Aamulla taas sai miettiä kisoja. Yhdistetyssä ei tullut sitä joukkuekisan mitalia. Naisluistelijoille mitali olisi ollut aikamoinen ihme ja jo kymppisakki on kova saavutus. Lauralla näyttää kisahermot pitävän paremmin kuin Kiiralla. Vielä on vapaaohjelma luistelematta ja tilanne voi muuttua.
Jääkiekossa oli pari yllätystä lähellä, kun Tsekki joutui koville Latvian kanssa ja Slovakia Norjan. Jäivät silti yllätykseksi moiset. Vähän näyttää siltä, että alppihiihdossakin alkaa mitalit olla turhan kaukana. Miesten viestissä tuli sentäs kunniakas viides tila kaikkien kompurointien jälkeen. En silti viideeltäkympiltä mitään odota.
Tänään olisi ollut ohjelmassa treeni pt:n kanssa. Ei sitten tullut tuosta oikeastaan mitään, kun PT oli puolestaan sairastuvalla kylkiluun murtumien takia. Näytti/selitti muutaman minulle epäselväksi jääneen liikkeen, mutta muuten tein sen ohjelman itse. Muutenkin keskusteltiin tuosta tilanteesta ja todettiin, että maltilla mennään. Yritetään saada kroppaan liikettä, mutta jos joku liike tuntuu liian pahalta, sitä tehdään vain ihan muutaman kerran ja esim. joka toinen päivä.
Salille menin junalla ja oli juna suhteellisen hyvin aikataulussa ja väljä. Takaisin tullessa ei junaa näkynyt raiteella, joten suuntasin bussille. Tuli sitten kuulutus muuttuneesta lähtöraiteesta, mutta en viitsinyt enää lähteä sinnesuuntaan. Onhan tuo bussilinja hitaampi, mutta voi olla ettei tuo juna olisi ajoillaan lähtenyt ja olisi ollut täynnä.
Kirjoista sain Dan Brownin Kadonnut Symboli-kirjan luetuksi. Ihan kohtuullinen tuo oli, tosin intensiteetti oli aikaisemmista kirjoista tippunut. Tuo oli ehkä hyväkin juttu. Muuten tuo loppu meni jo vähän selittelyksi. Nyt lukuvuorossa on se eilen kirjastossa uusimassa käymäni kiinalaisen nobelistin Gao Xingjianin Vapaan miehen raamattu.
Lomakin on jo puolessa välissä ja lomapäivät menee taas liian nopeasti. Toisaalta on tullut otettua aika hyvin etäisyyttä työasoihin.
Tämä on pienen ihmisen havaintoja niin isoista kuin pienistä asioista.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjasto. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. helmikuuta 2010
torstai 11. helmikuuta 2010
Ei hirveesti huvittaisi
kirjoittaa tänne mitään, kun ajatukset pyörii taas vaihteeksi ikävien asioiden ympärillä. Eräs asia on niiiin vaiheessa, että en viitsi tämän tänne enenpää kirjoittaa, vaikka mieli tekisi. Toivon vaan, että saisin pyytämäni vastineet ja muut mahdolliset kommentit ko. asiasta mahdollisimman pian ja ennenkaikkea asian käsitellyksi loppuun hyvässä hengessä.
Eilisestä sikainfluenssapiikistä selvittiin suuhun tulleen pahan maun lisksi pienellä kuumeilulla. Otin illalla suosiolla yhden kipulääkkeen ja sain kohtuullisen hyvin nukutuksi.
Työmatkat sujuivat tänään hyvin ja samoin työpäivä. Tosin muutama ohjelma välillä tökki ja iltapäivän koulutuksessa mentiin aikas ripeää tahtia. Aamupäivällä kävin juttelemassa siitä työergonomiajutussa ja sain vihreätä valoa sen suhteen.
Töistä tullessani odotti kelan kirje. Koska oli ohut kirje aavistin pahinta ja aavistuis osoi oikeaan eli hylkäävä päätös kuntoutukselle tuli. Pitää siis ottaa yhteyttä työterveyteen ja mennä sitäkautta johonkin avokuntoutukseen. Sinänsä mielenkiintoinen päätös, kun en hakemuksessani maininnut avo- tai laitoskuntoutusta, vaan annoin Kelan katsoa, mikä on minulle sopivin kurssi. Tietääkseni työterveys ei mitään varsinaista avokuntoutusta järjestä. Kuulemma siitä päätöksestä ei voi valittaa, mutta ajattelin silti tiedustella asiasta ja kysyä neuvoa jatkoa varten.
Ei tälle tilanteelleni oiken auta kuin nauraa, sen verran paljon on taas tullut paskaa niskaan viimeaikoina. Eikä tuo Kelankaan päätös pahempia tunnerektioita aiheuttanut tai siis ihmetystä. Onneksi sentäs on ihania ihmisiä olemassa, jotka jaksavat kannustaa, tsempata ja olla tukena. Kiitos teille kaikille :)
Eiköhän viikonlopun pienten näkeminen eli lauantaina rakkaani siskonpojan ja sunnuntaina minun veljenpoikeni synttärireissu siirrä ajatuksia parempiin asioihin. Samoin tietysti kohta alkavat olympialaiset ja loma.
Kirjoista sen verran, että Olli Jalosen hieno kuvaus seikkailusta maailmanympäri ja ihmiskohtaloista ja elmän sattumanvarasuudesta eli 14 solmua Greenwichiin tuli tänään luetuksi lopuun. Ei siis ollut ko. kirja turhaan ehdolla Finladia kirjallisuuspalkinnon saajaksi vuonna 2008. Itse kyllä pidin Jalosen kirjasta enemmän kuin Sofi Oksasen Puhdistuksesta. Minusta tuo ei ollut edes paras Oksasen kirjoista.
Seuraavaksi lukuvuorossa on vaihteeksi kirjaston kirja eli puolalaisen Olga Tokarchukin Päivän talo, yön talo. Kyseisen kirjailijalta olen lukenut aiksemmin teoksen Alku ja muut ajat. Se oli ihanan unenomainen kirja, vaikka käsittelikin vaikeita asioita. Odotukset ovat siis korkealla tämän aikaisemmin suomennentun teoksen suhteen.

Tunnisteet:
ergonomia,
kela,
kirjasto,
kirjat,
kuntotus,
loma,
olympialaiset,
vauhtiveljekset
torstai 28. tammikuuta 2010
Myräkkää ja takkuista
Oli taas aamulla kunnon myräkkä eli kova tuuli joka pöllytti pakkaslunta ja reipas pakkanen. Ei tartte kovin suuri ennustaja olla, että liikenne niin maanteillä kuin kiskoilla on ihan tukossa. Kohtuullisesti Vr:n lähiliikenne silti tänään toimi, mitä nyt kymmenisen minsaa juna aamulla odotteli Käpylän ja Pasilan välillä.
Töihin pääsin ajoissa ja oli kuulemma Kehätkin ollee tukossa. Aamupäivä meni työryhmän palaverissa ja iltapäivällä tuli taas eteen kaikenlaisia sotkutapauksia. Meinas jo mennä hermot, kun tuntui että jokaisesta tapauksesta piti pyytää kollegoilta apua tai kysellä asiakkailta. Pari tapausta selvisi puhelinsoitolla, mutta yksi piti jättää odottamaan ja yhdelle rustata kirje. Sellaista se välillä on.
Illalla kävin palautatmassa pinon kirjaston kirjoja ja lainasin uusia. Tällä viikolla oli puksun kirjaston 25-vuotis juhlat ja tarjolla oli kakkukaffeet. Otin palan kuivakakkua, yhden keksin ja mukillisen mehua. Herkkujen vähentämis-projekti on edennyt suunnitelman mukaan ja yllättävän kivuttomasti. Vaaka ei tosin ole tuota vielä noteerannut, mutta rahapussissa se on tuntunut.
Kävin myös samalla reissulla kaupassa ja ostin töihin pari pussillista kuivahedelmiä ja myös persikanpaloja mehussa siis sellaisessa muovipurkissa. Ei tartte mitään tölkinavaajaa viedä töihin. Samoin Paussi-välipalakekseistä mansikkajogurtti-keksit on hyväksi testattu. On noissa edelleen energiaa, mutta ovat kuitenkin terveellisempi vaihtoehto suklaalle ja muille herkuille.
Huomenna sitten vaiheeksi aamulla lekuriin. Tosin eilen pitkällä saikulla oleva kolleegani kertoi, että hän on rampannut lääkärillä muutaman viikon aikana varmaan jo tusinan kerran ja lisää on tulossa. Onhan se hyvä, että asiat tutkitaan ja saadaan toivottavasti kivut lievemmäksi.

painonhallinta,
palaverit,
työryhmä,
työterveys
lauantai 2. tammikuuta 2010
Pakkasta piisaa
Sain kuin sainkin itseni myös tänään ulos kuntoilemaan ja reilu nelikilsainen tuli käveltyä. Ei auttanut edes kypärämyssy ja toppatakin huppu, kun viima tuntui poskissa. Ehkä huomenna pitää laittaa paksumpi takki päälle, kun kerran kiristyy nämä pakkaset. Saisi nuo pakkaset vähän hellittää esim. kymmenellä asteella. Vähän käy kateeksi etelässä majailevia. Fakiirimattokin otettiin eilen käyttöön, mutta tänään en sitten sillä malttanut makoilla.
Muuten päivä meni sitten penkkiurheillessa. Mikäs tässä on lomaillessa, kun tulee Tour de Skitä, Mäkiviikkoa, alppihiihtoa ja yhdistettyä tuutin täydellä. Hienoja esityisiä tänän näytii ja varsinkin Heikis Matin ennakkoluuloton hiihto oli hieno. Samoin Samin ja Villen hiihdot tyydyttävät. Naisissa Aikku oli vakuuttava ja Virpikin alkaa piristymään. Riitta-Liisa ja Pirjo täydentävät kovan nelikon. Mannisen Hannun paluu suoraan huipulle on kova juttu ja sama voidaan sanoa Ahosen Jannesta. Vaikka kuinka ovat marginaalilajeja, ei tuollaisiin suorituksiin kaikki entiset mestarit vuoden tauon jälkeen pysty.
Kirjaosastolta sen verran päivitystä, että Tuulen Viemää lähestyy puoltaväliä. On siis sopivasti mitoitetu luku-urakka tälle Joululomalle. Vielä jos loppulomalla saisi luetuksi jonkun kirjastosta lainatun kirjan. Pitäsi ensi viikolla käydä osa kirjaston kirjoista palauttaa ja osa pitää uusia.
Muutenkin vikalle lomaviikolle on kivasti ohjelmaa eli ajattelin käydä taas vaihteeksi salilla, menossa vesijuoksemaan ja leffaliputkin tuli varattua Koivusalon Täällä Pohjantähti-elokuvaan. Lisäksi on kampaajalla käynti ja perjantaina vielä on tapaaminen tukipohjallisten merkeissä.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009
Pitkästä aikaa kirjastossa
Tänään töissä oli aamupäivällä taas vaihteeksi koulutusta. Onneksi muistin viimeviikosta, että tuolla atk-koulutustilassa on kylmää ja vetoisaa ja otin suosiolla villahuivin + ranteenlämmittimet mukaan. Shaaalia en sentäs tarvinnut. Sen verran olen vetoisissa paikoissa istunut ja kärsinyt, että on tuo varavaatevarasto tarpeellinen töissä. Iltapäivä meni sitten paria sotkutapausta selvitellessä. Toinen tosin jäi vielä vaiheeseen, kun asiakas lupasi toimittaa lisäselvityksen.
Ilokseni huomattiin, että meidän ryhmän ilmastointirempassa olleen maiseman "eristysmuovit" oli purettu tänään. Oli kyllä likaista ja pölyistä siellä, mutta piti käydä katsomassa omaa paikka. Toivottavasti päästäisiin muuttamaan sinne jo tällä viikolla. Lisäksi kuulin osastopäälliköltä, että olin valittu yhteen työryhmään, mihin ilmottauduinkin. Ensimmäinen tapaaminen on ehkä huomenna.
Huomasin, että Juoksufoorumille tai siis Sepon talliin on perustetu perinteinen joulupata-potti. Pitää tuohon muistaa osallistua. Tänään sain ostettua junaliput joulupäivälle tuonne Jyväskylään. Onneksi Jussi sai ne pari lomapäivää, niin päästään tuonne jouluna. Toivottavasti myös tämä iskias sen verran rauhottuisi ja tulisi lunta, että pääsisi edes jonkun kilsan hiihtämään.
Töistä lähtiessäni kävin sitten Pasilan ärrällä ostamassa sen Marskin merkin. Vuosi tai pari sitten ostin itselleni sen sotaveteraaniheijastimen, joten tuo jatkoi samaa sarjaa. Hieno idea pistää nuo löytyneet merkit myyntiin veteraanien hyväksi, eikä 20 euroa minusta ole paha hinta.
Päätin sitten tuon kirjaston sulkemista vastustavan vetoomuksen lisäksi lisätä kirjastossa käyntiä ja tänään kävin sitten Puksun kirjastossa. Tuolta löytyi vino pino kirjoja, jota olen vähän divareista metsästänyt. Ei mun tartte kaikkia kirjoja itse ostaa vaan nyt tuetaan vaihteeksi kirjastoa. Kuulemma lauantaina on kirjastossa joku tempaus puolenpäivän aikaan, pitää sitten tehdä uusi reissu. Aika outo idea on se, että kirjaston vuokrissa säästätään. Puksun kirjasto kuitenkin sijaitsee koulukeskuksessa ja varmasti esim. oppilaat käyttävät tuota kirjastoa. Toivottavasti alueen asukkaat aktivoituisivat tuon kirjaston suhteen.
Lisäys: siis Kirjaston tapahtuma on lauantaina 12.12 n klo 12.00. Mulla taitaa olla sisäinen kalenteri marraskuun saikkujen ja Lontoon reissun takia sekaisin. Enköhän ennen tuota päivää ehdi jonkun kirjastosta lainaamani kijan lukea.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)