Tänään työmatkat sujuivat ilman mitään ongelmia eli junat ja bussit kulkivat aikataulussa. Aamulla oli tosin vaikeuksia saada itseään liikkeelle, tainnut joku keväväsymys iskeä.
Töissä sain tehtyä sentäs pari oikaisuvaatimusta, että sain jotain tilastoitua sekä rustattua muutaman kirjeen. Piti mennä parin työkaverin kanssa kävelemään tyky-tunnille, mutta ei sitten ollut minun lisäkseni kuin vain yksi lähtijä. Talon tyky-sääntöjen mukaan kävelylenkillä pitää olla vähintään kolme henkilöä. Toisaalta hyvä juttu, sillä koipi taas kiukutteli. Varasin sitten ajan parin henkilön suosittelemalle fysioterapeuttille eli Jukka Kankaalle. Jos saisi nuo lonkkakivut vihdoin kuriin ja samoin jotain selvitystä noille nikamien nivellukoille.
Korvasin tuon tyky-kävelyn sitten sillä, että jäin bussista pois pari pysäkkiä aikasemmin. Ulkona oli ihanan aurinkoinen kevätsää. Tosin itselläni oli vähän liikaa vaatetta päällä. Muutenkin huvitti katsoa ruuhkaista kehä ykköstä, varmaan osa olisi päässyt kävellen/juoten nopeammin perille ja saanut samalla vielä pakokaasuilla höyöstettyä ulkoilmaa.
Kotona en hirvesti jaksanut mitään kotitöitä tehdä, mitän nyt pakollisen ruuanlaiton. Kovalevyltä sain sentäs yhden tallennuksen katsottua loppuun ja päikkäritkin tuli taas nukuttua.
Huomenna tai oikeastaan vasta lauantain ja sunnuntain välisenä yönä vanhempani palaavat lomareissulta Kanarialta. Katkonainen yö taas tiedossa.
Tämä on pienen ihmisen havaintoja niin isoista kuin pienistä asioista.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vr. Näytä kaikki tekstit

perjantai 5. maaliskuuta 2010
tiistai 2. maaliskuuta 2010
Työmatkaseikkailua ja paluu treenin pariin
Aamulla oli taas tiestö aikamoista sohjopaskaa. Jostain syystä en saanut itseäni ajoissa liikkeelle, mutta sentäs olin lähdössä aikaisemmin kuin eilen. Siihen se ilo sitten jäikin eli katsoin heti, että lähijuna on myöhässä. Menin suosiolla odottamaan bussia, mutta sekin oli myöhässä. Kolleega tuli samalle pysäkille, joten mentiin mulle uutta reittiä. Harmiksemme toinen bussi ehti mennä nenän edessä, joten taas tuli odottelua. Onneksi sentäs kolmas kulkuväline eli juna tuli ajoissa. Jos bussi tai juna olisi tullut ajoissa, olisin ehtinyt töihin 20 minsaa aikaisemmin.
Bussilakkokin sitten alkoi tänään, onneksi ei hirveästi minun kulkemiseeni vaikuta. Huomenna pitää olla ysiltä töissä, joten pitää varmaan seiskan aikoihin lähteä kotoa, että ehtii ajoissa duuniin.
Töissä oli ohjelmassa rekisteröintejä ja sotkujen selvittämisiä. Pari tapausta jäi asiantuntijalle, pariin pitää vielä näyttää uusia esille tulleita asioita ja pariin pitää laittaa kirje. Parista tapauksesta asiantuntija oli sitä mieltä, että pitä nostaa tasoluokitus keskivaikeaksi. Ei se haittaa, sillä niitäkin tapauksia oli mulle tilastoitu ja hyvä niitäkin on edes joku tehdä. Mutta toisaalta ei mikään ihme, kun tilastot laahaa jäljessä.
Töiden jälkeen menin vaihteeksi salille. Alkuverryttelyksi vartti crosstrainerilla ja taas vaihteeksi koipi vähän otti itseensä siitä. Salin puolella tein pt:n ja fyssarin antamia liikkeitä. Nyt otin jo muutamaan liikeeseen parin kilon käsipainot mukaan, mutta muuten tein liikkeitä painevastuslaitteilla, jumppapallon ja jumppakepin avustuksella ja oman kropan painolla. Vatsalihasliikkeitä tein tunnustellen, ettei ne pääsisi taas kipeytymään/kramppaamaan.
Kotona ei sitten pahemmin jaksanut mitään tehdä, joten sai tälläkertaa rakkaani kokata (pakastekalaa ja muussia). Telkkarista katsoin suurimpia pudottajia ja FST 5-kanavalta tulleen dokkarin ultrajuoksusta. Tuli tuolta bongattua myös muutama seurakaveri.

keskiviikko 24. helmikuuta 2010
Muutoksia suunnitelmiin
Aamulla taas sai miettiä kisoja. Yhdistetyssä ei tullut sitä joukkuekisan mitalia. Naisluistelijoille mitali olisi ollut aikamoinen ihme ja jo kymppisakki on kova saavutus. Lauralla näyttää kisahermot pitävän paremmin kuin Kiiralla. Vielä on vapaaohjelma luistelematta ja tilanne voi muuttua.
Jääkiekossa oli pari yllätystä lähellä, kun Tsekki joutui koville Latvian kanssa ja Slovakia Norjan. Jäivät silti yllätykseksi moiset. Vähän näyttää siltä, että alppihiihdossakin alkaa mitalit olla turhan kaukana. Miesten viestissä tuli sentäs kunniakas viides tila kaikkien kompurointien jälkeen. En silti viideeltäkympiltä mitään odota.
Tänään olisi ollut ohjelmassa treeni pt:n kanssa. Ei sitten tullut tuosta oikeastaan mitään, kun PT oli puolestaan sairastuvalla kylkiluun murtumien takia. Näytti/selitti muutaman minulle epäselväksi jääneen liikkeen, mutta muuten tein sen ohjelman itse. Muutenkin keskusteltiin tuosta tilanteesta ja todettiin, että maltilla mennään. Yritetään saada kroppaan liikettä, mutta jos joku liike tuntuu liian pahalta, sitä tehdään vain ihan muutaman kerran ja esim. joka toinen päivä.
Salille menin junalla ja oli juna suhteellisen hyvin aikataulussa ja väljä. Takaisin tullessa ei junaa näkynyt raiteella, joten suuntasin bussille. Tuli sitten kuulutus muuttuneesta lähtöraiteesta, mutta en viitsinyt enää lähteä sinnesuuntaan. Onhan tuo bussilinja hitaampi, mutta voi olla ettei tuo juna olisi ajoillaan lähtenyt ja olisi ollut täynnä.
Kirjoista sain Dan Brownin Kadonnut Symboli-kirjan luetuksi. Ihan kohtuullinen tuo oli, tosin intensiteetti oli aikaisemmista kirjoista tippunut. Tuo oli ehkä hyväkin juttu. Muuten tuo loppu meni jo vähän selittelyksi. Nyt lukuvuorossa on se eilen kirjastossa uusimassa käymäni kiinalaisen nobelistin Gao Xingjianin Vapaan miehen raamattu.
Lomakin on jo puolessa välissä ja lomapäivät menee taas liian nopeasti. Toisaalta on tullut otettua aika hyvin etäisyyttä työasoihin.

maanantai 22. helmikuuta 2010
Lomailua
Aamulla taas ylös katsomaan kisoja ja lätkää. Oli huonot fiikikset ennen tuota ottelua, eikä siinä mitenkään hyvin käynyt. Hieman minua huvitti nuo Ruotsin median sepkulaatiot tahallisesta tappiosta muka helpomman jatko-ohjelman takia. Ei minusta seuraavassa pelissä todennäköisesti vastaan tuleva Tsekki mikän helppo vastus ole ja muutenkaan suomen peli mitenkään toimivaa ole ollut, päinvastoin.
Nyt illemmalla tuli katsottua lisää. Mäkihypyun joukkuekisassa tuli taas vaihteeksi neljäs tila ja parispinteissä Riitta-Liisa hiihti tasollaa, mutta Sarasojan Riikan paukut eivät vielä riittäneet noin kovassa rypistyksessä kuin puolitoistakierrosta. Miesten osalta tuo finaalipaikka oli tähänmennessä yksi Suomen joukkueen iloisimpia yllätyksiä.
Tänään oli ohjelmassa käynti salilla. Menin sinne suosiolla bussilla, kun vr:n liikennettä oltiin supistettu. Nyt näköjään saisi lähiliikenteen matkakortteihinkin alennusta, mutta ei tietystikkään koske HSL:n (entiset HKL ja YTV) kuukausilippuja. Ihme ja kumma, eli vihdoinkin liikenneministeri reagoi asiiaan jotenkin. Ei tämäntyylisiä kelejä ole ollut kuin kolmisen kuukautta, joten ihmetyttää moinen hidas reagointi asioihin. No ei tuo ole ainoa taho, mistä vastauksien saanti ja asioihin reagointi kestää luvattoman pitkään...
Salilla tein kuntopyörällä ja pt:n + fyssarin antamia liikkeitä. Kuntopyöräillessä nostatin vähän hikeä pintaan, kun viikonloppu meni nössöillessä, mutta en silti antanyt sykkeiden liikaa nousta. Ihan kivaa tuo välillä on ottaa koneesta vähän tehoja irti. PT:n antamat liikkeet tein edelleen ilman mitään painoja. Pari liikettä tein sellaisilla paineilmavastus laitteilla, muutaman liikkeen jumppakepin ja -pallon avustuksella ja suurimman osan ihan vaan oman kropan vastuksella. Siinäkin on ihan tarpeeksi. Kun on muutaman liikkeen jättänyt pois/tehnyt vaan joka toinen päivä/vähemmän sarjoja, on kropassakin tuntunut ihan kohtuulliselta. Tosin saattaa tämä lomailukin vaikuttaa asiaan.
Muuten päivän ohjelmaan kuului taas kovalevyltä ohjelmien ja leffojen katselu (siis on pari leffaa kesken) ja päikkärit. Kirjoista Ban Brownin uusinta eli Kadonnutta Symboliakin sain tänään luetuksi hyvin eteenpäin. Huomenna pitäisi sen verran ulkoilla, että kävisi viemässä kirjat kirjastoon.
Netissä surffaillessa törmäsin myös ikävän uutiseen tuolla Juoksufoorumilla eli viikonlopun Heiskan maratonille matkalla ollut foorumilainen on menentynyt. Osanottoni suruun ja paljon voimia ja jaksamista kaikille sukulaisille ja tuttaville.

Tunnisteet:
fyssarin jumppa,
juoksufoorumi,
olympialaiset,
PT,
sats,
talviloma. kirjat,
Vr
perjantai 19. helmikuuta 2010
Töitä ja lomasuunnitelmia
Tänään oli taas kiva aamu, kun sai katsella ennen töihinlähtöä luistelua. Minusta Evgeni Plushenko olisi ansainnut kultamitalinsa ennemmin kuin se jenkki, mutta toisin kävi.
Tosin muuten tuntemukset eivät olleet kovin kivat, sillä kaksi päivää tein kiltisti pt:n antamia liikkeitä ja sitten iski kivut. Ei eilen illalla meinanut tulla nukkumisesta mitään ja muutenkin tuli nukutuksi katkonaisesti. Aikamoiset kivut olivat aamulla ja aamupäivällä, mutta päivänaikana kivut vähenivät.
Töissä sain tänään tehtyä pariin työläämpään tapaukseen päätökset, pari selvitettävää asiaa ja myös niitä ns. rutiinitapauksia. Oli kiva vaihteeksi tehdä noita rutiinijuttuja, kun ei tarvinnut jokaista miettiä/kysyä. Ruokapöytäkeskusteluissa oli sitten esillä palkkakeskustelu ja se, että nyt olisi vihdoin väläytetty lakkouhkaa. En minä nyt halua mihikään lakkoon mennä, mutta vähän voisi työnantajataho miettiä, mitä edes lähtee ehdottamaan.
Olisi vaan mielenkiintoista nähdä, mitä työnantajataho tekisi, jos/kun lakko tulisi. Tässä alkuvuonna kun on ollut jo pari asiaa, mitkä ovat työllistäneet todella paljon ja mihin ei näköjään oltu sittenkään osattu varautua riittävän hyvin. Kuitenkin nuo perinteiset kevään kiireiset ajat ovat vasta edessäpäin.
Iltapäivällä piti olla tyhy-tunti eli hierojalla käynti, mutta hieroja oli sairastunut ja aika peruuntui. Harmi juttu, mutta eihän tuolle mitään voi. Olisi vaan tehnyt jaloille hyvää tuo hieronta.
Töistä lähdin vähän aikaisemmin ja mun junat kulki aikataulussa. Onneksi en lähtenyt mihinkään reissunpäälle, sillä oli tungosta pasilassa. VR:llä oli taas pahoja vaikeuksia ja vielä hiihtolomaviikon kunniaksi.
Itsellänikin alkoi siis viikon talviloma ja se menee ennenkaikkea olympialaisia katsoessa.

Iskias,
lakko,
olympialaiset,
PT,
työhyvinvointi,
Vr
sunnuntai 14. helmikuuta 2010
Junamatkailun ihanuutta!
Tänään oli ohjelmassa synttärireissu Tampereen suuntaan. Aamulla oli pakkasta rapsakat 17 astetta ja se pisti miettimään taas tuota VR:n luotettavuutta. Luottavasti silti matkaan ja lähijuna tuli ajoissa meidän asemalle ja ajoissa oltiin myös Hesan rautatieasemalla. Tapettiin siinä jonkinverran aikaa, sillä seuraavalla junavuorolla olisi vaihtoaika jäänyt vähän turhan täpärälle.
Näytti tilanne lupaavalta, sillä meidän junavuoroa puolituntia aikasemmin lähtenyt bendolino lähti ajoillaan. Tilanne muuttui vähitellen eli ei tälläkään kertaa selvitty ilman ylimääräisiä episodeja. Ensiksi lähtöraiteelle syttyi valo opastintaulun ylättävän myöhässä ja vähän ihmettelin, ettei junaa jo näy raiteella. Yleensä kun tulevat n. kymmenisen minsaa ennen lähtöö. Pian kuulutettiin, että juna on vieläkin huoltoraiteella ja saapumisesta ilmoitetaan myöhemmin. Kun jun saapui noin kymmenen minsaa myöhässä, ajattelin mielessäni, että toivottavasti päästiin näin vähällä.
Ei näköjään tuo toivomus auttanut. Junassa jo istuessa ja lähtöä odotellessa tuli kuulutus eli veturi vaihtoon ja toinen veturi haettiin varikolta asti. Tilanne kuulosti niin huvittavalta, että tuolle vaan naureskeltiin ja sanottiin sitä, että uutinen olisi ollut se, jos ju. Tosin juna oli menossa Ouluun asti, joten pidemmänmatkalaisia tilanne ei niin hirveästi naurattanut. Kolmevarttia juna jäi sitten lähdössä jälkeen. Onneksi junassa oli lämmintä.
Riihimäelle asti päästiin ilman mitään suurempia ongelmia, tosin yksi ylimääräinen ja tosin nopea pysähdys tuli tuolla välillä. Riihimäellä ihmettelin sitä, että miksi ei tulluktaan sitä nopeaa pysähdystä. Pasilasta ja Tikkurilasta juna pysähtyi suhteellisen lyhyen ajan. Pian tuli tuttu kuulutus eli veturia joudutaan mahdollisesti vaihtamaan toistamiseen. En kyllä muista toista kertaa, että on tuolla välillä jouduttu vaihtamaan kahdesti veturia ilman mitään ajolankavikaa.
Ihan kivat fiilikset oli soitella asiasta eteenpäin, sillä oli vielä autokyyti synttärisankareiden ja muun juhlaseurueen luokse. Mielessä käväisi jo ajatus, että näinkä tässä tulee isompikin viivästys. Onneksi tuli pian kuulutus, että toinen ja aikatalun mukaan tuntia myöhemmin lähtenyt juna ohittaa meidät. Tosin se juna meni vain Tampereelle asti. Iso lössi siirtyi sitten tuohon toiseen junaan. Saatiin sentäs istumapaikat, vaikka ei sentäs vierekkäisiä. Toinen junavuoro oli vain muutaman minuutin myöhässä Tampereella ko. junan aikatalustaan, mutta alkuperäiseen matkaan myöhästymistä tuli yli tunti. Uuden juna-asetuksen mukaan yli tunnin kaukoliikenteen matkan myöhästymisestä määräasemalla saa hakea hyvitystä ja hakemus tuli jo tehtyä ja myös lähetettyä. VR:n nettisivuilta tuo hakemus löytyy helposti.
Tamperella ei muuta kuin autokyytiin ja jatkettiin matkaa päivänsankareiden ja muun juhlaväen luokse. Matkalla tehtiin yksi pysähdys eli haettiin minulle ja Jussille pientä purtavaa. Löydettiin hyvi perille, tosin äitee ja isä olivat tuolla aikaisemmin käyneet, minä ja Jussi ei. Synttärisankarit olivat jo ovella vastassa ja oli tieto kiirinyt jo muillekin eli minkätakia vähän tullaan myöhässä suunnitellusta aikataulusta. Tosin kutsussa oli lukenut, että juhlat ovat klo 13.00 alkaen.
Synttärit menivät tutun kaavan mukaan eli kynttilät puhallettiin, kakkua ja muita herkkuja nautittiin, esiteltiin leluja ja myös vähän leikittin sekä tietysti yleistä seurustelua. Tuli myös ensimämäisen kerran tavattua erään serkkupoikani tyttöystävä. Mukavanoloinen flikka P on ja toivottavasti nähdään useamminkin kerran samoissa/muissa vastaavissa tapaamisissa kaksikko J&P. Onnea, rakkauta ja kaikkea hyvää teidän suhteeseen!
Onneksi ei sentäs otettu tuntia aikasempaa lähtöä, sillä ehdittiin olla pidempään pienten kanssa ja taisi myös kyseinen juna olla lähdössä melkein tunnin myöhässä. Paluumatka sujui ongelmitta. Matkalla luin tuota viikolla aloittamaani Olga Tokarcukin kirjaa Päivä talo, yön talo sekä tuli pitkästä aikaa otettua torkut junassa. Kotona oltiin seiskan aikaan illalla.
Illalla katselin telkkaria ja kokkasin eli ruokana lohta ja perunoita. Lisäksi myös Olympialaisia on tullut seurattua ja netissä surffailtua. Ahosen Jannella jatkui tuo neljänsien sijojen putki, toivottavasti menisi sitten suurmäessä tuo rikki ja tulisi se kaivattu henkilökohtainen mitali Jannelle. Yhdistetyssä on hyvät saumat mitaliin, mutta ampumahiihtäjät ovat olleet vaisuja. Tiedä sitä, jaksaako yhdistetyn hiihtoa sittenkään katsoa.
Ensi viikko vielä duunia ja sitten pääsee katsomaan enemmän kisoja, jos vaan jaksaa ;) Huomenna sitten hierojalle ja jos saisi sen selän nivellukon vihdoin auki.

hieronta,
kirjat,
sukulaiset,
vauhtiveljekset,
Vr
tiistai 22. joulukuuta 2009
Muutos lähtee omasta halusta muuttua
Tänään oli sitten tapaaminen työterveyspsykologin kanssa. Ollut jo jonkin aikaa ollut se tunne, että haluaisi muuttaa omia regoimisiia tiettyihin tilanteisiin, mutta en oikein osannut mieltää että mitä ja miten. Oli mielenkiintoista käydä keskustelemassa asioista ammattilaisen kanssa ja varmasti huomasi, että olin miettinyt tiettyjä asioita ja toisaalta en ollut miettinyt tiettyjä. Sai uusia näkökulmia ja asioita mietittäväksi seuraavaan tapaamiseen, mutta liikaa en noita asiota aio pohtia ja pyöritellä.
Työterveyslekurikin soitti siitä lähete-asiasta huomeiselle sille fysiatrille. Lupasi vielä varmistaa asian pomoltaan ja soittaa takaisin jos/kun se ei onnistu. Kun ei kerran soitta ei ole kuulunut huomenna pieni menee sitten putkeen ja sen jälkeen tumiolle.. Taitaa jäädä yöunet taas vaihteeksi vähiin. Niin ne jäi viimeyönäkin, mutta onneksi saikulla voi ottaa hyvällä omallatunnolla parin-kolmen tunnin päikkäreitä, eikä silti ole koko ilta pilalla.
Kävin vielä köpöttelemässä lumisessa maisemassa reilun kolmen kilsan lenkin. Harmittaa vaan ja paljon, kun on hiihtokelit, mutta taitaa jäädä hiihdot väliin. En kyllä ymmärrä, miten esim. Kuitusen Virpi pystyy hiihtämään moisilla selkäkivuilla tuollaisia määriä. Minulle kun kävelyssäkin on ihan tarpeeksi.
Lupaan vielä huomenna päivittää blogiani, mutta sitten pienen ihmisen blogi jää joulutauolle. Aattona mennään siis Rakkaani vanhempien ja perheen luokse tänne Helsingin Laajasaloon. Joulupäivänä reissataan sitten minun vanhempieni luokse, toisin VR-varauksella, mun vanhepieni luokse tuonne Tikkakoski-Cityyn. Sovun säilymiseksi ja hermojen parhaaksi en edes yritä kirjoittaa äiteen läppärillä tänne, ainakaan mitään pitkää juttua. Se läppärin hiiri on mulle täysi mysteeri, siis miten se saa tekstit hukatuksi jne. Ei ole tehty mun sormille moista härpäkettä.
Jos joku on blogini lukija on jo nyt lähdössä netin ulottumattomiin, haluan toivottaa oikein hyvää ja rentouttavaa Joulua!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)