Oli aamulla jotain 20 astetta pakkasta, joten katselin suosiolla kovalevyltä ohjelmia, kuuntelin musaa ja luin. Vasta iltapäivällä tuli tehtyä kävelylenkki ja samalla reissulla kauppalenkki. Tuo Pihljajamäen suunta on mulle näköjään sen verran vierasta, että onnistuin pitästä aikaa eiksymään. Onneksi hokasin kysyä neuvoa, miten pääsee tutulle tielle. Onnistuin silti menemään ei-suorinta reittiä ja taisin myös mennä parin talon piha-alueen läpi ennenkuin pääsin tutulle reitille. Mikäs siinä sitten ja tuli samalla kulutettua joku kymmenen kaloria enemmän kuin peruslenkillä.
Luin tuolta Hapon blogista, että herra on karkki- ja limulakossa. Itse ei hermot anna myötä lähteä ainakaan karkkilakkoon tai no muut vielä menisi, mutta ei suklaan osalta. Kun taas en kahvia ryystä, jostain sitä kofeenia pitää saada. Olen ollut tipattomalla jo alkuvuoden, joten veto oli valmis. Eli olen tipattomalla maaliskuun alkukupäiviin (muistaakseni 3.3.) ja Happo on vastaavan ajan karkki- ja limulakossa.
Tietää sitten sitä, että jos seuraavassa suomen euroviisukarsinnoissa esiintyvä tuttu rumpali ja tietty koko bändi päsee jatkoo, ei sitä sitten millään kuohareilla juhlita. Pitääkin muistaa ensi viikolla katsoa tuo lähetys, sillä eilen onnistuin tuon missaamaan. Tsemppiä vaan rumpali S:lle, S:n roudarille ja tietty koko bändille!
Oonko mä S.llä hommissa ?
VastaaPoistaOletko sinäkin euroviisukarsinnoissa rodarina? S:n roudari on eräs sukulaiseni ja S perhetuttu.
VastaaPoistaVoithan ostaa varuksi lasten kuohuviiniä, jos (ja kun toivottavasti) kipistelyyn aihetta. Ja sehän riippuu meistä äänestäjistä, tuleeko aihetta eli kännykät kädessä ohjelmaa katselemaan! Terveisin rumpalin äiti
VastaaPoistaKiva, että muutkin tutut lukee blogiani. Kiitos tuosta lasten kuohari vinkistä, mutta eikös pommac-limu aja saman asian?
VastaaPoistaPitääkin soittaa soneralle ja pyytää poistamaan viikonlopuksi tuon palvenumeroiden esto. Että pystyy äänestämään ko. bändiä.
Tsemppiä rumpalille ja muille siskoksille!