Näytetään tekstit, joissa on tunniste kela. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kela. Näytä kaikki tekstit

tiistai 16. helmikuuta 2010

Pitkästä aikaa treeni PT:n kanssa

Tänään aamulla töihin taas bussi ja juna yhdistelmällä, kun en ihan ehtinyt siihen lähiliikennejunaan.

Töissä taas eräs asiakas soitti ja kiirehti asian käsittelyä. Tuota asiaa ei vaan voikkaan käsitellä niin nopeasti, sillä piti selvittää muutama asia ja kysyä niistä vielä asiakkaalta. Saas nähdä, mitä hän vastaa tuohon kirjeeseen. Muuten oli vuorossa puhelinvuoro ja puhelin soi kiitettävästi. Tuli tuoltakin pari selviettävää tapausta. Sain myös jonkinverran tehtyä niitä asioita, mitä ajatelinkin, mutta en niin paljon kuin suunnittelin. Kun en urakkapalkalla töissä ole, ei sitä jaksa/pysty päivästä/kuukaudesta/vuodesta toiseen painamaan samalla teholla duunissa.

Oli myös eilen käynyt mulle pieni lapsus, eli pari laskua unohdin maksaa. Toivottavasti ei päivän myöhästymisestä mitään isoja sanktioita tule. Sain myös työterveyslekurin kiinni ja myönsi sen, että liian aikaisin haettiin sitä kelan kuntoutusta. Oli siis saanut saman päätöksen kuin minä. Nyt siis varamaan aikaa työterveysfyssarille, josko saisi uusia liikkeitä ja vinkkejä.

Töistä sitten suuntasin salille ja ohjelmassa oli treenit pt:n kanssa. Tänään olin todella täsmällinen eli minutilleen oikeassa ajassa. Vein myös tuonne eilen saamani ja maksamani liikuntasetelit, eli nyt on taas 1,5 kk:n maksut maksettu noilla.

Treenin aluksi tein 5 minsaa kuntopyörällä ja oli vuorossa keppijumppaa. Tehtiin pääsääntöisesti liikkuvuusharjoituksia sekä myös rangankiertoja. Tuttuja liikkeitä oli suurin osa, mutta pitää nyt aktivoitua jumppaamaan myös kotona päivittäin. Tuntemuksia ja kireyksiä on koko kropassa ja edelleen ei polvet oikein tahdo tykätä kyykyistä. Tuon treenin jälkeen tein vielä 10 minsaa kuntopyörällä, selälle fyssarin jumpat, vatsiksia sekä venyttelyt.

Kotosalla tuli syötyä tälläkertaa pakastepastaa eli apetitin lohipastaa, katsottua töllöä ja surffailtua netissä. Olympialaisista sen verran, että ennen kisaa olisin tuskin usknut olevani noin pettynyt pikaluistelun viidenteen sijaa. Harmittavan lähelle mitali jäi, mutta onneksi on toinen matka jäljellä.

maanantai 15. helmikuuta 2010

Nivellukot auki

Tänään aamulla lähijunat kulkivat hyvin ja toinen yhteys oli jopa sopivasti myöhässä eli ehdin siihen edelliseen junaa. Kerrankin kävi tuon suhteen tuuri ;)

Töissä sain tehdyksi tälle päivälle suunnitelmani asiat ja pari muutakin työasiaa. Yhdestä tapauksesta pitää kysyä vielä huomenna lisää tukihenkilöltä. Myös Kelasta soitettiin tänään kuntoustuspäätöksestä. Sain tarvitsemani perusteet tuolle päätökselle eli ensiksi katsotaan työterveysfysioterapian ja -ergonomian parantaminen ja jos ne eivät auta, sitten voi hakea uudestaan tuohon kuntoutukseen.

Tänään tuli lähdettyä pitkästä aikaa aikasemmin töistä, sillä ohjelmassa oli hieronta ja se selän nivellukon avaaminen. Sen suhteen reissu oli turha, sillä lukko oli auennut itsestään. Hieroja epäili, että esim. piikkimatto ja myös lepo ovat rentouttaneet selän lihakset ja lukko on siis päässyt itsestään auki. Muutenkin selkä, niskat ja hartiat tuntuivat pitkästä aikaa ja edelliseiin kertoihin verrattuna suhteellisen aukinaisilta ja hieronnassa pystyi jopa rentoutumaan ja vähän nauttimaan. Tosin löytyi niitä kipeitäkin kohtia, mm. nuo alaselän lihakset (istumalihakset).

Pyysin myös hieromaan kasvojen lihakset eli ns. purentalihakset. Oli aikas kireellä ne ja kivasti lähti kivut säteilemään. Lopuksi hieroja avasi nivellukot ranteista ja nilkoista. Ei muuten ole tuolla suomen urheiluhierojaopistolla pahat hinnat, vaikka kävisikin ammatinharjoittajilla eli 45 minsaa 28 euroa. Oppilashieronta on vielä halvempaa.

Kotona piti sitten ottaa päikkärit. Ruokana tänään oli työkaverilta kopioitu yhdistelmä eli pinaattilettuja ja banaania. On muuten yllättävän toimiva yhdistelmä suolaista ja makeaa. Kannattaa kokeilla.

Sain myös katsottua kovalevyltä pari tallennusta eli siis pari jaksoa Pakoa. Tosin toinen oli ollut jo jonkin aikaa kesken ja toinen jakso muistettiin ottaa talteen vain osittain.

Olympialaisiakin on tullut seurattua ja pieni pettymys on tähänmennessä suomalaisten suoritus ollut. Mutta äkkiä se yksi mitali voi kääntää suuntaa toiseen. Paljon tsemppiä kaikille suomalaisille urheilijoille ja myös taustajoukoille! Kovia tuloksia ja ennätysparannuksia on myös mm. yleisurheilun puolella tullut. Onnittelut vaan kaikille, jos nyt joku sattuu tätä blogia lukemaan :)

torstai 11. helmikuuta 2010

Ei hirveesti huvittaisi

kirjoittaa tänne mitään, kun ajatukset pyörii taas vaihteeksi ikävien asioiden ympärillä. Eräs asia on niiiin vaiheessa, että en viitsi tämän tänne enenpää kirjoittaa, vaikka mieli tekisi. Toivon vaan, että saisin pyytämäni vastineet ja muut mahdolliset kommentit ko. asiasta mahdollisimman pian ja ennenkaikkea asian käsitellyksi loppuun hyvässä hengessä.

Eilisestä sikainfluenssapiikistä selvittiin suuhun tulleen pahan maun lisksi pienellä kuumeilulla. Otin illalla suosiolla yhden kipulääkkeen ja sain kohtuullisen hyvin nukutuksi.

Työmatkat sujuivat tänään hyvin ja samoin työpäivä. Tosin muutama ohjelma välillä tökki ja iltapäivän koulutuksessa mentiin aikas ripeää tahtia. Aamupäivällä kävin juttelemassa siitä työergonomiajutussa ja sain vihreätä valoa sen suhteen.

Töistä tullessani odotti kelan kirje. Koska oli ohut kirje aavistin pahinta ja aavistuis osoi oikeaan eli hylkäävä päätös kuntoutukselle tuli. Pitää siis ottaa yhteyttä työterveyteen ja mennä sitäkautta johonkin avokuntoutukseen. Sinänsä mielenkiintoinen päätös, kun en hakemuksessani maininnut avo- tai laitoskuntoutusta, vaan annoin Kelan katsoa, mikä on minulle sopivin kurssi. Tietääkseni työterveys ei mitään varsinaista avokuntoutusta järjestä. Kuulemma siitä päätöksestä ei voi valittaa, mutta ajattelin silti tiedustella asiasta ja kysyä neuvoa jatkoa varten.

Ei tälle tilanteelleni oiken auta kuin nauraa, sen verran paljon on taas tullut paskaa niskaan viimeaikoina. Eikä tuo Kelankaan päätös pahempia tunnerektioita aiheuttanut tai siis ihmetystä. Onneksi sentäs on ihania ihmisiä olemassa, jotka jaksavat kannustaa, tsempata ja olla tukena. Kiitos teille kaikille :)

Eiköhän viikonlopun pienten näkeminen eli lauantaina rakkaani siskonpojan ja sunnuntaina minun veljenpoikeni synttärireissu siirrä ajatuksia parempiin asioihin. Samoin tietysti kohta alkavat olympialaiset ja loma.

Kirjoista sen verran, että Olli Jalosen hieno kuvaus seikkailusta maailmanympäri ja ihmiskohtaloista ja elmän sattumanvarasuudesta eli 14 solmua Greenwichiin tuli tänään luetuksi lopuun. Ei siis ollut ko. kirja turhaan ehdolla Finladia kirjallisuuspalkinnon saajaksi vuonna 2008. Itse kyllä pidin Jalosen kirjasta enemmän kuin Sofi Oksasen Puhdistuksesta. Minusta tuo ei ollut edes paras Oksasen kirjoista.

Seuraavaksi lukuvuorossa on vaihteeksi kirjaston kirja eli puolalaisen Olga Tokarchukin Päivän talo, yön talo. Kyseisen kirjailijalta olen lukenut aiksemmin teoksen Alku ja muut ajat. Se oli ihanan unenomainen kirja, vaikka käsittelikin vaikeita asioita. Odotukset ovat siis korkealla tämän aikaisemmin suomennentun teoksen suhteen.

perjantai 5. helmikuuta 2010

Pöperikköä

Tänään aamulla oli taas vaihteeksi käynti työterveyslekurilla. Piti mennä tonnekin bussilla, mutta en pääsyt lähtemään tarpeeksi ajoissa, joten menin sitten junalla. Oli taas tuo lähijuna aikalailla täynnä, mutta nyt sentäs kaikki mahtui kyytiin.

Lekuri kirjoitti pyynnöstäni ja kuuliaisesti sen tarvittavan lausunnon säädettävää sähköpöytää varten ja lisäksi uusi Arcoxian reseptin. Tälläkertaa hokasin pyytää tuota lääkettä enemmän ja nyt riittäkin tuota muutamaksi kuukaudeksi. Juteltiin myös muista vaivoista. Ensi viikolla on vaan pari käyntiä työterveydessä eli psykologin juttutuokio + taas vaihteeksi yksi erikoislääkäri. Lisäksi työpaikalla on sikainfluenssarokotus.

Toinen juna oli kivan väljä, mutta tuon poikkeuaikataulun takia olisin normaalisti myöhästynyt taas töistä. Onneksi lääkärikäynnit saa leimata "matka sisään"-koodilla, niin ei mennyt noita tunteja firman piikkiin. Ainakin pari kolleegaa tosin myöhästyi tänään töistä muutaman minuutin. Minkäs sille voi, jos junat ei kulje ajallaan.

Töissä kävin sitten heti ensimmäiseksi juttelemassa pomon kanssa työtilanteestani ja siitä, miksi yksi työtehtvä ei ole tavoitteessa. Tiesi hyvin taustani (pitkät saikut, lomat ja muut työhtehtävät) ja sovittiin myös pelisäännöt tuon tilanteen parantamiseksi. Toivottavasti maaliskuussa saisi tosiaan työrauhaa ko. tehtävälle, mutta sen näkee sitten. Tänään sain sentäs parilla tapauksella otettua tuota tilannetta kiinni.

Lisäksi soitin Kelalle, kun oli tullut muistutuskije siitä kuntoutushakemuksesta. Oli käynyt vähän niinkuin itsellenikin joskus töissä eli kirje lähti edellisenä päivänä ja hakemus saapui seuraavana päivänä. Onneksi oli tuo hakemukseni sisällä, niin ei tarvinnut itse sitä rustata. Kelan virkalija myönsi, että sopivan kuntoutuksen löytyminen on välillä todella haasteellista ;)

Töistä lähdin sitten tänään mulle aikasin eli neljän aikoihin. Menin junalla Pohjois-Haagaan ja eilisen tyyliin bussilla kotiin. Piti jäädä aikasemmalla pysäkillä kuin eilen, mutta vahingossa jäin pari pysäkkiä ennen. Toisaalta tuo oli onnekas sattuma, sillä tuli sitten enemmän liikuntaa tälle päivälle. Käytiin vielä erikseen kauppareissu kävellen.

Huomenna vaihteeksi testataan, miten koipi kestää istumista eli mennään rakkaani leffaan katsomaan Havukka-Ahon ajattelija. Toivottavasti on edes puoliksi yhtä hyvä kuin kirja-versio.

Ai niin... meinasi jo otskion aihe unohtua eli oli taas jalkakäytävät tänään aikamoista pöperikköä. Varsinkin Pasilassa isot ja paljon käytössä olevat jalkakäytävät ovat joka kerta tänä talvena olleet todella ala-arvoisessa kunnossa. Kaikista älyttömin tilanne oli ihan kotitalon edestä. Oli käyty ajamassa lunta maankaatopaikalle,m utta isojen autojen jälkeen oli jalkakäytävät todella pahassa kunnossa. Luulisi, että tuollaisen jälkeen ei olisi ollut kovin suuri vaiva aurata ne jalkakäytävät parempaan kuntoon. Muutenkin osassa paikassa jalkakäytävät ovat kutistuneet n. 20 cm:n levyisiksi poluiksi, eikä jalkakäytävän ja kadun välistä koroketta enää erota. Tämä talvi tulee vielä kalliiksi monille tiedenylläpidosta vastaaville taholle.

tiistai 19. tammikuuta 2010

Töitä ja asioiden hoitoa

Tänään aamulla piti ensiksi mennä lataamaan matkakortti, kun oli Puksun ärrä mennyt eilen illalla jo ysiltä kiinni. En sitten saanut lähdetyksi tuolle tarpeeksi aikaisin, joten latasin tuon pasilassa.

Töissä minun osaltani rauhallisempi päivä kuin eilinen hulinapäivä. Sain tehtyä eräästä listauksesta suurimman osana tapauksia. Kolme tapausta osottaa vielä lisäselvitystä ja paria en ehtinyt tehdä.

Lisäksi työterveyslekurilla oli tänään soittoaika. Nykyisin tuo tarkoitttaa sitä, että itse ei soiteta lääkärille vaan lääkäri soittaa asiakkaillen. Varasin tuon sen takia, kun oli pari asiaa muuttunut sen jälkeen kuin puhuttiin viimeviikon käynnillä. Hyvin sain asioihin selvennystä.

Iltapäivällä oli myös töissä ergonomian tarkastaminen. Sain taas uusia vinkkejä työtyolin säädöistä. Suurimmat ongelmat olivat kuitenkin liian korkealla oleva pöytä (pöytää pystyy vielä vähän madaltamaan) ja liian korkealla oleva näyttöruutu (ruutu on alimmalla tasolla, eikä pöytätasonasentaminenkaan riitä tarpeeksi). Siis pelkkä työpöydän asentaminen ei riitä vaan pitää saada moobleerattua tuo loossi uusiksi.

Kysyin myös sitä, että onko muita itse säädettäviä pöytiä kuin sähköpöydät. Kuulemma on yksi kampi-malli. Mukana olleet virastomestarit ja työsuojeluvaltuutettu lupasivat selvittää, missä on tuollainen pöytä vapaana ja voisin käydä sitä kokeilemassa. Olivat selvästi mielissään siitä, että esitin vaihtoehtoja.

Piti mennä tänään vesijuoksemaan, mutta ei oikein koipi ja selkä tykänneet eilisestä urakasta. Asiakspalvelussa kun ei niin hirveästi pääse liikkumaan ja muutenkin ergonomia on mitä on. Totesin illalla, että tuo oli viisas päätös.

Töiden jälkeen suunnistin sitten Myyrmäen Kelan toimistoon hakemaan sitä selkäkuntotus lomaketta ja kysymään ohjeita. Oli todella ystävällinen miesvirkailija neuvomassa ja antoi minulle postituslomakkeen + kelan esitteen kuntoutuksesta. Pitää vielä nettisivuilla käydä katsomassa mm. paikkoja ja ajankohtia, sekä täyttää se lomake ihan ajankanssa.

Siina puhuessani toinen virkailija kävi siivoamassa sitä asiakaspalvelutilaa. Ihmettelin hetken aikaa, että missä toinen rukkanen tai kuten pieni veljenpikani E sanoo ruttanen on. Onneksi tajusin kysyä, että joko tämä toinen virkailija olisi siivonnut käsineeni ja niinhän siinä oli käynyt. Ei siis tarvinnut lähteä pakkaseen vain yhdellä käsineellä. Olisi tuossa ollut kauppoja vieressä, mutta ei tarvinnut turhaan ostaa uusia käsineitä. Kiitin virkailijoita hyvistä neuvoista ja muutenkin avuiliaisuudesta :) Ajatelin myös antaa kelan sivuilla vielä erikseen kiitosta hyvästä asiakaspalvelusta. Liian usein kun tulee annettua palautetta vain huonsti toimivista asioista.

Tuon jälkeen kävelin normaaliin tapaan Malminkartanolle, mutta eri reittiä kuin normaalisti. Osa oli minulle tuttuja paikkoja, mutta osaa en ollut aikaisemmin käyttänyt. Osa jalkäytävistä on edelleen ihan järkyttävässä kunnossa, mutta yhden pellon keskelle vedetty leveä kävelijöille oli sitten kävelemässä vaikka koiran tai sauvojen kanssa tai vaikka juoksijoille vedetty baana oli hyvässä kunnossa :) Hyvä juttu, että myös muille ulkoilijoille kuin hiihtäjille löytyy tuollaisia baanoja. Tosin tuo on sen verran kaukana kodista, että en viitsi sinne asti lähteä normaaleja kävelylenkkejä tekemään.

Sen verran tiedoksi, että töissä on tietoturvariskin takia keiltä, että nettäiä ei käyttää muuhin kuin työasioihin. Joten en siis pääse päivällä vahvistamaan kommentteja. Huomenna ja ylihuomenna on myös illalla menoa. Olkaa kärsivällisiä kommenttejen kanssa, ne ilmestyvät aikanaan.