tiistai 24. marraskuuta 2009

Lisää saikkua ja PUHEKIELTO!

Kuten jo sunnuntaina aavistin, eilen työterveyslekuri dianostisoi minulta kurkunpääntulehduksen, myös molemmissa poskionteiloissa on tulehdus. Samoin myös toisessa korvassa oli tärykalvolla pieni veronpurkauma, taisi tulla siis siitä menomatkan lennosta. Pahinta on kuitenkin se, että pitää olla KYMMENEN PÄIVÄÄ PUHEKIELLOSSA. Apua, ei kyllä millään onnistu tällaiselta omituiselta höpöttäjältä.

Samalla reissulla vein lähimpään postiin eli Puksun R-kioskin asiamiespoistiin tuliaispaketin lähetettäväksi veljenpojilleni.

Eilinen päivä meni muuten lepäillessä, sättäillessä, foorumieita ja blogeja lukiessa, musiikkia kuunniellessa. Sain myös tehtyä illalla pienen kävelylenkin. Niin ja tietysti Diili tuli katsottua. Minulla oli jo ennen tuota haastatteluja tunne, että finaalissa ovat Antti ja Heidi. Vaikka Heidi vähän epäonnistuikin haastattelussa, Minna mokasi enemmän. Hjalliksen pisteet on tuon ohjelman aikana minun silmissä nousseet ja paljon.

Tuon jälkeen paketoin myös muutaman joululahjan. Ei taida olla enään kuin yksi tai korkeintaan kaksi joululahjaa hankkimatta. Kun tuon aloittaa jo joskus syys- tai lokakuussa, ei tartte pahimmissa jouluruuhkissa ja paniikissa lahjoja etsiä.

3 kommenttia:

  1. Yritän toipua parhaani mukaan.. Pitää vaan tämä marraskuu kestää ilman lepopäiviä, muuten katkeaa marraskuntoiluputki.

    Saanko linkittää blogisi tänne? Saat listätä minun blogin linkkeihisi.

    VastaaPoista
  2. Jotenkin ne kaikki kiusat tahtovat aina kertyä samaan nippuun. Toipumisia!

    VastaaPoista

Kommenttisi julkaistaa vasta sen jälkeen, kun olen ne hyväksynyt.