Tänään oli pitkästä aikaa niitä päiviä, että en saanut varsinaisia työtehtäviä tehdyksi oikeastaan ollenkaan. Aamulla oli tapaaminen psykologin kanssa ja tuli taas puhuttua kaikenlaisista asioista. Sain tälläkin kertaa hyviä pointteja ja läksyjä mm. tuohon painonhallintaan.
Aamulla oli vihdoinkin suhteellisen normaalissa aikataulussa tullut juna ja vielä kaksirunkoinen eli mahtui hyvin sisään ja istumaan :) Hieman vaan huvitti tuo kuulutus Pasilassa, kun kuuluttivat että kaikki junat on myöhässä. Se olisi ollut uutinen tänä talvena, että junat olisivat olleet aikataulussa ;) Toinen junayhteys oli lähtiessään jo kuutisenminsaa myöhässä ja vielä kantsussa meni jarrutus pitkäksi eli toinen runko ei päässyt laiturille. Siinä piti kuulutella ja etsiä peruutusvaihdetta ja taisi juna jäädä myöhään ainakin toisen kuusi minsaa. Mikäs siinä, kun ei tuo minun kellokortin saldooni vaikuttanut, lääkärissä kun saa käydä työajalla.
Töissä en pahemmin ehtinyt olla työpöydän äärellä. Kolme kirjettä tuli rustatua ennen ruokkista ja sitten olikin aika sulkea masiina. Iltapäivällä kun oli oraganisaatiouudistusinfotilaisuus Hakaniemessä. Menin junalla keskustaan ja kävelin hakikseen. Tuo infotilaisuus oli todella puuduttava, eikä ollut edes mitään kaffe-tarjoilua. Oli hieman vaikeuksia yhdellä jos toisellakin pysyä hereillä.
Tuo tilaisuus loppui noin vartti ennen aikojaan. Oli sitten treffit rakkaani kanssa Hakiksessa. Käytiin syömässä ja sitten mentiin tuonne Kaisaniemen KodinAnttilan loppuunmyyntiin. Olisi pitänyt mennä tuonne aikaisemmin, sillä oli tosiaan viimeisiä viedään meininki. Pari suojaruukkua ja yhden aalto-sarjan tuikkukynttiläastian ja väriltään mattavalkoisen. Eihän noita tuikkukippoja ole yhtään entuudestaan ei ;)
Käytiin myös Mikonkadun intterissä ja ostettiin mulle sukat, kun niitä käytän edelleen salilla, jumpissa ja spinussa. Jussille ostettiin addun lyhyet juoksukalsarit.
Tänään kävin pitkästä aikaa satsissa. Piti olla treenit pt:n kanssa, mutta kuulemma se alkaakin vasta ensi viikolla. Sovittiin huomiselle kartoituskäynti eli vaan haastattelu. En oikein sikainfluenssapiikin jäkeen uskalla tehdä oikeastaan mitään kuntoiluja. Tänään sain tehtyä vaihteeksi muuta kuntoilua kuin kävelyä eli 25 minsaa kuntopyörällä ja matkaa mittarin mukaan kertyi 7 kilsaa femman vastuksella. Lisäksi tein rangankiertoliikkeitä, selälle fyssarin antamat likkeet, vatsalihasliikkeitä sekä tietysti venyttelin ja kävin saunassa.
Treenistä jäi sellainen tuntu, että iskiasvaivat ovat helpottaneet todella paljon. Silti yritän maltillisesti lisätä kuormitusta, etten liian kovalla treenillä pahenna vaivoja ja takaisin sairastuvalle. Saas nähdä, miten tuo onnistuu, kun malttia on mulle annettu tietyissä asioissa liian vähän. Jos vaan tuosta sikapiikistä ei mitään pahempia seuraamuksia tule, seuraavan treenin salilla voisi tehdä lauantaina.
Tämä on pienen ihmisen havaintoja niin isoista kuin pienistä asioista.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste painonhallinta. Näytä kaikki tekstit

tiistai 9. helmikuuta 2010
Erilainen työpäivä
Tunnisteet:
Iskias,
koulutus,
kuntoilu,
kuntopyörä,
painonhallinta,
psykologi,
PT,
sats,
shoppailu,
vr:n lähiliikenne
torstai 28. tammikuuta 2010
Myräkkää ja takkuista
Oli taas aamulla kunnon myräkkä eli kova tuuli joka pöllytti pakkaslunta ja reipas pakkanen. Ei tartte kovin suuri ennustaja olla, että liikenne niin maanteillä kuin kiskoilla on ihan tukossa. Kohtuullisesti Vr:n lähiliikenne silti tänään toimi, mitä nyt kymmenisen minsaa juna aamulla odotteli Käpylän ja Pasilan välillä.
Töihin pääsin ajoissa ja oli kuulemma Kehätkin ollee tukossa. Aamupäivä meni työryhmän palaverissa ja iltapäivällä tuli taas eteen kaikenlaisia sotkutapauksia. Meinas jo mennä hermot, kun tuntui että jokaisesta tapauksesta piti pyytää kollegoilta apua tai kysellä asiakkailta. Pari tapausta selvisi puhelinsoitolla, mutta yksi piti jättää odottamaan ja yhdelle rustata kirje. Sellaista se välillä on.
Illalla kävin palautatmassa pinon kirjaston kirjoja ja lainasin uusia. Tällä viikolla oli puksun kirjaston 25-vuotis juhlat ja tarjolla oli kakkukaffeet. Otin palan kuivakakkua, yhden keksin ja mukillisen mehua. Herkkujen vähentämis-projekti on edennyt suunnitelman mukaan ja yllättävän kivuttomasti. Vaaka ei tosin ole tuota vielä noteerannut, mutta rahapussissa se on tuntunut.
Kävin myös samalla reissulla kaupassa ja ostin töihin pari pussillista kuivahedelmiä ja myös persikanpaloja mehussa siis sellaisessa muovipurkissa. Ei tartte mitään tölkinavaajaa viedä töihin. Samoin Paussi-välipalakekseistä mansikkajogurtti-keksit on hyväksi testattu. On noissa edelleen energiaa, mutta ovat kuitenkin terveellisempi vaihtoehto suklaalle ja muille herkuille.
Huomenna sitten vaiheeksi aamulla lekuriin. Tosin eilen pitkällä saikulla oleva kolleegani kertoi, että hän on rampannut lääkärillä muutaman viikon aikana varmaan jo tusinan kerran ja lisää on tulossa. Onhan se hyvä, että asiat tutkitaan ja saadaan toivottavasti kivut lievemmäksi.

kirjasto,
kirjat,
painonhallinta,
palaverit,
työryhmä,
työterveys
perjantai 22. tammikuuta 2010
Lentsua pukkaa osa 2 eli saikkua
Aamulla oli tukkoinen olo, mutta olin silti menossa töihin. Aikeeksi se jäi, sillä lähijuna-asemalle kävellessäni oli tuntemuksia sekä kurkussa että keuhkoissa. Koska olin jo liikenteessä en palannut heti kotiin, vaan päätin soittaa työterveyteen. Pääsinkin sinne samantien siis terkkarin vastaanotolle. Pikanieluvilelyssä ei ollut angiinasta tietoakaan eli ihan tavallista lentsua tämä on.
Soitin myös esimiehelleni ja kysyin esimieheni sijaisen numeroa. Esimeiheni kun oli tämän päivän poissa. Koska kaikki kolme eli oma esimieheni, hänen sijaisensa ja terkkari olivat sitä mieltä, että menet tänään kotiin lepäämään ja potemaan tautia, oli helppo olla samaamieltä. Toivottavasti lepo tepsii ja tauti talttuisi viikonloppuna ja että en tartuta Jussia ennen ensi viikonlopun E24:ta.
Kävin tosin ennen kotiinmenoa Jussin kanssa kaupassa Käpylässä ostamassa ruokaostokset. Ei sitten tarvinnut mennä erikseen kauppaan. Muuten päivä meni lepäillessä, netissä surffaillessa, kovalevyltä tallennuksia katsoessa ja lukiessa.
Juotuakin on tulluksi sekä kuumaa että kylmää juomaa, mutta edelleen tipaton pitää, se tiedoksi Hapolle. Tänään päätin myös aloittaa operaatio painopudotuksen ja samalla muuttaa elämäntapoja vähitellen terveellisempään suuntaan. Ei mikän helppo pesti tuo ole, mutta vähitellen. Yritän myös olla ottamatta kauheaa morkkista, jos/kun repsahdan.

keskiviikko 13. tammikuuta 2010
Kiireisempi päivä ja hierontaa
Tänään aamulla selkä taas muistutti olemastaolostaan. Ei siis eilisellä lenkillä tai illalla tuntunut laikaan, mutta aamulla jonkin verran vihoitteli.
Töissä oli aikamoinen sähinäpäivä eli aamupäivällä pitkäksi venynyt palaveri. Edellisestä palaverista oli kulunut yli kuukausi ja tämä flikka oli taas vaihteeksi äänessä -ehkä jopa liikaa. Pitää mustaa ottaa seuraavaan palaveeriin teippiä, että saa muutkin enemmän puheenvuoroja :O
Sen jäkeen piti paukuttaa osa rekkaroinneista ja sitten vielä asiakkaat alkoi aktivoitumaan kirjeiden suhteen. On se kumma, että niitä asioita ei voi hoitaa kuin vasta viimetingassa, vaikka aikaa on ollut reilusti. Tosin suurin osa näyttää jättävän asiat hoitamatta ja reagoivat ehkä vasta puolenvuoden kuluttua, jos silloinkaan. Sain sentäs työt tehtyä, mutta aikamoista häseltämistä se välillä oli.
Lähdin sentäs töistä aikataulun mukaan, mutta meinasi silti tulla kiiruus hierojalle. Vielä kun olivat muuttaneet paikkaa, eikä kukaan hokannut mainita siitä. Ehdin tuonne kuitenkin ajoissa. Vähän jännitti tuo mahdollinen nivel- ja jäsenkorjaus. Kuulemma ei ollut jäsenkorjaukseen tarvetta, kun ei näkynyt pahemmin virheasentoja. Sen siaan tuolla selkärangassa olin pari pahaa nivellukkoa, eikä niitä saatu tuolla käsittelyllä kokonaan auki. Muutama naksaus sieltä kuului eli jotain saatiin auki. On kuulemma niin tiukassa, että vaatii pidemmän lämmittelyn. Varasin sitten ensi viikolle seuraavan ajan ja sitten on käsittely jo kolmevarttia.
Ei muuten ole tuolla suomenurheiluhierojaopistolla pahat hinnat, käy sitten oppilashieronnassa tai ammatinharjoittajilla (eli opettajilla). Jos vaan ei ole paha matka Pasilaan, kannattaa käydä kokeilemassa.
Illalla katsoin kovalevyltä pois pari ohjelmaa. Tänään tehtiin sapuskaksi omia subway-tyylisiä täytettyjä patonkeja. Ihan hyvä lisä ruokavalikoimaan. Sen verran isoja nuo uunipatongit on, että sain samalla evästä myös huomiselle. Ruokavalioon on tullut muutoksia, eli vedenjuontia on lisätty ja samoin kasvisten ja hedemien syöntejä. Herkkujen suhteen pitäisi silti olla paljon tarkempi ja löytää joistain itsekuria tuon suhteen.
Huomenna on aamulla taas vaihteeksi reissu työterveyteen eli fyssarin ja lekurin vastaanotto ja sen jälkeen vielä yksi palaveeri. Iltapäivällä on vielä puhelivuoro. Eipähän tartte pahemmin miettiä, mitä huomenna tekee.

hieronta,
painonhallinta,
palaverit,
suomen urheiluhierojaopisto
sunnuntai 10. tammikuuta 2010
Lomat lusittu
Menipäs tuo kolme viikkoa nopeasti. Ihan vähän käy kateeksi esim. Keniassa pari kuukautta leireilijöitä, mutta vain vähän ;) Ei ole näillä palkoilla + asuntolainoilla varaa pitää noin pitkä lomia, ellei sitten passiteta saikulle.
Viime yö meni taas huonommilla unilla. Alkaa vissiin tuo työhönpaluua stressaamaan tai sitten pitkästä aikaa ottamani relaksantti teki unesta ns. koiranunta. Aamullakin oli kummallinen olo, mutta sain silti itseni liikkeelle. Jussi meni edellä tuonne satsin Hertsikan keskukseen ja minä menin perässä. Kokeilin tänään crosstrainerilla polkemista ja puoli tuntia tuli tehdyksi. Ihan kohtuullisen hyvin koipi ja selkä tuon kesti. Lisäksi tein vähän vatsoja ja selälle fyssarin neuvomia liikkeitä sekä venyttelyt.
Piti tuolta Hertsikasta mennä kyläilemään Jussin vanhempien luokse Laajasaloon. Jussi sinne menikin, mutta mulle iski aikamoinen päänsärky tuon treenin jälkeen. Kun föönin hurinakin alkaa sattumaan korvissa, silloin on parree mennä kotiin lepäämään. Kotona viritin sitten piikkimaton selän alle ja katsoin hiihtoja.
Naisten kisan loppuratkaisut jäi näkemässä. Onneksi Puolan Justiina oli sen verran kova täti, että ei itkijä-Petra vienyt sentäs voittoa. Aikku taisteli hyvin, mutta soirtui eilen väärään suhkseen, Riitta-Liisa oli tasaisen varma, mutta suurin yllättäjä oli ehdottomasti Riikka. Varsinkin eilisen kisan loppu oli upeeta katsottavaa ja palkintokorokepaikka yllättävän lähellä.
Miehissä Heikkis Matti on aikas yksin. Onkohan Jauhojärvi taas onnistunut treenaamaan liian kovaa. Hyvä päätös silti jättää keirtue kesken ja saada palautusaikaa tuleviin kisoihin. Onneksi voitto meni Lukasille, eikä kyttääjä-Petterille. Oli norski kyllä sippi sen nousun jälkeen samoin Heikkisen poika.
Sain myös kovalevyltä katsottua joskus aikoinaan tulleen Hotelli Ruanda-leffan. Onneksi on vielä olemassa ihmisiä, jotka ovat itse valmiit kuolemaan pelastaakseen muiden hengen. Kyllä hävetti tuo ulkomaalaisten ajattelu tilanteesta. Ei mikään ihme, että esim. Jenkkien sotaretket tuolla lähi-idässä menevät miten menevät.
Toinen juttu mikä minua suuresti on taas viime aikoina ihmettänyt, on ihmisten suhtautuminen tuohon Suurin pudottaja-ohjelmaan. Kummasti taas syyllistetään ja ihmetellän ihmisiä, jotka ovat päästäneet itsensä moisiin painoihin. Veikkaan, että suurin osa ihmettelijöistä on heitä, joilla paino pysyy kurissa, syö mitä tahansa. Ei tuollaisella syyllistämisellä ja ihmettelyllä saada mitän rakentavaa aikaan. Ei siihen tarvita sen kummenpaa syytä kuin se, että välillä tulee vaikeita tilanteita, toiset ryyppää, toiset häviävät rahansa ja toiset syövät huonosti.
Ennemin pitäisi ihmetellä sitä, että miksi noin ylipainoiset ihmiset pistetään heti noin kovaan räkkiin. Jokainen voi mielessään kuvitella, miltä reilusti ylipainoisena tuntuu esim. reipas kävely ylämäkeen, juoksemisesta puhumattakaan. Tietysti tuon ohjelman tavoite on kannustaa toisia lahduttamaan ja muuttamaan elämäntavat pysyvästi. Joillekin kilpailijoista saattaa toisin raha olla tärkeämpi asia kuin pysyvät muutokset elintavoissa.
Ei Roomaakaan päivässä rakennettu, joten tärkeämpää on päivittäiset valinnat ja niiden muuttaminen vähitellen. Samoin liikuntaakin olisi parempi lisätä vähitellen tai muuten on nopeasti telakalla, kuten minulle syksyllä kävi. Toivonsin, että tuo syyllistäminen ja ihmettely vähenisi ja tajuttaisiin siirtyä kannustamiseen. Itselläni tulee tuo operaatio painonhallinta olemaan koko elämäni kestävä projekti. Välillä mennyt paremmin ja välillä huonommin. Nyt kun on päässyt paremmin liikunnan makuun, voisi seuraavaksi ryhdistäytyä tuon syömisen suhteen.

fyssarin jumppa,
loma,
painonhallinta,
penkkiurheilu,
piikkimatto,
sats
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)