keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Sairaslomalaisen sekalaisia pohdintoja osa 2

Ei sitten kasattu eilen tuota vaatekaappia. Jo pelkkien laatikoiden siirtessä huomasi, että ne tämä sairastelu on kyllä vienyt voimaa ja paljon tästä flikasta. Pitää pyytää apujoukkoja tuohon kasaamiseen eli todennäkösesti Jussin isä ja veli tulevat avuksi, minä olen sitten korkeintaan päällysnaisena ;)

Menin sitten nukkumaan eilen kympin aikoihin, mutta alkoi taas yskittää. Nousin sitten ylös ja katsoin vikat kymmenen minsaa eilisestä herkkusieniliigan matsista eli Barca-Inter. Molemmat ovat suosikkejani, joten ei ollut niin väliä voittajasta. Liverpoolin tippuminen tässävaiheessa harmittaa.

Tämä minun penkkiurheiluus on saanut kyllä aika monesti ihmetystä ei niin tutusta henkilöistä. Sukulaiset tuohon ovat jo tottuneet. Taitaa tämäkin olla perintöä isältä, muistikuvia jo varhaisesta lapsuudesta on mm. urheilulähetysten seuranta ja urheiluruutu. Olin isäni mukana ollut joskus 1970-luvulla katsomassa Kärppien matsia (isälläni oli kausikortti) ja kuulemma ihmetellyt, miksi kaikki sedät huutaa. Myöhemmin en ole tuota ihmetellyt vaan huutanut itsekin lätkämatseissa.

Lätkän suhteen JYP on mulle suosikkijoukkue ja hyvänä kakkosena tulee Kärpät. Myös muut SM-liigan pikkuseurat, kuten HPK, SaiPa ja KalPa saavat sympatiapisteitä. Pääkaupunkiseudun joukkueista jos joku pitää valita, sitten se on Blues. Narrit on narreja ja ifkin rantaruottalaiset ei mua koskaan ole säväyttäneet. Muutenkin mun veljeni pelasi lätkää silloin vielä Tikassa, oli ne aikoja, kun luonnonjääporukka voitti alue- ja piirimestaruuksia, vaikka vastassa oli halli ja tekojääjoukkueita + veljeni porukka oli vielä ainoa, jossa oli kahta ikäluokkaa mukana. Nykyisin tuo jengi on TikKi tai vastaava.

Myös penkkiurheilun suhteen olen aikalailla kaikkiruokainen, kuten myös musiikin ja kirjojen. Sen siaan varsinaisen ruuan suhteen tunnustan olevani nirsoilija. Toisaalta, jos en tähän ikään mennessä ole oppinut tykkäämään esim. sipulista, ei sitä tartte enää syödä, ainakaan omassa taloudessa.

Aamulla sitten heräsin joskus seiskan aikoihin. Aina olen ollut tällainen aamunvirkku ihminen ja erittäin harvoin herään ysin jälkeen. Joskus tietty saattaa tulla niitä aamuja, kun ei jaksa tai viitti nousta sängystä ylös, vaikka hereillä onkin.

Tuli sitten taas otettua päivän lääkeannos eli iskiakseen 600 burana ja tähän lentsuun antibiootti ja kolmioyskänlääkettä. Jostain syystä tuo määrätty sir ephedrin-niminen yskänlääke vaan ärsyttää mun yskää. Soitin sitten terveystaloon ja pyysin lekurin soittamaan mulle takaisin. Hänen kun piti jo aikaisemmin ilmoitella tuosta perjantaisesta influenssarokotuksesta siis miten tämä lentsuilu siihen vaikuttaa.

Lekuri sitten soitti just silloin, kun oltiin lähdössä Jussin kanssa kaupungille. Ei siinä mitään, mutta meinas mennä hermot siihen jaaritteluun. Onneksi kuiteskin saatiin asiat sovituksi ja saan mennä ottamaan sen influessarokotteen. Saan myös perjantaina tuttuun ja tehokkaaseen yskänlääkeeseen reseptin. Samalla reissulla puhun myös työfyssarin kanssa ergonomiasta siis tuohon iskiakseen liittyen.

Myös huoltoyhtiöstä soitettiin aamulla. Meillä kun vessassa oleva ilmastointiluukku alkoi pitämään sellaista metakkaa, että hyvä kun nukutuksi saatiin. Laitettiin sitten paperinpala siihen, mutta unohdettiin sitten aikasemmin ilmottaa tuosta. Lisäksi puhuttiin nosta parvekelaseista, niissä kun on kiinnitys osittain pettänyt. Huoltoyhtiön miehet on tuota käyneet katsomassa ja keskusteltu isännöitsijän kanssa, mutta mitään ei vieläkään ole tapahtunut, vaikka nuo on taloyhtiön lasittamat. Tulevat sitten huomenna katsomaan tilannetta.

Onneksi ehdittiin tuohon lähijunaan, vaikka piti mennä normaalia kovempaa vauhtia. Ei oikein keuhkot tuosta tykänneet. Varmaan kiva fiilis mennä esim. cyklaamaan (siis spinua vastaavaan) pitkästä aikaa. Keuhkot huutaa hoosiannaa ja sykkeet taas pilvissä.

Kaupungilla mentiin sitten ekaksi pääpostiin. Lähetin sitten pari joulupakettia. Seuraavaksi suunistettiin suunnistajan kauppaan testaamaan Jussille niitä uusia ja kehuja Sarvoja. Vaikka Jussi meistä kahdesta onkin se kenkä-imelda, menin sitten ostamaan nuo Sarvat juolulahjaksi. Ei sitten Jussi saa niitä ennen Joulua käyttöön ;)

Tuolta mentiin sitten SSKK:lle vai mikä Suuri Kuu-kirjakauppa se nykyisin onkaan. Matkalla tuonne tuli vastaan Mikko Kivinen. Tuolta ostin pari kirjaa kummitädilleni Australiaan lähetettäväksi ja itselleni maltoin ostaa vain yhden kirjan. Pitääkin laittaa tuo postipaketti huomenna postiin. Kun kerran molemmat kummitätini ja äitini on kovia lukemaan, eihän minustakaan voinut tulla kuin lukutoukka. Nyt vasta hokasin, että pitää myös toiselle kummitädille ja ainoalle Suomessa asuvalle kummilleni kirja. Molemmat kummisetäni ovat siirtyneet ajasta ikuisuuteen. Levätkää rauhassa kummisetäni.

Tuolta sitten Stokkalle ja deli-osastolle. Sain tuonne sellaiset etukupongit, kun oli Hullujen Päivien yhdessä kuitissa oli käynyt kämmi eli myyjä antoi mulle kaupan ja oman kappaleeni. Kävin sitten palauttamasssa ohjeen mukaan tuon kuitin kauppaan ja sain tuosta hyvityksen. Delistä ostettiin sitten patongit mukaan.

Seuraavaksi sitten haettiin meidän perus-Polarit huollosta. Ne kun oli simahtaneet samaan aikaan. Samasta liikkeestä Jussi osti mulle joululahjaksi yhden korun. Tosin tuo korun hinta pisti vähän mietittytämään.. Huomenna täytyy käydä eräässä toisessa kultasepänketjussa katsomassa, miten siellä tuo koru on hinnoiteltu.

Kotona otin sitten parin tunnin päikkärit. Ei ollut tarkoitus ottaa noin pitkiä päikkäreitä. Päikkäreiden jälkeen kävin reilun tunnin mittaisella kävelylenkillä Vantaanjoki-varressa. Hieman koipi otti tuosta itseensä. En nyt taida vielä panacodia ottaa, mutta jos ottais burana 600:n ja lihasrelaksantin. Varmasti saa hyvin taas nukutuksi.

Huomenna taas pitkästä aikaa töihin. Tässä kuussa ole pahemmin tuolla käynyt eli vaivaiset neljä työpäivä on takana. Taitaa olla ennätys, jos ei lomakuukausia lasketa. Päivä menee varmasti satoja sähköposteja lukiessa ja turhia viestejä poistaessa, ellei sitten ole jotain koulutusta tiedossa.

2 kommenttia:

  1. Noi on kyllä välillä todella rasittavia kasta, ikastako haitte ?
    Joku on kyllä mennyt pahasti pieleen sun kasvattamisessa, kun et kerran kiakosta tunntu tietävän mtn ;)

    VastaaPoista
  2. Ei nyt sentäs Ikeasta vaan pitäis olla ihan suomalaista laatua ja muistaakseni Askosta tuo ostettiin. Tuolla Lanternan liikekeskuksessa on saman katon alla melkein kaikki suuret huonekaluliikkeet, vain Stemma ja Ikea puuttuu.

    Ei ole kovin moni mulle aikasemmin sanonutkaan, että mitään lätkästä teidä ;)Kyllähän Tampereen joukkueetkin kuuluvat niihin ok-sarjaan eli ennemmin sinne poika kuin tänne pääkaupunkiseudulle. Sympatiat ehkä vähän enemmän tupsukorvien puolella.

    VastaaPoista

Kommenttisi julkaistaa vasta sen jälkeen, kun olen ne hyväksynyt.