Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkamulta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkamulta. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Puuhastelua ja rötväilyä

Tänään heräsin taas virkeänä kasin aikoihin. Vaivat on menossa parempaan suuntaan, sillä todella pitkästä aikaa selvisin eilen vain yhdellä särkylääkkeellä eli ei tarvinnut ottaa illalla toista lääkettä. Tänäänkin otin särkylääkkeen vasta puolenpäivän aikoihin. Katsotaan, josko sitä edelleen ei tarvitsisi ottaa sitä toista särkylääkettä.

Aamulla sain vihdoin vaiheessa olleen leffan eli Tyttö ja helmikorvakorun katsotuksi kovalevyltä. Samoin yhden kokonaisen jakson Mentalistia sekä Pakoa vajaan jakson verran. Surffasin myös netissä ja eri foorumeilla.

Aamupäivällä oli vuorossa myös operaati mullanvaihto. Ihan kohtuullisesti tuo onnistui, mutta en siltikään mikään viherpeukalo tai multasormi ole kuten äitini. Pitää toista viherkasvia vielä parantaa, mutta en jaksa tehdä sitä tänään.

Toinen operaatio oli siivous. Vaivojen takia en ole pystynyt hirveästi pölyjä pyyhkimää ja kuitenkin kirjoja oli kertynyt jonkinmoinen pino, mitkä piti laittaa omalle paikalleen kirjahyllyyn. Tuli kerrankin kunnolla siivottua myös kirjahylly. Hieman koipi ja selkä otti tuosta itseensä, mutta ei niin pahasti kuin viikkositten.

Muuten päivä meni rötväillessä eli kirjaa lukiessa, päikkärit nukuttua, netissä notkuessa ja töllöä katsellessa. Ulkona kävin sen verran, että vein ne vanhat mullat biojäteastiaan. Lisäksi tuli taas käytettyä tuota fakiiri/piikkimattoa.

Kirjoista sen verran, että Paul Austerin Sattumuksia Brooklynissä on nyt luettu ja pienen arpomisen jälkeen lukuvuorossa on edelleen omista kirjoista Olli Jalosen 14 solmua Greenwichiin.

Sain myös tiedon ensi viikonlopun veljenpoikeni synttäreistä. Pojilla kun on ikäeroa 5 päivää vaille 3-vuotta eli molempien synttärit on siis tulossa. Vanhempi pojista täyttää 6-v eli kummipoikani menee syksyllä eskariin ja nuorempi sitten 3-vuotta. Lahjat on siis hankittu ja samoin junaliput Tampereelle. Sieltä vielä autokyydillä juhlapaikalle, mutta jätetään tarkempi paikka kertomatta. Vauhtia ja hauskoja juttuja on varmasti tiedossa :)

Huomenna on taas työpäivä, tosin hokasin, että pari viikkoa duunia ja sitten viikko lomaa olympialaisten katseluun :)

lauantai 6. helmikuuta 2010

Sinisiä ajatuksia

Tänään heräsin taas viikonlopun tyyliin kasin aikoihin aamulla. Aamulla surffasin netissä, pelasin koneen peliä, kuuntelin musiikkia ja katsoin kovalevyltä tallennuksia. Yhtään tallennusta en saanut kokonaan katsottua, mutta ainakin tuli katsottua eteenpäin ja huomenna voisin saada tuon yhden leffan eli Tyttö ja helmikorvakoru saada katsotuksi loppuun.

Tuli myös otettua vaihteeksi päikkärit, kun viikko sitten jäi päikkärit tai yleensä unet jostain kumman syystä väliin ;) Päikkäreiden jälkeen yritin vaihtaa toiseen minulla olevaan kukkaan/vihrekasviin mullat eli saint pauliaan mullan. Itseasiassa vaihdoin jo mullan, mutta huomasin ettei ruukussa oleva uusi multa ime enää vettä. Oli sen verran vanha päiväys ja vissiin talvet partsilla eivät olleet tehneet hyvää tuolle mullalle. Leffasta palatessamme ostettiin uusi pussillinen mustaamultaa.

Iltapäivän ohjelmassa oli siis leffareissu. Ennen tuonne menoa käytiin ostamassa mm. irttareita. Olen jo muutamaan kertaan todennut, että karkkikaupat on mulle niitä paikkoja, missä en vaan pysty hillitsemään itseäni. Tänäänkin tuli ostettua aikamoinen säkki karkkia. Riittää sitten syömistä useammalle päivälle. Teen tuosta itselleni pienen haasteen eli yritän saada tuon karkkisatsin riittämään ainakin viikoksi.

Käytiin siis hakemassa varatut leffat ja leffaliput lunastetiin joululahjaksi saaduilla finnkinon joululiput (sarjaliput). Sen jälkeen mentiin syömään pitkästä aikaa Pizza Huttiin. Alkupalaksi tutut valkosipulileivät, mutta itse pitsa eli Meat Feast oli pienoinen pettymys. Olivat muuttaneet tomaattikastikkeen ja mausteden suhdetta astetta kitkerämmäksi. Varsinkin minua tuo harmitti jonkin verran. Tuossa paikassa pelaisi asiaspalvelu hyvin, sillä kassalla maksettaessa oli sama henkilö, jolle tuosta mainitsin. Hän antoi oma-alottesesti meille hyvityksen eli ei veloittanut toisesta juomasta. Hienoa asiaspalvelua tuollainen :)

Leffana oli siis Väänäsen Karin suurohjaus eli Havukka-Ahon ajattelija. Tuosta kirjan lukemisesta on kulunut jo varmaan parivuosikymmentä, mutta oli kirjan henki hyvin tavoitettu. Ihania sinisiä ajatuksia suomalaista korpifilosofointia parhaimmillaan. Kuten leffatrailerissa Korpelan Tommin esittämä maisteri toteaa; "savustettuja ajatuksia eriskummallisessa kastikkeessa". Lehtisen Kai on todella osuva valinta Konstan Pylkkeröksi ja muutenkin roolitus toimi hyvin. Tykkäsin kovasti tästä elokuvasta. Jos pitäisi tälle vuodelle valita yksi suomalainen elokuva se on joko Havukka tai Täällä Pohjantähden alle. Hienoja elokuvia molemmat, mutta ei noita voi eikä kannata tarinansakaan puolesta verrata keskenään.