Kymmenen vuotta pääkaupunkiseudulla

Tänään tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun aloitin työt täällä pääkaupunkiseudulla ja muutin tänne tuolta nykysestä Jyväskylästä. Tai no, taisin muuttaa osan tavaroista jo edellisenä viikonloppuna. Ensimmäisen viikon asuin tätini ja hänen perheensä luona Kirkkonummella. Kiitos vaan heille :)

Sitten pääsin muuttamaan vuokrakämpään Espoon perukoille eli Kivenlahteen. Ei tosiaa ensimmäinen kerta, kun asuin yksin. Se kämppä oli ollut jollain tutkijalla vuokralla ja oli kyllä todella siivoton. Sillä oltaisiin saatettu päästä tuohon Sillä siisti-ohjelmaan.

Olin siis kaverini kehotuksesta hakenut töihin tänne, kun Jyväskylän seudulla olisin saanut olla kesät töissä ja talvella muutaman kuukauden työttämänä. Ei okein napannut tuollainen järjestely. Ei minua hirveästi ollut pääkaupunkiseutu houkuttanut, mutta ajattelin käydä kokeilemassa, miltä täällä asuminen tuntuu. Työsopimuskin oli 6 kk:n määräaikaisuus ja kyllä siinä ajassa näkee, viihtyykö vai ei. Tuo sopeutuminen on itsestään kiinni ja näköjään tänne sitä on tullut juututtua ja seitsämän kuukauden jälkeen sain sitten vakituisen viran.

Työtehtävät ovat muuttuneet, samoin ohjelmistot ja menetelmät. Lisäski yksi kaksivaiheinen ja iso organisaatiomuutos on takana ja samoin työpaikan fyysinen muutto. Talon sisällä on sitten tullut vaihdettua paikkaa syystä tai toisesta ainakin toistakymmentä kertaa.

Paljon on tässä ajassa ehtinyt tapahtua niin työpaikalla kuin ihmissuhteissa. Ei sitten tullut minusta sitä vanhaapiikaa, kuten joskus vitsailin. Vaan löytyi Rakas minun elämään vähän sen jälkeen kun ostin tämän asunnon täältä Helsingin puolelta. Jussi asui Hoasin asunnoissa tuolla kehä 1:n toisella puolella, joten ei ollut pitkä matka treffeille :)

Sukulaisissa on tapahtunut muutoksia eli mummoni ja vanhin enoni ovat siirtyneet ajasta iäisuuteen. Toisaalta veljeni ja hänen avovaimonsa ovat saaneet pojat ja lisäksi serkkuni ovat saaneet tuossa ajassa ainakin neljä lasta tuossa, joista yksi on kummityttöni A. Terveisiä vaan sinne Pohjois-Pohjanmaalle.

Samoin vanhemmilla olleet koirat ja varsinaiset perheenjäsenet eli N ja V elävät muistoissa.

Olen myös kuulunut eränäisiin nettiyhteisöihin ja paljon on tullut viestejä kirjotettua tuonne netin uumeniin. Osa yhteisöistä on hajonnut ja foorumit kadonneet bittiavaruuteen, mutta aina on löytynyt uusia tilalle. Ystäviä ja kavereita on tullut ja osan kanssa pidetään yhteyttä, osa on syystä tai toisesta jääneet vähemmälle tai loppuneet kokonaan.

Yksi asia vielä täytyy nostaa esille, eli tämä minun lyhyt ja vähemmän kunniakas hölköttely-ura. Kolme puolikasta ja se yksi maraton tuli raahustettua läpi. Edelleen ihmettelen, miten näillä koivilla on jaksettu edetä yhtäjaksoiseti 42 kilsaa 195 metriä. Aikaa meni ja paljon, mutta en ollut viimeinen. Aikeet toisesta maratonista kaatuivat koipivaivaan ja taisi tämä iskias olla viimeisiä niittejä noille hölköttelyhaaveille, aika näyttää.

Sitten tähän päivään. Vähänkö teki hyvää, kun pääsin reilun kuukauden tauon jälkeen salille. Kuntopyörällä (sellaisella nojatuolimallilla) poljin kevyesti 12 minsaa ja sykkeetkin pysyi aisoissa. Lisäksi tein osan fyssarin antamista liikkeistä ja vähän venyttelin + kävin saunassa ja suihkussa. En viitsinyt ottaa omaa saunavuoroa, joten tuo oli kivaa vaihtelua. Lisäksi työmatkakävelyä tuli tänään ainakin 3.6 kilsaa. Jos vaikka huomenna tunnustelisi olotilaa ja sitten ylihuomenna uudestaan salille.

Ai niin.. Lenkkivihon marraskuntoiluputki on ollut todella kova menenestys. Hienoa ollut lukea viestejä, että tämä perustamani ryhmä on innostanut tosia liikkumaan ja oli se itselekin jonkinlainen motivaattori tämän vaikean marraskuun ajan. Samasta aiheesta laiton eräälle itseään kuntouttamassa olleelle henkilölle vedon. Hänen loppuraporttiaan odotan, mutta taisi selvitä kunnialla läpi. Tsemppiä vaan sinne suuntaa, jos/kun tätä blogia luet!