Näytetään tekstit, joissa on tunniste sats. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sats. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Muutoksia suunnitelmiin

Aamulla taas sai miettiä kisoja. Yhdistetyssä ei tullut sitä joukkuekisan mitalia. Naisluistelijoille mitali olisi ollut aikamoinen ihme ja jo kymppisakki on kova saavutus. Lauralla näyttää kisahermot pitävän paremmin kuin Kiiralla. Vielä on vapaaohjelma luistelematta ja tilanne voi muuttua.

Jääkiekossa oli pari yllätystä lähellä, kun Tsekki joutui koville Latvian kanssa ja Slovakia Norjan. Jäivät silti yllätykseksi moiset. Vähän näyttää siltä, että alppihiihdossakin alkaa mitalit olla turhan kaukana. Miesten viestissä tuli sentäs kunniakas viides tila kaikkien kompurointien jälkeen. En silti viideeltäkympiltä mitään odota.

Tänään olisi ollut ohjelmassa treeni pt:n kanssa. Ei sitten tullut tuosta oikeastaan mitään, kun PT oli puolestaan sairastuvalla kylkiluun murtumien takia. Näytti/selitti muutaman minulle epäselväksi jääneen liikkeen, mutta muuten tein sen ohjelman itse. Muutenkin keskusteltiin tuosta tilanteesta ja todettiin, että maltilla mennään. Yritetään saada kroppaan liikettä, mutta jos joku liike tuntuu liian pahalta, sitä tehdään vain ihan muutaman kerran ja esim. joka toinen päivä.

Salille menin junalla ja oli juna suhteellisen hyvin aikataulussa ja väljä. Takaisin tullessa ei junaa näkynyt raiteella, joten suuntasin bussille. Tuli sitten kuulutus muuttuneesta lähtöraiteesta, mutta en viitsinyt enää lähteä sinnesuuntaan. Onhan tuo bussilinja hitaampi, mutta voi olla ettei tuo juna olisi ajoillaan lähtenyt ja olisi ollut täynnä.

Kirjoista sain Dan Brownin Kadonnut Symboli-kirjan luetuksi. Ihan kohtuullinen tuo oli, tosin intensiteetti oli aikaisemmista kirjoista tippunut. Tuo oli ehkä hyväkin juttu. Muuten tuo loppu meni jo vähän selittelyksi. Nyt lukuvuorossa on se eilen kirjastossa uusimassa käymäni kiinalaisen nobelistin Gao Xingjianin Vapaan miehen raamattu.

Lomakin on jo puolessa välissä ja lomapäivät menee taas liian nopeasti. Toisaalta on tullut otettua aika hyvin etäisyyttä työasoihin.

maanantai 22. helmikuuta 2010

Lomailua

Aamulla taas ylös katsomaan kisoja ja lätkää. Oli huonot fiikikset ennen tuota ottelua, eikä siinä mitenkään hyvin käynyt. Hieman minua huvitti nuo Ruotsin median sepkulaatiot tahallisesta tappiosta muka helpomman jatko-ohjelman takia. Ei minusta seuraavassa pelissä todennäköisesti vastaan tuleva Tsekki mikän helppo vastus ole ja muutenkaan suomen peli mitenkään toimivaa ole ollut, päinvastoin.

Nyt illemmalla tuli katsottua lisää. Mäkihypyun joukkuekisassa tuli taas vaihteeksi neljäs tila ja parispinteissä Riitta-Liisa hiihti tasollaa, mutta Sarasojan Riikan paukut eivät vielä riittäneet noin kovassa rypistyksessä kuin puolitoistakierrosta. Miesten osalta tuo finaalipaikka oli tähänmennessä yksi Suomen joukkueen iloisimpia yllätyksiä.

Tänään oli ohjelmassa käynti salilla. Menin sinne suosiolla bussilla, kun vr:n liikennettä oltiin supistettu. Nyt näköjään saisi lähiliikenteen matkakortteihinkin alennusta, mutta ei tietystikkään koske HSL:n (entiset HKL ja YTV) kuukausilippuja. Ihme ja kumma, eli vihdoinkin liikenneministeri reagoi asiiaan jotenkin. Ei tämäntyylisiä kelejä ole ollut kuin kolmisen kuukautta, joten ihmetyttää moinen hidas reagointi asioihin. No ei tuo ole ainoa taho, mistä vastauksien saanti ja asioihin reagointi kestää luvattoman pitkään...

Salilla tein kuntopyörällä ja pt:n + fyssarin antamia liikkeitä. Kuntopyöräillessä nostatin vähän hikeä pintaan, kun viikonloppu meni nössöillessä, mutta en silti antanyt sykkeiden liikaa nousta. Ihan kivaa tuo välillä on ottaa koneesta vähän tehoja irti. PT:n antamat liikkeet tein edelleen ilman mitään painoja. Pari liikettä tein sellaisilla paineilmavastus laitteilla, muutaman liikkeen jumppakepin ja -pallon avustuksella ja suurimman osan ihan vaan oman kropan vastuksella. Siinäkin on ihan tarpeeksi. Kun on muutaman liikkeen jättänyt pois/tehnyt vaan joka toinen päivä/vähemmän sarjoja, on kropassakin tuntunut ihan kohtuulliselta. Tosin saattaa tämä lomailukin vaikuttaa asiaan.

Muuten päivän ohjelmaan kuului taas kovalevyltä ohjelmien ja leffojen katselu (siis on pari leffaa kesken) ja päikkärit. Kirjoista Ban Brownin uusinta eli Kadonnutta Symboliakin sain tänään luetuksi hyvin eteenpäin. Huomenna pitäisi sen verran ulkoilla, että kävisi viemässä kirjat kirjastoon.

Netissä surffaillessa törmäsin myös ikävän uutiseen tuolla Juoksufoorumilla eli viikonlopun Heiskan maratonille matkalla ollut foorumilainen on menentynyt. Osanottoni suruun ja paljon voimia ja jaksamista kaikille sukulaisille ja tuttaville.

torstai 18. helmikuuta 2010

Penkkiurheilua, työntekoa ja kuntoilua

Aamulla taas heräsin ennen herätyskellon soittoa. Kun ei uni tullut, nousin juuri soipivasti ylös katsomaan lumilautailun finaalia. Tulihan se ensimmäinen mitsku näistä kisoista. Onnea Peetu! Hiihdossa nihkeä meno jatkuu, mutta toivottavasti nyt noita mitaleja alkaisi tulla vähän enemmän.

Töissä meni aamupäivä pari sotkutapausta selvitettyä ja iltapäivä koulutuksessa. Sain tuon koulutuksen jälkeen sentäs muutaman tapauksen tehdyksi ja samoin selvyyden pariin juttuun. Tosin kahden tapauksen osalta päätöksen rustaaminen jäi huomiselle.

Töiden jälkeen suuntasin salille. Alkulämmittelyn tein pitkästä aikaa crosstrainerilla eli vartin verran. Sen verran kevyt oli vastus, että sain sykkeetkin pidettyä minun tasolleni kohtuullisen hyvin kurissa eli alle 140:n. Salin puolella tein sitten PT:n antaman ohjelman, tosin pari liikettä ei auennut. Kysyinkin niistä häneltä maililla, mutat ei kiireiltään ehtinyt vastaamaan. Piti tehdä nuo liikeet ihan omalla painolla ja esim. jumppakepin avulla. Ei vaan huvittanut tehdä muutamaa liikettä niin, joten tein sitten ne painevastuslaitteilla. Sopimus tosin oli, että tällä viikolla ei lisäpainoja laiteta. Saattaa tosin vipunostot olla sellainen liike, mihin otan esim. kilon puntit seuraavalla kerralla.

Osan liikkeistä tein jumppapallon avustuksella ja tietysti myös jumppamatolla. Loppuun vielä venyttelyt. Nyt alkaa kropassa olemaan taas tuntemuksia treeneistä. Täytyy huomenna kuulostella tilannetta ja tarvittaessa ottaa iisimmin.

Illalla tuttu ohjelma eli sapuskaa, töllön katselua ja netissä surffaamista. Kirjojen suhteen Tokarzukin Päivän talo, yön talo on nyt luettu. Hieno ja ajatuksia herättävä kirja tuo on.

Piti sitten aloittaa seuraava kirja eli muutama sivu tuli luetuksi vaihteeksi omasta kirjavarastosta eli Dan Brownin uusin Kadonnut symboli. Mielenkiinolla odotan, minkälaista seikkailua ja millä vauhdilla tälläkertaa on tiedossa. Kyseisen herran ainakin suomennetuissa versioissa taso on vaihdellut ja paljon.

Huomenna ei pitäisi olla mitään ylimääräistä ohjelmaa työissä, mitä nyt käyn tyhy-tunnilla hierojalla. Tosin saattaa tuo lähestyvä loma olla hieman mielessä ;)

tiistai 16. helmikuuta 2010

Pitkästä aikaa treeni PT:n kanssa

Tänään aamulla töihin taas bussi ja juna yhdistelmällä, kun en ihan ehtinyt siihen lähiliikennejunaan.

Töissä taas eräs asiakas soitti ja kiirehti asian käsittelyä. Tuota asiaa ei vaan voikkaan käsitellä niin nopeasti, sillä piti selvittää muutama asia ja kysyä niistä vielä asiakkaalta. Saas nähdä, mitä hän vastaa tuohon kirjeeseen. Muuten oli vuorossa puhelinvuoro ja puhelin soi kiitettävästi. Tuli tuoltakin pari selviettävää tapausta. Sain myös jonkinverran tehtyä niitä asioita, mitä ajatelinkin, mutta en niin paljon kuin suunnittelin. Kun en urakkapalkalla töissä ole, ei sitä jaksa/pysty päivästä/kuukaudesta/vuodesta toiseen painamaan samalla teholla duunissa.

Oli myös eilen käynyt mulle pieni lapsus, eli pari laskua unohdin maksaa. Toivottavasti ei päivän myöhästymisestä mitään isoja sanktioita tule. Sain myös työterveyslekurin kiinni ja myönsi sen, että liian aikaisin haettiin sitä kelan kuntoutusta. Oli siis saanut saman päätöksen kuin minä. Nyt siis varamaan aikaa työterveysfyssarille, josko saisi uusia liikkeitä ja vinkkejä.

Töistä sitten suuntasin salille ja ohjelmassa oli treenit pt:n kanssa. Tänään olin todella täsmällinen eli minutilleen oikeassa ajassa. Vein myös tuonne eilen saamani ja maksamani liikuntasetelit, eli nyt on taas 1,5 kk:n maksut maksettu noilla.

Treenin aluksi tein 5 minsaa kuntopyörällä ja oli vuorossa keppijumppaa. Tehtiin pääsääntöisesti liikkuvuusharjoituksia sekä myös rangankiertoja. Tuttuja liikkeitä oli suurin osa, mutta pitää nyt aktivoitua jumppaamaan myös kotona päivittäin. Tuntemuksia ja kireyksiä on koko kropassa ja edelleen ei polvet oikein tahdo tykätä kyykyistä. Tuon treenin jälkeen tein vielä 10 minsaa kuntopyörällä, selälle fyssarin jumpat, vatsiksia sekä venyttelyt.

Kotosalla tuli syötyä tälläkertaa pakastepastaa eli apetitin lohipastaa, katsottua töllöä ja surffailtua netissä. Olympialaisista sen verran, että ennen kisaa olisin tuskin usknut olevani noin pettynyt pikaluistelun viidenteen sijaa. Harmittavan lähelle mitali jäi, mutta onneksi on toinen matka jäljellä.

lauantai 13. helmikuuta 2010

Penkkiurheilua, kuntoilua ja kyläilyä

Aamulla heräsin sitten seiskan aikoihin katsomaan olympialaiseten avajaisia. En siis jaksanut pistää aamulla neljältä kelloa soimaan. Ikävä uutinen tuli jo ennen kisaa, kun georgialainen kelkkailija kuoli todella hurjannäköisessä tapahtumassa. Georgian joukkueen sisääntulon mustine nauhoine onnistuin missaamaan, mutta tuo minuutin hiljainen hetki on yski omista olympialaisten penkkiurheilukokemuksista koskettavimmista ellei jopa koskettavin. Näistä kisoista minulle jää mieleen tämä ikävä tapahtuma kuiten jäi esim. Atlantan kisoista pommi-juttu. Munchenin kisojen aikaan olin sen verran pieni tyttö, että en sitä ikävää episodia voi sanoa samallailla kokeneeni.

Avajaisten jälkeen katsoin pois ohjelmia kovalevyltä ja kuuntelin musiikkia. Päivän ohjelmassa oli tämän viikon toinen salireissu. Tein tälläkin kertaa 25 minsaa kuntopyörällä. Vaikka vastus oli sama ja pyöränkin piti olla suunnilleen, tuntuma oli väsyneempi. Tosin tänään olin satsin hertsikan keskuksessa kuin tiistaina olin elieissä. Liekkö sekin vaikuttanut asiaan.

Salinreissulla käytiin katsomassa rakkaani siskoa perheineen ja samoin myös mummu oli paikalla. Kiva oli nähdä sitten joulun. Pieni poika oli kasvanut kovasti ja jokekteli kummasti. Myös hymy oli herkässä tällä kertaa :) Samoin Iinu-koira oli innoissaan tapaamisesta, mutta meni sitten paikalleen vahtimaan ja nukkumaan. Ennen tuolta lähtömme pieni halusi tulla sitteristä syliin ja taisi jo väsy ruveta painamaan, kun pisti päänsä tädin olkaa vasten. Äiti ja Mummu veivät pienen sitten nukkumaan.

Illalla ei sen kummempaa ohjelmaa ollut eli katsoin töllöä sekä suoraan tulleita lähetyksiä että kovalevyltä + surffasin netissä. Kuulostaa varmaan tylsältä, mutta viimeaikojen pyörrytyksen jälkeen tällainen akkujen lataaminen ja aikalisän ottaminen tiettyihin asioihin tekee hyvää. Pikkuhiljaa alkaa myös päätös tilanteeni suhteen selkiintyä. On kaikinpuolin helpompi olla ja jaksaa jo ajatella huvittavia piireitä tuossa jupakassa sekä ennenkaikkea kääntää katseen tulevaan.

Huomenna päivä menee siis suurimmaksi osaksi synttäreissussa, joten toivotan kaikille blogini lukijoille oikein hyvää ystävänpäivää :) Erityisesti iso kiitois kaikille teille, jotka ovat jaksaneet tukea, kannustaa ja tsempata minua. Ystävyys on lahjoista yksi suurin :)

tiistai 9. helmikuuta 2010

Erilainen työpäivä

Tänään oli pitkästä aikaa niitä päiviä, että en saanut varsinaisia työtehtäviä tehdyksi oikeastaan ollenkaan. Aamulla oli tapaaminen psykologin kanssa ja tuli taas puhuttua kaikenlaisista asioista. Sain tälläkin kertaa hyviä pointteja ja läksyjä mm. tuohon painonhallintaan.

Aamulla oli vihdoinkin suhteellisen normaalissa aikataulussa tullut juna ja vielä kaksirunkoinen eli mahtui hyvin sisään ja istumaan :) Hieman vaan huvitti tuo kuulutus Pasilassa, kun kuuluttivat että kaikki junat on myöhässä. Se olisi ollut uutinen tänä talvena, että junat olisivat olleet aikataulussa ;) Toinen junayhteys oli lähtiessään jo kuutisenminsaa myöhässä ja vielä kantsussa meni jarrutus pitkäksi eli toinen runko ei päässyt laiturille. Siinä piti kuulutella ja etsiä peruutusvaihdetta ja taisi juna jäädä myöhään ainakin toisen kuusi minsaa. Mikäs siinä, kun ei tuo minun kellokortin saldooni vaikuttanut, lääkärissä kun saa käydä työajalla.

Töissä en pahemmin ehtinyt olla työpöydän äärellä. Kolme kirjettä tuli rustatua ennen ruokkista ja sitten olikin aika sulkea masiina. Iltapäivällä kun oli oraganisaatiouudistusinfotilaisuus Hakaniemessä. Menin junalla keskustaan ja kävelin hakikseen. Tuo infotilaisuus oli todella puuduttava, eikä ollut edes mitään kaffe-tarjoilua. Oli hieman vaikeuksia yhdellä jos toisellakin pysyä hereillä.

Tuo tilaisuus loppui noin vartti ennen aikojaan. Oli sitten treffit rakkaani kanssa Hakiksessa. Käytiin syömässä ja sitten mentiin tuonne Kaisaniemen KodinAnttilan loppuunmyyntiin. Olisi pitänyt mennä tuonne aikaisemmin, sillä oli tosiaan viimeisiä viedään meininki. Pari suojaruukkua ja yhden aalto-sarjan tuikkukynttiläastian ja väriltään mattavalkoisen. Eihän noita tuikkukippoja ole yhtään entuudestaan ei ;)

Käytiin myös Mikonkadun intterissä ja ostettiin mulle sukat, kun niitä käytän edelleen salilla, jumpissa ja spinussa. Jussille ostettiin addun lyhyet juoksukalsarit.

Tänään kävin pitkästä aikaa satsissa. Piti olla treenit pt:n kanssa, mutta kuulemma se alkaakin vasta ensi viikolla. Sovittiin huomiselle kartoituskäynti eli vaan haastattelu. En oikein sikainfluenssapiikin jäkeen uskalla tehdä oikeastaan mitään kuntoiluja. Tänään sain tehtyä vaihteeksi muuta kuntoilua kuin kävelyä eli 25 minsaa kuntopyörällä ja matkaa mittarin mukaan kertyi 7 kilsaa femman vastuksella. Lisäksi tein rangankiertoliikkeitä, selälle fyssarin antamat likkeet, vatsalihasliikkeitä sekä tietysti venyttelin ja kävin saunassa.

Treenistä jäi sellainen tuntu, että iskiasvaivat ovat helpottaneet todella paljon. Silti yritän maltillisesti lisätä kuormitusta, etten liian kovalla treenillä pahenna vaivoja ja takaisin sairastuvalle. Saas nähdä, miten tuo onnistuu, kun malttia on mulle annettu tietyissä asioissa liian vähän. Jos vaan tuosta sikapiikistä ei mitään pahempia seuraamuksia tule, seuraavan treenin salilla voisi tehdä lauantaina.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Lomat lusittu

Menipäs tuo kolme viikkoa nopeasti. Ihan vähän käy kateeksi esim. Keniassa pari kuukautta leireilijöitä, mutta vain vähän ;) Ei ole näillä palkoilla + asuntolainoilla varaa pitää noin pitkä lomia, ellei sitten passiteta saikulle.

Viime yö meni taas huonommilla unilla. Alkaa vissiin tuo työhönpaluua stressaamaan tai sitten pitkästä aikaa ottamani relaksantti teki unesta ns. koiranunta. Aamullakin oli kummallinen olo, mutta sain silti itseni liikkeelle. Jussi meni edellä tuonne satsin Hertsikan keskukseen ja minä menin perässä. Kokeilin tänään crosstrainerilla polkemista ja puoli tuntia tuli tehdyksi. Ihan kohtuullisen hyvin koipi ja selkä tuon kesti. Lisäksi tein vähän vatsoja ja selälle fyssarin neuvomia liikkeitä sekä venyttelyt.

Piti tuolta Hertsikasta mennä kyläilemään Jussin vanhempien luokse Laajasaloon. Jussi sinne menikin, mutta mulle iski aikamoinen päänsärky tuon treenin jälkeen. Kun föönin hurinakin alkaa sattumaan korvissa, silloin on parree mennä kotiin lepäämään. Kotona viritin sitten piikkimaton selän alle ja katsoin hiihtoja.

Naisten kisan loppuratkaisut jäi näkemässä. Onneksi Puolan Justiina oli sen verran kova täti, että ei itkijä-Petra vienyt sentäs voittoa. Aikku taisteli hyvin, mutta soirtui eilen väärään suhkseen, Riitta-Liisa oli tasaisen varma, mutta suurin yllättäjä oli ehdottomasti Riikka. Varsinkin eilisen kisan loppu oli upeeta katsottavaa ja palkintokorokepaikka yllättävän lähellä.

Miehissä Heikkis Matti on aikas yksin. Onkohan Jauhojärvi taas onnistunut treenaamaan liian kovaa. Hyvä päätös silti jättää keirtue kesken ja saada palautusaikaa tuleviin kisoihin. Onneksi voitto meni Lukasille, eikä kyttääjä-Petterille. Oli norski kyllä sippi sen nousun jälkeen samoin Heikkisen poika.

Sain myös kovalevyltä katsottua joskus aikoinaan tulleen Hotelli Ruanda-leffan. Onneksi on vielä olemassa ihmisiä, jotka ovat itse valmiit kuolemaan pelastaakseen muiden hengen. Kyllä hävetti tuo ulkomaalaisten ajattelu tilanteesta. Ei mikään ihme, että esim. Jenkkien sotaretket tuolla lähi-idässä menevät miten menevät.

Toinen juttu mikä minua suuresti on taas viime aikoina ihmettänyt, on ihmisten suhtautuminen tuohon Suurin pudottaja-ohjelmaan. Kummasti taas syyllistetään ja ihmetellän ihmisiä, jotka ovat päästäneet itsensä moisiin painoihin. Veikkaan, että suurin osa ihmettelijöistä on heitä, joilla paino pysyy kurissa, syö mitä tahansa. Ei tuollaisella syyllistämisellä ja ihmettelyllä saada mitän rakentavaa aikaan. Ei siihen tarvita sen kummenpaa syytä kuin se, että välillä tulee vaikeita tilanteita, toiset ryyppää, toiset häviävät rahansa ja toiset syövät huonosti.

Ennemin pitäisi ihmetellä sitä, että miksi noin ylipainoiset ihmiset pistetään heti noin kovaan räkkiin. Jokainen voi mielessään kuvitella, miltä reilusti ylipainoisena tuntuu esim. reipas kävely ylämäkeen, juoksemisesta puhumattakaan. Tietysti tuon ohjelman tavoite on kannustaa toisia lahduttamaan ja muuttamaan elämäntavat pysyvästi. Joillekin kilpailijoista saattaa toisin raha olla tärkeämpi asia kuin pysyvät muutokset elintavoissa.

Ei Roomaakaan päivässä rakennettu, joten tärkeämpää on päivittäiset valinnat ja niiden muuttaminen vähitellen. Samoin liikuntaakin olisi parempi lisätä vähitellen tai muuten on nopeasti telakalla, kuten minulle syksyllä kävi. Toivonsin, että tuo syyllistäminen ja ihmettely vähenisi ja tajuttaisiin siirtyä kannustamiseen. Itselläni tulee tuo operaatio painonhallinta olemaan koko elämäni kestävä projekti. Välillä mennyt paremmin ja välillä huonommin. Nyt kun on päässyt paremmin liikunnan makuun, voisi seuraavaksi ryhdistäytyä tuon syömisen suhteen.

maanantai 4. tammikuuta 2010

Kehuja ja kroppaan liikettä

Tänään kävin aamusella asiolla eli palautin osan lainaamistani kirjoista Puksun kirjastoon ja samalla lainasin uusia. Sain kirjastontädiltä kehuja aktiivisuudestani. Jos kaikki lainaisivat yhtä paljon kuin minä, ei Pukinmäen kirjasto olisi millään lakkauttamislisuhka-listoilla. Kiva oli kuulla moista palautetta :) Kirjaston tuulikaapissa oli piste, mihin saa tuoda omia kirjojaan kiertoon. Itse en sinne ole vielä vienyt mitään, mutta tänään otin itselleni siitä kaksi klassikkoa eli Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat ja Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelijat. Konstan Pylkkerön mietteet ja muutakin Huovista on tullut luetuksi, mutta Ruunebergia en ole jostain syystä lukenut.

Sen jälkeen kävelin kauppaan ja sitten kotiin. Kotoa tullessa sain kuulla tuosta junaturmasta. VR:n tiedotus on taas jostain ja syvältä. Ei kuulemma ensiksi pitänyt vaikuttaa mitenkään liikenteeseen.. Ei ne näköjään opi millään mitään palautteista, eikä nettiinkään saada mitään tietoa.Itsekin odotin lähijunaa puolituntia, kun ei kuulutettu mitään.

Jäi tänään tapaaminen PT:n kanssa väliin, mutta pääsin sentäs salille. Tänään koipi+ selkä antoi tehdä kuntopyörällä jo 30 minsaa, eli edistystä edellisestä kerrasta 10 minsaa :) Lisäksi tein kevyesti salin puolella, lähinnä liikettä yläkroppaan. Keskivartalolle varovasti kertoja, vähän vatsoja + selälle fyssarin antamat jumppaliikkeet. Huomenna olisi tarkoitus mennä pitkästä aikaa vesijuoksemaan Mäkelänrinteelle ja täytyy varata hyvin aikaa tuohon matkaan ;) Saatiin onneksi loppiaiselle sovittua PT:n kanssa uusi tapaaminen.

Kiitos Roudarille, että otit blogisi taikasin käyttöön. Ei näiden juttujen tosiaan tartte juoksemista koskea, vaan höpistä voi muistakin aiheista. Välillä tauko esim. blogin kirjoittamisesta tekee hyvää itsekullekin. Tsemppiä vaan kuntoutukseen ja kirjoittele vaikka kuulumisiasi laatu-autostasi ;)

Ystävälleni Tehalle sen verran, että vielä on jäänyt se vitamiinivalmiste ostamatta. Tänään kävi asia mielessä, kun kävin kaupassa. Ei vaan ollut sen tuotteen nimi ylhäällä.

maanantai 7. joulukuuta 2009

Töitä ja vieraita

Kuten eilen arvelinkin, en tänään ollut herätyskellon soidessa kuuden aikoihin yhtä pirteä kuin viikonloppuna. Aamupäivä meni sitten puhelinvuorossa ja ihan kiitettävästi se soi. Muut meidän ryhmästä pääsivät muuttamaan ilmastointirempan valmistuttua omaan maisemaan, minä sovin muuttopäivän huomiseksi. Huomenna kun on kokopäivän koulutusta, joten voivat ihan rauhassa muuttaa ne tavarat, koneen ja puhelimen huomenna. Iltapäivä meni sitten rästiin jääneitä rekkarointeja tehdessä.

Päivällä myös PT viestitteli tulevista treeneistä ja sovittiin seuraava tapaaminen huomenna. Samalla pääsen näkemään Satsin Tikkurilan salin. Varmaan menee suunnitelmat tuon aijotun ohjelman osalta ja myös viikko-ohjelman myötä uusiksi, mutta huomenna ollaan viisaampia

Töistä lähdin harvinaisen aikasin eli jo kolmelta, onneksi on liukuva työaika. Vein ensiksi kummityttöni nimpparilahjan postiin ja sitten kotiin järkkäämään. Viiden aikoihin Jussin sisko, hänen miehensä, vaavi ja iinu-koira tulivat kylään. Oli pieni poika kasvanut viimenäkemän ja tälläkertaa oli iloisella tuulella ja esitteli ylä-ääniään. Iinu-koira oli taas tutun innokas meikäläisen nähdessää, on jotenkin väsyneen ja masentuneen oloinen, kun ei ole enää perheen ainoa "vauva". Kiva oli nähdä ja jutella pitkästä aikaa livenä ja sain vihdoin ne Lontoon tuliaiset annettua.

Nyt pitäis vielä muistaa ja viitsiä tehdä ne fyssarin antamat jumppa- ja venyttelyliikkeet. Ihan jokapäivä en ole noita jaksanut, viitsinyt tai muistanut tehdä, mutta yritän edelleen tehdä tuosta hyvän tavan. Ei joku vartin kevyt jumppa- ja venyttelytuokio illan päätteeksi tee yhtään pahaa, päinvastoin. Sain myös tänään varatuksi seuraavan ajan työterveysfyssarille. Yritin myös varata ajan tukipohjallisten tarkastukseen ja mahdollisten uusien tekoon, mutta ei ollut ko. herralla vielä ensi vuodelle aikoja.

tiistai 1. joulukuuta 2009

Kymmenen vuotta pääkaupunkiseudulla

Tänään tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun aloitin työt täällä pääkaupunkiseudulla ja muutin tänne tuolta nykysestä Jyväskylästä. Tai no, taisin muuttaa osan tavaroista jo edellisenä viikonloppuna. Ensimmäisen viikon asuin tätini ja hänen perheensä luona Kirkkonummella. Kiitos vaan heille :)

Sitten pääsin muuttamaan vuokrakämpään Espoon perukoille eli Kivenlahteen. Ei tosiaa ensimmäinen kerta, kun asuin yksin. Se kämppä oli ollut jollain tutkijalla vuokralla ja oli kyllä todella siivoton. Sillä oltaisiin saatettu päästä tuohon Sillä siisti-ohjelmaan.

Olin siis kaverini kehotuksesta hakenut töihin tänne, kun Jyväskylän seudulla olisin saanut olla kesät töissä ja talvella muutaman kuukauden työttämänä. Ei okein napannut tuollainen järjestely. Ei minua hirveästi ollut pääkaupunkiseutu houkuttanut, mutta ajattelin käydä kokeilemassa, miltä täällä asuminen tuntuu. Työsopimuskin oli 6 kk:n määräaikaisuus ja kyllä siinä ajassa näkee, viihtyykö vai ei. Tuo sopeutuminen on itsestään kiinni ja näköjään tänne sitä on tullut juututtua ja seitsämän kuukauden jälkeen sain sitten vakituisen viran.

Työtehtävät ovat muuttuneet, samoin ohjelmistot ja menetelmät. Lisäski yksi kaksivaiheinen ja iso organisaatiomuutos on takana ja samoin työpaikan fyysinen muutto. Talon sisällä on sitten tullut vaihdettua paikkaa syystä tai toisesta ainakin toistakymmentä kertaa.

Paljon on tässä ajassa ehtinyt tapahtua niin työpaikalla kuin ihmissuhteissa. Ei sitten tullut minusta sitä vanhaapiikaa, kuten joskus vitsailin. Vaan löytyi Rakas minun elämään vähän sen jälkeen kun ostin tämän asunnon täältä Helsingin puolelta. Jussi asui Hoasin asunnoissa tuolla kehä 1:n toisella puolella, joten ei ollut pitkä matka treffeille :)

Sukulaisissa on tapahtunut muutoksia eli mummoni ja vanhin enoni ovat siirtyneet ajasta iäisuuteen. Toisaalta veljeni ja hänen avovaimonsa ovat saaneet pojat ja lisäksi serkkuni ovat saaneet tuossa ajassa ainakin neljä lasta tuossa, joista yksi on kummityttöni A. Terveisiä vaan sinne Pohjois-Pohjanmaalle.

Samoin vanhemmilla olleet koirat ja varsinaiset perheenjäsenet eli N ja V elävät muistoissa.

Olen myös kuulunut eränäisiin nettiyhteisöihin ja paljon on tullut viestejä kirjotettua tuonne netin uumeniin. Osa yhteisöistä on hajonnut ja foorumit kadonneet bittiavaruuteen, mutta aina on löytynyt uusia tilalle. Ystäviä ja kavereita on tullut ja osan kanssa pidetään yhteyttä, osa on syystä tai toisesta jääneet vähemmälle tai loppuneet kokonaan.

Yksi asia vielä täytyy nostaa esille, eli tämä minun lyhyt ja vähemmän kunniakas hölköttely-ura. Kolme puolikasta ja se yksi maraton tuli raahustettua läpi. Edelleen ihmettelen, miten näillä koivilla on jaksettu edetä yhtäjaksoiseti 42 kilsaa 195 metriä. Aikaa meni ja paljon, mutta en ollut viimeinen. Aikeet toisesta maratonista kaatuivat koipivaivaan ja taisi tämä iskias olla viimeisiä niittejä noille hölköttelyhaaveille, aika näyttää.

Sitten tähän päivään. Vähänkö teki hyvää, kun pääsin reilun kuukauden tauon jälkeen salille. Kuntopyörällä (sellaisella nojatuolimallilla) poljin kevyesti 12 minsaa ja sykkeetkin pysyi aisoissa. Lisäksi tein osan fyssarin antamista liikkeistä ja vähän venyttelin + kävin saunassa ja suihkussa. En viitsinyt ottaa omaa saunavuoroa, joten tuo oli kivaa vaihtelua. Lisäksi työmatkakävelyä tuli tänään ainakin 3.6 kilsaa. Jos vaikka huomenna tunnustelisi olotilaa ja sitten ylihuomenna uudestaan salille.

Ai niin.. Lenkkivihon marraskuntoiluputki on ollut todella kova menenestys. Hienoa ollut lukea viestejä, että tämä perustamani ryhmä on innostanut tosia liikkumaan ja oli se itselekin jonkinlainen motivaattori tämän vaikean marraskuun ajan. Samasta aiheesta laiton eräälle itseään kuntouttamassa olleelle henkilölle vedon. Hänen loppuraporttiaan odotan, mutta taisi selvitä kunnialla läpi. Tsemppiä vaan sinne suuntaa, jos/kun tätä blogia luet!