sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Vähän parempi päivä

Meni taas yö vähän katkonaisesti, mutta aamulla selkä ja koivet tuntuivat paremmalta. Formulakisassa oli tapahtumiaa enemmän kuin muissa alkukauden kisoissa yhteensä. Vaikka Vettel & Webber kaksikko eivät pärjänneet niin hyvin kuin ajattelin, silti varsikin Rosbergin Nicon hyvä ajo & taktiikka olivat tämän flikan mieleen. Samoin voittaja eli Button oli myös ok, mutta Lewis pääsi taas kuin koira veräjästä.

Tuon jälkeen lähdettiin sitten salille. Aluksi tein nojakuntopyörällä kevyesti vartin ja sen jälkeen salin puolella muutaman liikkeen paineilmavastuslaitteilla sekä jumppapallon avulla + oman kropan vastuksella + lopuksi vielä venyttelyt. Ihan hyvin tuntui kroppa treeniä ottavan taas vastaan. Tosin parissa liikkeessä alaselkä ja koipi ilmoittelivat itsestään. Sitten vielä suihkuun ja saunaan. Toivottavasti tuo takapakki on voitettu kanta ja pääsee taas alkuviikosta treenaamaan suhteellisen normaalisti. Vähän oli mielessä mennä kokeilemaan spinningiä, mutta se nyt siirtyy ainakin viikolla eteenpäin.

Tuon jälkeen käytiin Stokalla vähän katsomassa Hullujen päivien ohjelmaa. Ei siellä ollut enää niin kauhea rysis. Vähän herkkuja ja Akateemisen kirjakaupan puolelta lähti muutama kirja mukaan. Samoin uusi pesupussi, kun vanhasta se kiinnityssysteemi hajosi.

Kotona sitten ostin ensi viikon lopun reissua varten junaliput. Ei muuten ole mitään halpaa lystiä tuo junalla matkustaminen Helsingistä Pohjanmaalle. Samoin tuli valittua kukkalaitteeseen (meidän + veljeni& hänen perheensä yhteinen) muistolauseen. Omasta mielestäni löysin erittäin hyvin edesmennyttä kummitätiäni kuvaavan lauseen.

Muuten päivä meni normaalin kaavan mukaan eli sekä tallennusten katsoa että myös suoraan töllöstä tulleita ohjelmia, netissä notkumista ja vähän lukemista.

2 kommenttia:

  1. Mulla tuli uintireissun jälkeen pohkeen lisäksi kipuja myös selkään ja yläkroppaan. Huomasin ne perjantain reggaeton-tunnilla, kun en pystynyt "hytkyttelemään" normaalisti.
    Kummasti kuitenkin auttoi sellainen lihasrelaxantti, vai mikä sen nimi oli. Eilen sunnuntaina jätin tarkoituksella juoksulenkin pois ohjelmasta ja tehtiin vain korvaavaa liikuntaa (pyöräilyä).
    Tänään maanantaina on olo kuin uudella ihmisellä, eli kaikki kivut ovat poissa. Länsiväyläjuoksu näyttää näillä näkymin ihan normaalilta, eli jos lopputulokseen en ole tyytyväinen, niin siinä saa vain omaa kuntoa syyttää.
    "LauraIsabella".

    VastaaPoista
  2. LI, hienoa kuulla että olet toipunut sekä pohje- että selkäkivuista. Tsemppiä länsiväyläjuoksuun sekä sinulle että Pantselle + muille tutuille!

    Jussi sitä kommentoikin, että uinnissa selkä joutuu olemaan aika staattisessa asennossa, eikä noin pitkä rasitus tehnyt vaan hyvää.

    Minulla tuo selkäkipu alkoi jo torstai iltana ja se oli taas aikamoista hermokipua. Parhaiten siihen tuntuu auttavan lepo ja toisaalta pieni liike.

    VastaaPoista

Kommenttisi julkaistaa vasta sen jälkeen, kun olen ne hyväksynyt.