä lähimpiin kauppoihin ole matkaa kymmeniä kilometrejä.

Viikonloppu menee siis tuon III Endurancen 24-tunnin kisan (eli E24) talkoopuuhissa tuolla juoma- ja ruokahuollossa. Esportin Areenalla pitää olla jo aamulla ysiltä pistämässä kisatoimistoa jne. pystyyn. Todennäköisesti kovin montaa tuntia en tuon kisan aikana lepää. Voi siis olla, että en yksinkertaisesti zombiena jaksa tulla sunnuntaina blogiani päivittämään.

Kisan kulkua voi seurata Endurancen nettisivuilta, linkki löytyy ensimmäisenä linkkiluettelostani. Pysykää valveilla kostikatsoimoissa ja terveisiä saa lähettää, jos siltä tuntuu! Tietysti myös paikapäälle saa tulla kannustamaan ja katsomaan toivottavasti kovastasoista kisaa.

Viimeisimmäksi, mutta ei vähäisimmäksi, kun ei Soneran tukipyyntö palveluviestieston purkamiseksi mennyt läpi, en pysty siskoksia äänestämäään. Tätä kautta viekä kerran tsempit rupali S:lle ja koko bändille! Hyvä siskot ja vetäkä hyvin!!!

Ps. Myös blogini kommentoinnit ilmestyvät nyt viiveellä.

tiistai 26. tammikuuta 2010

Pakkasta piisaa

Sai taas aamulla topata vaatetta päälle ja kunnolla. Onnistuin sitten ylipukeutumaan eli kun kävelen osittan työmatkat oli sitten töissä hikipäässä. On tämä aikamoista rumbaa, kun pitää töissä vaihtaa parikertaa päivässä vaatteet.

Minunpuolestani pakkaset saisi helittää jo heti. Mun tuurilla helittää vasta viikonlopuksi. Nyt ei tosin olisi ollut jostain kumman syystä väliä, vaikka viikonloppuna olisi ollut kovemmat pakkaset. Kun menee tuo viikonloppu todennäköisesti aika tiiviisti Esport Areenalla Endurancen 24-tunnin juoksun huolto- ja keittiöpäällikön tehtävissä.

Jää siis euroviisut ja tutun rumpalin + muiden "siskosten" esitys katsomatta. Pitääkin purkaa soneralta se palvelutekstareiden esto, että pystyy muuuuutaman tekstarin lähettämään. Vielä kun saisi jostain tietoon, mitä numeroa pitää äänestää ja mihin numeroon viesit lähettää. Tsemppiä valmisteluun koko bändille ja vetäkää vähintään samalla enrgialla ja osaamisella kuin edellinen esitys!

Töissä oli sitten esimies unohtanut päivittää vuorolistaan saikulla olevan henkilön puhelinvuoron. Kun ei mitään akuuttia kiirusta työtehtävine suhteen ole ja mun vuoro oli paikattu viime viikolla, menin sitten pariksi tunniksi. Kiitettävästi se puhelin soi, mutta ei sentäs ruuhkaksi asti ollut porukkaa. Lisäksi ei ollut tänään minulla pahemmin yhtään kiukkusta tai inhottavaa henkilöä linjalla vaan sain kaikki asiallisesti hoidettua.

Eräs asiakas jäi mieleen, kun oli jostainsyystä pettynyt/närkästynyt/kyllästynyt hoitamaan tilannetta. Asiakas antoi luvan, että saan selittää tilanteen toiselle henkilölle. Puhelun loppupuolella tämä luvanantanut henkilö tuli itse sitten puhelimeen hoitamaan asian. Kun selitin hänelle tilanteen ja sain hoidetuksi erään toisen asian, kuulosti siltä, että pettymys/närkästys/kyllästyneisyys oli poissa ja hän kiitti minua neuvosta ja asian selvittämisestä. Tuosta jäi itselleni tosi hyvä olo, että pystyin muuttamaan hänen asennettaa edes hetkeksi.

Huominen päivä meneekin sitten koulutuksessa. Ollaan naurettu tuolle tilanteelle, kun ennen koulutustilaisuuksiin tulostettiin materiaalit talon puolesta. Nyt ne pitää jokaisen tulostaa itse jos vaan muistaa ja ehtii. Tänään tosin tulostin materiaalin huomiseen koulutukseen eräälle kolleegalleni. Säästyy siinä aikaa ja vaivaa, kun yksi ottaa ne tulosteet.

Mankellin uusin Wallander eli Rauhaton mies on taattua Mankell-laatua. Tänään tuli luettua jo ekat satasivua.

Huomenna, jos hyvin käy, pitäisi tuo nettiesto töissä purkautua. Tosin, kun olen koulutuksessa en edelleenkään pääse kovin hyvin kommentteja julkaisemaan. Kommentteja saa siis esittää, mutta ne tulevat viiveellä.

perjantai 15. tammikuuta 2010

Hienoo "siskokset"!!

Näköjään siskokset saivat tsmeppi- ja kannustusviestejä sen verran paljon, että ei ainakaan lavalla ja telkkarissa näkynyt lainkaan jännitystä. Euroviisujen ensikertailaiset vetivät hyvin. Esitys oli ehdottomasti illan paras esitys, eikä biisiäkään tarvitse yhtään hävitä. Ammattimainen asenne ja mikä energia, hienoa :) Nauttikaa ja juhlikaa tämä ilta saavutusta ja sitten keikolle ja treeneihin.

Sai silti jännittää viimeiseen asti ja itse jo ajattelin, että Veetin fanit äänestävät herran jatkoon. Näin ei käynyt, vaan tyttöenergia jyräsi finaaliin. Tosin meidän huushollissa oli palvelunumero esto ja sama oli myös vanhemmillanikin. Pitää ennen euroviisujen Suomen finaalia muistaa poistaa tuo ja antaa äänten paukkua. Sitten saa jännittää jo ihan kunnolla.

Upea päätös ei niin hyvälle päivälle :)

Tiet kuin perunapeltoa ja siitä ei vaivat tykänneet

Aamulla herätessä oli hyvä fiilis ja kivutkin tuntuivat hellittäneen. Onneksi otin sentäs normaalisti aamulla kipulääkkeet. Työmatkalla sain huomata, että jalkakäytäviä ei ole pahemmin aurattu ja lauhtumisen vuoksi osa lumesta oli polkeentunut irtolumeksi ja oli kuin perunapellossa olisi tarponut. Sitten se tapahtui eli työmatkan kävelyosuuden pahimmassa ylämäessä alkoi ihan yllättäen sekä koivet että selkä juilimaan ja pahasti. Fiilikset laski samantien 100 % ja tilanne ärsytti täpöllä.

Töissä oli pakko tutustua uusiin ohjeisiin, että selviää ensi viikon asiakaspalveluvuoroista. Kävin myös asiakaspalvelussa kertaamassa yhtä ohjelmaa ja uutta juttua, kun tuon asian espertti ja kouluttaja oli tänään siellä. Onneksi on mukava henkilö ja suhtautui hyvin siihen, että halusin itse tulla sinne tekemään ja samalla oppimaan. Voi olla, että tartten kuiteskin maanantaina apua, sen verran isoja ne uudistukset on, sen näkee sitten.

Piti mennä tänään parin muun työkaverin kanssa pitämään tyhy-tunti kävelylenkin muodossa. Kävin ihan suosiolla sanomassa, että nyt on pakko jättää se väliin. Ihan viisas päätös, sillä ei meinannut edes istumisesta tulla mitään ja välillä kivut oli niin kovat, että nieleminenkin sattui :( Hieman teki kotimatkalla mieli tehdä ottaa alkomahoolia tähän ketutukseen ja kirosin mielessäni tyhmyyttäni moisista vedoista. Tipaton kuitenkin pitää vielä. Onneksi en sentäs mennyt roskaruoka- ja suklaalakkkoon, siitä ei olis tullut mitään.

Kotona otin sitten ihan iisisti ja otin päikkärit + muutenkin lepäsin. Kotimatkalla hain myös apteekista eilen saamani reseptit. Parista asista pitää vielä puhua työterveyslekurin kanssa, joten varasin hänelle soittoajan.

Kohta pitää sitten siirtyä soffalle seuraamaan euroviisuja tai kuten sanoin hermotoipilaalle sopii hyvin neroviisut. Sain rumpalin roudarina ollutta veljenäni sen verran kiinni kaiken hulinan keskellä, että toivottavasti on tsempit rumpali S:lle + muulle bändille menneet perille. Unohdin sitten poistaa sen palvelunumeroeston, joten saas nähdä, miten pääsen äänestämään. Paljon tsemppiä ja hyvää esitystä "Siskoksille". Vetäkää hyvin!!!!

lauantai 9. tammikuuta 2010

Eksyksissä Pihlajamäessä ja veto tipattomuudesta

Oli aamulla jotain 20 astetta pakkasta, joten katselin suosiolla kovalevyltä ohjelmia, kuuntelin musaa ja luin. Vasta iltapäivällä tuli tehtyä kävelylenkki ja samalla reissulla kauppalenkki. Tuo Pihljajamäen suunta on mulle näköjään sen verran vierasta, että onnistuin pitästä aikaa eiksymään. Onneksi hokasin kysyä neuvoa, miten pääsee tutulle tielle. Onnistuin silti menemään ei-suorinta reittiä ja taisin myös mennä parin talon piha-alueen läpi ennenkuin pääsin tutulle reitille. Mikäs siinä sitten ja tuli samalla kulutettua joku kymmenen kaloria enemmän kuin peruslenkillä.

Luin tuolta Hapon blogista, että herra on karkki- ja limulakossa. Itse ei hermot anna myötä lähteä ainakaan karkkilakkoon tai no muut vielä menisi, mutta ei suklaan osalta. Kun taas en kahvia ryystä, jostain sitä kofeenia pitää saada. Olen ollut tipattomalla jo alkuvuoden, joten veto oli valmis. Eli olen tipattomalla maaliskuun alkukupäiviin (muistaakseni 3.3.) ja Happo on vastaavan ajan karkki- ja limulakossa.

Tietää sitten sitä, että jos seuraavassa suomen euroviisukarsinnoissa esiintyvä tuttu rumpali ja tietty koko bändi päsee jatkoo, ei sitä sitten millään kuohareilla juhlita. Pitääkin muistaa ensi viikolla katsoa tuo lähetys, sillä eilen onnistuin tuon missaamaan. Tsemppiä vaan rumpali S:lle, S:n roudarille ja tietty koko bändille!

perjantai 1. tammikuuta 2010

Uusi vuosi ja uusia haasteita.

Tuolla lenkkivihon puolella lähti käyntiin sitten tammihaaste. Mielenkiintoinen kuntoilu- tai kuntoituskuukausi tiedossa. Pitääkin sitten keksiä joka kerta ainakin uusi kävelylenkki ja mieluusti kerätä lajeja myös noista eri-lajeista ja jos jonkun ystävänkin saisi mukaan vaikka kävelylenkille tai vaikka vesijuoksemaan. Tipaton tuskin tuottaa ongelmia, ellei sitten Euroviisujen suomen karsinnoissa eräässä yhtyeessä esiityvä tuttu pääse edustamaan Suomea. Jos niin tapahtuu, sitä voisi ehkä juhlistaa.

Nyt sitten siirryttiin saikulta vuosiloman puolelle sillä vasta 11.1 pitäsi palata töihin. Viimevuotiseen tapaan lomailen näin talvellakin kolme viikkoa, tosin silloin ne kaikki oli vuosilomaa. Nyt vain vajaa viikko lomaa ja pari saikkua.

Seuraava suuri haaste huoltajana tai oikeastaan huolto- ja keittiöpäällikkönä on tuo tammikuun lopussa oleva Endurancen 24-tunnin juoksu. Voi olla, että nyt pitää pitää aikaisempaa enemmän taukoja huoltopöydän takaa. Tosin se maltti voi olla sitten toinen asia ;) Eiköhän sitä ainakin yksi 3-4 tunnin lepotaukokoin tule jossain yön pimeimpinä ja yleenäsä dramaattisina tunteina tule otettua. Toivottavasti mahdollisimman moni tuohon hulluun koitokseen ilmottautunut ultraaja pysyy terveenä ja nähdään kovatasoinen kisa. Kaikista eniten toivon tietysti hyvää suoritusta rakkaalleni. Viime kausi kun meni Jussin osalta taas "parittoman vuoden kirouksen alla" eli pieleen ja pahasti.

Itse en mitään mullistavia uudenvuoden lupauksia tehnyt. Edellen lupaan olla tälläkin vuosikymmenellä olla polttamatta sitä elämäni ensimmäistä tupakkaa/sikaria. Kuntoilujen suhteen ainakin alkuvuosi mennään selän ja koipien ehdolla. Tuota syömispuolta voisi järkevöittää ja sitäkautta tuota painonhallintaa taas parempaan suuntaan. Piti tuo tehdä jo viimevuoden puolella, mutta näissä vaivoissa on ollut ihan tarpeeksi ja päätin antaa olla itselleni armollinen tuon suhteen. Sinänsä olen tyytyväinen, ettei tuota painoa päässyt kovin paljon kertymään marras-joulukuun aikana.