sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Lisää kirjoista ja muuta höpinää

Tuli mm. kirja-aleista hankittua muutama kirja noiden BBC:n ja Keskisuomalaisen kirjalistojen ansiosta hankittua. Nyt on loppusuoralla Charles Dickensin Kolea talo. En ole aikaisemmin Dickensin tuotantoa lukenut ja heti tuli aloitettua aikamoisesta järkäleestä ja varsinaisesta lakikirjojen klassikosta. Aika jaarittelevaa tuo teksti paikka paikoin on ja vanhanaikainen kieli antaa lukemiselle oman haasteensa. Mielenkiintoinen ja lukemisen arvoinen kirja tuo on. Kohta siis tuo tilanne on 34/100.

Muitakin kirjoja tässä viimevuoden lopussa tai alkuvuonna on luettu. Mieleen on jäänyt ainakin Ian McEwanin fysiikka-aiheinen Polte, Mihcel Tournierin hieno Keijujen Kuningas ja Virpi Hämeen Anttilan Muistan sinut Amanda & Päivänseisaus.

Kirjallisuuden Nobel meni sitten Mario Vargas Llosalle. Muutaman kirjan ehdin häneltä lukea ennen tuota palkintoa. En voi sanoa olevani mikään suurin kyseisen kirjailjan fani. Lukemistani kirjoista Vuohen juhla on ollut se mieleenpainuvin teos.

Seuraavana lukuvuorossa on ajankohtainen kirja nimeltään Bagdadin Prinsessa eli elämää Saddamin hovissa. Varmasti on taas aikas tiukkaa tekstiä luvassa.

Leffojakin on tullut joku kovalevyltä katsottua. Leffateatterissa käytiin kolmisen viikkoa sitten katsomassa ja taas vaihteeksi kotimaista eli Hella W. Hienoa, että vihdoin on suuresta naisesta tehty suomalainen elokuva. Tosin jotenkin tuo leffa jäi vähän pinnallisen oloiseksi. Olisin kaivannut vähän enemmän tietoa Hellan taustoista jne. Leffa oli vain 1,25 minsaa pitkä, jos olisi käytetty esim. 10-15 minsaa enemmän, sitten varmasti aiheesta olisi saatu enemmän irti. Juha Wuolijoen paras leffa tähänmennessä on koskettava Joulutarina.

Viikko sitten tuli käytyä veljenpoikieni synttäreillä. B on jo reipas eskarilainen ja tuleva koululainen, eikä pikkuveli E jää vauhdissa yhtään kakkoseksi ;) Oli kiva nähdä poikia ja tietysti myös muita sukulaisia :)

Myös Jussin siskonpoikaa L:ää on tullut nähtyä ja tuttuun tapaan muutama kirja on Herttoniemen suuntaan tullut ostetuksi. Jos nyt joku sanoo, että kirjat kalliita ovat, löytyy esim. Kirjatorilta hyviä kirjoja kohtuullisen halvalla. Samoin kirja-alet ja divarit kannattaa hyödyntää.

Itsekin olen muuuutaman kirjan kantanut divariin ja myös divarista kotiin. Tällähetkellä yritän vaihtelevalla menestyksellä karsia kirjahyllyä tyhjemmäksi jossainvaiheessa lähestyvän purkirempan myötä. Remppa-aikataulusta ei ole mitään tietoa. Sen verran voisi aavistaa, että tuskin se tänä keväänä alkaa.

Kuntoilujen suhteen on ollut vähän nihkeää. Edelleen valeiskias vaivaa ja samoin on ollut pari-kolme viikkoa ollut pientä lentsuilua. Paino ei nyt sentäs ole päässyt pahemmin repsahtamaan, mutta ei myöskään laskusuuntaan. Tänään oli niin ihanan aurinkinen iltapäivä ja pakkanenkin laski kymmenen asteen tuntumaan, että tuli tehtyä kävelylenkki. Ajattelin tehdä jonkun kolmekilsasen, mutta innostuin tekemän yli vitosen lenkin. Olisihan se pidempikin voinut olla, mutta hyvä noin.

Huomenna taas vaihteeksi työterveyslekuriin ja samalla reissulla juttelemaan mahdollisesta akupunktiosta. Saas nähdä, miten kauan saa venata junaa....

Nyt näyttää tämä kirjoitusinto vähän palanneen, joten eiköhän tätä blogia tule taas jossainvaiheessa päivitettyä.

lauantai 29. tammikuuta 2011

Päivitystä

Kiva on ollut huomata, että blogiani on käyty lukemassa ja muutama kommenttikin on tullut.

Joku varmaan ihmettelee, että miksi en ole E24:lla talkoilemassa. Ilmoittautunut olin talkoisiin. Syynä tuohon poisjääntiin oli perjantaina aamulla iskenyt flunssa. En halunnut lähteä Areenalle muita tartuttamaan, eikä varmaan juoksijoistakaan olisi tuntunut kivalta, että joku olisi yskinyt täynnä juotavaa ja syötävää täynnä olevan huoltopöydän takana.

Lisäksi tuo ns. valeiskias paheni viikon aikana ja piti taas ottaa troppia, että on pystynyt mm. nukkumaan. Keskiviikon hierontakaan ei tilannetta parantanut, ennemmin päinvastoin. Säädettävästä työpäydästä on ollut apua siihen, että on töissä pystynyt olemaan paremmin. Perjantaina piti käydä hakemassa työterveydestä lisää troppeja. Toivottavasti vaiva tokenisi tai sitten pitää hakeutua taas tarkempiin tutkimuksiin. Harmittaa vaan, kun pitää näiden vaivojen takia ottaa taas kuntoilut iisimmin.

Jussi sentäs lähti meidän huushollista tuonne Areenalle erään juoksijan omaksi huoltajaksi ja oli nähnyt siellä itsensä Timo Soinin. Hän oli tuolla ihan vapaa-ajalla ja olivat vaihtaneet muutaman sanan mm. torstaina tulleesta Hjalliksen kanssa ohjelmasta. Oli kuulemma antoisa keskustelu.

Töissä hommat jatkuu toistaiseksi entisellään, muuttojen aikatalut ja uudet paikat on tiedossa.

Lisäksi ensi viikolla on vihdoin uuden tiimin tutustumispalaveri ja sovitaan mm. pelisäännöistä, palavereiden ajankohdista jne.. Pari kertaa olen käynyt uuden pomon juttusilla ja ihan mukavalta henkilöltä hän vaikuttaa. Voi olla ihan hyvä juttu, että pomo vaihtui. Sen näkee sitten aikanaan, mutta alku vaikuttaa lupaavalta.

Kirjoittelen taas joskus, jos siltä tuntuu.. Nyt takaisin lepämään.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Kadonneen kirjoitusmotivaation metsästys

Muutama kuukausi on mennyt edellisestä blogipäivityksestä. Alkoi jo keväällä olla kirjoitusmotvaatio pahasti kadoksissa ja kesäloman tuoma tauko ei tuonut motivaatiota takaisin, eikä myöskään syksyn työkiireet jne.

Töissä on taas vaihteeksi uusi organisaatio ja meni ryhmät ihan uusiksi. Edellisestä ryhmästä samaan ryhmään minun kanssani tuli vain kaksi muuta kolleegaa ja myös ryhmän vetäjä vaihtui. Osa ryhmäläisistä on tosin entuudestaan tuttuja. Vuoden kuluttua on sitten vuorossa valtakunnallinen organisaatiomuutos ja saas nähdä, mitä kivaa se tuo tullessaan. Päästään samalla myös muuttamaan paikkoja ja aikataulu on joskus helmi-maaliskuun vaihteessa.

Kuntoilun suhteen on ollut vähän vaihtelevaa eli välillä on tullut treenattua enemmän ja välillä vähemmän. Joululoman hiihtoreissulla onnistuin sitten saamaan vale-iskiaksen ja se on nyt vähän hillinnyt kuntoilua. Tällä viikolla kävin hierojalla, mutta ei se jumi kokonaan lähtenyt. Onneksi on uusi aika varattu. Painonhallinta on taas mennyt vähän huonompaan suuntaan, mutta on tuota painoa sentäs joku kilo vähemmän kuin vuosi sitten. Tuossa on hyvä pyrkimys ensi vuodelle eli olla vähän kevyempi kuin mitä nyt on.

Sitten kirjojen pariin. Joku on varmaan törmännyt bolgissa/blogeissa/naamakirjassa BBC:n julkaisemaan kirjalistaan. BBC:n mukaan suurin osa ihmisistä on lukenut korkeintaan kuusi kirjaa kyseiseltä listalta. Tässä lista kokonaisuudessaan eli suluissa suomennokset tai merkintä, jos en löytänyt suomennosta. Varmaan joku arvaakin, että lihavoinnilla merkityt kirjat olen lukenut:

1 Pride and Prejudice - Jane Austen (Ylpeys ja Ennakkoluulo)
2 The Lord of the Rings - JRR Tolkien (Taru sormusten herrasta)
3 Jane Eyre - Charlotte Bronte (Kotiopettajattaren romaani)
4 Harry Potter series - JK Rowling X(Harry Potter-sarja)
5 To Kill a Mockingbird - Harper Lee (Kuin surmaisi satakielen)

6 The Bible (Raamattu) joitakin osia olen lukenut
7 Wuthering Heights - Emily Bronte (Humiseva Harju)
8 Nineteen Eighty Four - George Orwell (Vuonna 1984)
9 His Dark Materials - Philip Pullman (Universumin tomu trilogia)
10 Great Expectations - Charles Dickens (Loistava tulevaisuus)
11 Little Women - Louisa M Alcott (Pikku Naisia)
12 Tess of the D’Urbervilles - Thomas Hardy (Tessin tarina)
13 Catch 22 - Joseph Heller (Me sotasankarit)
14 Complete Works of Shakespeare (Shakespearen kootut teokset)
15 Rebecca - Daphne Du Maurier (Rebekka)
16 The Hobbit - JRR Tolkien (Hobitti)
17 Birdsong - Sebastian Faulk (Mustarastas laulaa)
18 Catcher in the Rye - JD Salinger (Seippari ruispellossa)
19 The Time Traveller’s Wife - Audrey Niffenegger (Aikamatkustajan vaimo)
20 Middlemarch - George Eliot (Middlemarch)
21 Gone With The Wind - Margaret Mitchell (Tuulen Viemää)
22 The Great Gatsby - F Scott Fitzgerald (Kultahattu)
23 Bleak House - Charles Dickens (Kolea talo)
24 War and Peace - Leo Tolstoy (Sota ja rauha)
25 The Hitch Hiker’s Guide to the Galaxy - Douglas Adams (Linnunradan käsikirja Liftareille)

26 Brideshead Revisited - Evelyn Waugh (Mennyt maailma)
27 Crime and Punishment - Fyodor Dostoyevsky (Rikos ja rangaistus)
28 Grapes of Wrath - John Steinbeck (Vihan hedelmät)
29 Alice in Wonderland - Lewis Carroll (Liisa ihmemaassa)
30 The Wind in the Willows - Kenneth Grahame
31 Anna Karenina - Leo Tolstoy (Anna Karenina)

32 David Copperfield - Charles Dickens (David Copperfield)
33 Chronicles of Narnia - CS Lewis (Narnian tarinat)
34 Emma - Jane Austen (Emma)
35 Persuasion - Jane Austen (Viisasteleva sydän)
36 The Lion, The Witch and The Wardrobe - CS Lewis (Velho ja Kuningas)
37 The Kite Runner - Khaled Hosseini (Leijapoika)
38 Captain Corelli’s Mandolin - Louis De Bernieres (Kapteeni Correlinin mandoliini)

39 Memoirs of a Geisha - Arthur Golden (Geishan muistelmat) Leffa nähty, mutta ei luettu
40 Winnie the Pooh - AA Milne (Nalle Puh)
41 Animal Farm - George Orwell (Eläinten vallankumous)
42 The Da Vinci Code - Dan Brown (Da Vinci koodi)
43 One Hundred Years of Solitude - Gabriel Garcia Marquez (Sadan vuoden yksinäisyys)

44 A Prayer for Owen Meany - John Irving (Ystäväni Owen Meany)
45 The Woman in White - Wilkie Collins (Valkopukuinen nainen)
46 Anne of Green Gables - LM Montgomery (Virhervaaran Anna)
47 Far From The Madding Crowd - Thomas Hardy (ei tietääkseni suomennettu)
48 The Handmaid’s Tale - Margaret Atwood (Orjattaresi)
49 Lord of the Flies - William Golding (Kärpästen Herra)
50 Atonement - Ian McEwan (Sovitus)

51 Life of Pi - Yann Martel (Piin elämä)
52 Dune - Frank Herbert (Dyyni)
53 Cold Comfort Farm - Stella Gibbons (Ei tietääkseni suomennettu)
54 Sense and Sensibility - Jane Austen (Järki ja Tunteet)
55 A Suitable Boy - Vikram Seth (Sopiva nuori mies)
56 The Shadow of the Wind - Carlos Ruiz Zafon (Tuulen Varjo)

57 A Tale Of Two Cities - Charles Dickens (Kaksi kaupunkia)
58 Brave New World - Aldous Huxley (Sääli uutta sukupolvea)
59 The Curious Incident of the Dog in the Night-time - Mark Haddon (Yöllisen koiran merkillinen tapaus)
60 Love In The Time Of Cholera - Gabriel Garcia Marquez (Rakkautta Koleran aikaan)
61 Of Mice and Men - John Steinbeck (Hiiriä ja ihmisiä)
62 Lolita - Vladimir Nabokov (Lolita)
63 The Secret History - Donna Tartt (Jumalat juhlivat öisin)
64 The Lovely Bones - Alice Sebold (Oma taivas)
65 Count of Monte Cristo - Alexandre Dumas (Monte Criston kreivi)

66 On The Road - Jack Kerouac (Matkalla)
67 Jude the Obscure - Thomas Hardy (ei tietääkseni suomennettu)
68 Bridget Jones’s Diary - Helen Fielding (Bridget Jonesin päiväkirja) leffa nähty, mutta ei luettu.
69 Midnight’s Children - Salman Rushdie (Keskiyön lapset)
70 Moby Dick - Herman Melville (Moby Dick)
71 Oliver Twist - Charles Dickens (Oliver Twist)
72 Dracula - Bram Stoker (Dracula)
73 The Secret Garden - Frances Hodgson Burnett (Salainen puutarha)
74 Notes From A Small Island - Bill Bryson (Muistiinpanomerkintöjä pieneltä saarelta)
75 Ulysses - James Joyce (Odysseia)
76 The Inferno - Dante (Helvetti, jumalallisen näytelmän ensimmäinen osa)
77 Swallows and Amazons - Arthur Ransome (ei tietääkseni suomennettu)
78 Germinal - Emile Zola (Kivihiilenkaivajat)
79 Vanity Fair - William Makepeace Thackeray (Turhuuden turuilla) nähty leffana
80 Possession - AS Byatt (Riivaus)
81 A Christmas Carol - Charles Dickens (Joululaulu)
82 Cloud Atlas - David Mitchell (Pilvikartasto)
83 The Color Purple - Alice Walker (Häivädys purppuraa)
84 The Remains of the Day - Kazuo Ishiguro (Pitkän päivän ilta)
85 Madame Bovary - Gustave Flaubert (Rouva Bovary)
86 A Fine Balance - Rohinton Mistry (ei tietääkseni suomenettu)
87 Charlotte’s Web - EB White (ei tietääkseni suomennettu)
88 The Five People You Meet In Heaven - Mitch Albom (Ei tietääkseni suomenenttu)
89 Adventures of Sherlock Holmes - Sir Arthur Conan Doyle (Sherlock Holmesin seikkailut)
90 The Faraway Tree Collection - Enid Blyton (Ei tietääkseni ole suomennettu)
91 Heart of Darkness - Joseph Conrad (Pimeyden sydän)
92 The Little Prince - Antoine De Saint-Exupery (Pikku Prinssi)
93 The Wasp Factory - Iain Banks (Ampiaistehdas)
94 Watership Down - Richard Adams (Ruohometsän kansa)
95 A Confederacy of Dunces - John Kennedy Toole (Typerysten salaliitto)
96 A Town Like Alice - Nevil Shute (Viisi mustaa kanaa)
97 The Three Musketeers - Alexandre Dumas (Kolme muskettisoturia) leffaversio nähty, mutta ei luettu
98 Hamlet - William Shakespeare (Hamlet)
99 Charlie and the Chocolate Factoy - Roald Dahl (Jali ja suklaatehdas. suomennettu myös Sulo ja suklaatehdas nimellä)
100 Les Miserables - Victor Hugo (Kurjat)

BBCc:n listasta omia kommentteja eli minusta ainakin kolme kirjaa on päässyt tälle listalle vähän liian heppoisin perustein (Bridget Jonesin päiväkirjat, Kateeni Correlin mandoliini ja Da Vinci koodi). Lisäksi on erikseen Narnian tarina + Velho ja leijona. Sama juttu koskee Shakespearin Koottuja teoksia ja Hamlet. Vaikka tykkäänkin Jane Austenin kirjoista, minusta pari pääteosta (esim. Ylpeys ja ennakkoluulo + Viisasteleva sydän) olisi riittänyt hyvin.

Netin syövereistä löytyy myös edellinen BBC:n tekemä lista. Siltä esim. Coehon Alkemisti on tiputettu pois. Se olisi minusta ansainnut paikkansa listalla.

Tähän mennessä BBC:n listalta olen lukenut 39/100. Sialla 19 oleva Niffenegger Aikamatkustajan vaimo tuli hankittua joululomalla, mutta en vielä ole sitä ehtinyt lukea. Lisäys.. nyt sekin on luettu.

Löysin myös Keskisuomalaisen julkaiseman kirjalistan 100 kirjaa, jotka on hyvä lukea ennen kuolemaan. Sama juttu täällä eli lihavoidulla merkityt olen lukenut. Lista tässä:

1. Mika Waltari - Sinuhe Egyptiläinen
2. J.R.R. Tolkien - Taru sormusten herrasta
3. Väinö Linna - Tuntematon sotilas
4. Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä
5. Väinö Linna - Täällä Pohjantähden alla 1-3
6. Agatha Christie - 10 pientä neekeripoikaa
7. Fjodor Dostojevski - Rikos ja rangaistus
8. Anne Frank - Nuoren tytön päiväkirja
9. Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille
10. Astrid Lindgren - Veljeni Leijonamieli
11. Antoine de Saint-Exupéry - Pikku Prinssi
12. J.K. Rowling - Harry Potter -sarja
13. Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys

14. George Orwell - Vuonna 1984
15. Veikko Huovinen - Havukka-ahon ajattelija
16. Elias Lönnrot - Kalevala (osittain)
17. Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo
18. Sofi Oksanen - Puhdistus
19. Astrid Lindgren - Peppi Pitkätossu
20. Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan
21. Richard Bach - Lokki Joonatan

22. Umberto Eco - Ruusun nimi
23. Tove Jansson - Muumipeikko ja pyrstötähti
24. J. & W. Grimm - Grimmin sadut I-III
25. Dan Brown - Da Vinci -koodi
26. Enid Blyton - Viisikko-sarja (En ole ihan varma, olenko kaikkia lukenut, mutta suurimman osan olen lukenut)
27. Anna-Leena Härkönen - Häräntappoase
28. Ernest Hemingway - Vanhus ja meri
29. Goscinny - Uderzo - Asterix-sarja (suurimman osan, joten lasken tämän luetuksi)

30. John Irving - Garpin maailma
31. Louisa May Alcott - Pikku naisia
32. Victor Hugo - Kurjat
33. C.S. Lewis - Narnian tarinat
34. A.A. Milne - Nalle Puh

35. Henri Charriete - Vanki nimeltä Papillon
36. Alexandre Dumas - Kolme muskettisoturia
37. Emily Bronte - Humiseva harju
38. William Golding - Kärpästen herra

39. Juhani Aho - Rautatie
40. Leo Tolstoi - Anna Karenina
41. Frank McCourt - Seitsemännen portaan enkeli
42. Arthur C. Clarke - Avaruusseikkailu 2001
43. J.D. Salinger - Sieppari ruispellossa
44. Charlotte Brontë - Kotiopettajattaren romaani

45. Kurt Vonnegut - Teurastamo 5
46. Isaac Asimov - Säätiö
47. Aapeli - Pikku Pietarin piha
48. Leo Tolstoi - Sota ja rauha
49. Mauri Kunnas - Koiramäen talossa
50. Margaret Mitchell - Tuulen viemää
51. Nikolai Gogol - Kuolleet sielut

52. Albert Camus - Sivullinen
53. Kirsi Kunnas - Tiitiäisen satupuu
54. Hergé - Tintti-sarja (suurin osa luettu)

55. Miquel Cervantes - Don Quijote
56. Eduard Uspenski - Fedja-setä, kissa ja koira
57. Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut
58. Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi
59. Herman Hesse - Lasihelmipeli
60. Günther Grass - Peltirumpu
61. Jostein Gaarder - Sofian maailma
62. Leon Uris - Exodus
63. Lucy M. Montgomery - Pieni runotyttö

64. Ilmari Kianto - Punainen viiva
65. Franz Kafka - Oikeusjuttu
66. Guareschi Giovanni - Isä Camillon kylä
67. Lewis Caroll - Liisan seikkailut ihmemaassa (suomennettu myös nimellä Liisa Ihmemaassa)
68. John Steinbeck - Eedenistä itään
69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie
70. Paulo Coelho - Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin

71. Jules Verne - Maailman ympäri 80 päivässä
72. Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa
73. Jaroslav Hasek - Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa
74. Giovanni Boccaccio - Decamerone
75. Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva
76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys
77. Homeros - Odysseia
78. Peter Hoeg - Lumen taju
79. Arthur Conan Doyle - Baskervillen koira
80. William Shakespeare - Hamlet
81. Eino Leino - Helkavirsiä-sarja
82. Stieg Larsson - Miehet, jotka vihaavat naisia (koko millenuin trilogia luettu)
83. Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

84. Thomas Harris - Uhrilampaat
85. Raymond Chandler - Syvä uni
86. Jean M. Untinen-Auel - Luolakarhun klaani
87. Deborah Spungen - Nancy

88. Stephen King - Hohto
89. Laura Ingalls Wilder - Pieni talo preerialla
90. Laila Hietamies - Hylätyt talot, autiot pihat
91. Aino Suhola - Rakasta minut vahvaksi
92. Aleksandr Solzhenitsyn - Vankileirien saaristo
93. Mikael Niemi - Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
94. Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu
95. Juha Vuorinen - Juoppohullun päiväkirja
96. Kjell Westö - Missä kuljimme kerran
97. Veijo Meri - Manillaköysi

98. Maria Jotuni - Huojuva talo
99. Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän
100. Jan Guillou - Pahuus


Keskisuomalaisen listan mukaan tilanne on paljon parempi eli luettu on 57/100. Kirjalistoista voisi seuraavaksi lukea esim. Orwellin vuonna 1984, Dumasin Kolme muskettisoturia ja Carolin Liisa Ihmemaassa.

Tälläista tälläkertaa. Seuraava päivitys tulee joskus, jos on tullakseen.

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

loma lähestyy

Eilen aamulla oli vuorossa vaihteeksi bussiseikkailu eli menin töihin vuorolla, millä olin mennyt kerran aikaisemminkin ja silloinkin kolleegan kanssa. Olin jo ihan varma, että menin liian pitkälle tai muuten muistin sen reitin väärin. Onnistuin sitten jäämään vain yhtä pysäkkiä aikaisemmin pois kuin oli tarkoitus eikä ollut kuin muutama sata metriä kävelyä Huopalahden juna-asemalle.

Töissä tuli sitten tehtyä pieni happihyppely, kun tuli aiheeton palohälyytys. Onneksi ei satanut tai ollut kurja keli ja päästiin nopeasti takaisin sisälle. Muuten työpäivä meni ihan normaalisti.

Töiden jälkeen salille ja vuorossa puolitoistatuntia jumppaamista. Ei tainnut olla paras mahdollinen vireystila, kun syke oli taas kumman alhainen. Muutenkin onnistuin sähläämään sykemittarin kanssa.

Tänään menin tutulla bussi-juna yhdistelmällä töihin, eikä mitään ollut mitään ongelmia eksymisen suhteen. Töissä tein tänään pois lähinnä keskeneräisiä tai selvitettäviä tapauksia, kun on hyvä tehdä niitäkin pois ennen lomaa. No aikamonta tapausta jää silti odottamaan selvittämistä loman jälkeen... Huomenna pitäisi sitten käydä töissä kääntymässä muutama tunti. Onneksi on mahdollista lähteä aikaisemmin liukumaan :)

Kotona sitten vähän siivoamista ja tietysti pakkaamista.

Kirjoista Vicki Myronin ihanan hellyttävä kirjastokissa on luettu. Kivaa kesälukemista :) Nyt on vuorossa John Boynen Kapina laivalla eli kirja kertoo yhden kuuluisimman laivakapinan eli Boyntyn tapahtumista. Muita versioita en ole lukenut, enkä muistaakseni myöskään leffaa nähnyt, vaikka muuten tapahtumat ovat tuttuja.

Jää nyt tämä blogi pienelle tauolle juhannuksen ja kesäloman takia, kun ein äiteen läppärillä viitsi pitkiä kirjoituksia kirjoittaa. Menee sen läppärin hiiren kanssa hermot.

Lopuksi oikein hyvää juhannusta ja kesää kaikille blogini lukijoille :)

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Kuulumisia

Näköjään näin kesällä ei jaksa päivittää blogia yhtä tiheästi kuin talvella. Torstaina normaalisti töihin ja töissä normaalit kuviot. Töiden jälkeen salille. Alkuverkan tein vaihteeksi crossarilla ja sitten saliohjelman + venyttelyt.

Onneksi perjantaina aamulla satuin avaamaan telkkarin ja huomaamaan, että lähijunaliikenne voi tökkiä ilkivaltaisesti sytytettyjen tulipalojen takia. Menin sitten suosiolla töihin bussi + juna yhdistelmällä. Töissä tuli pari viimeistä tuntia vietetteyä puhelimessa tai onneksi linjat eivät kokoaikaa laulaneet. Töistä uskalsin tulla kotiin junalla ja käytiin vielä samalla reissulla kaupassa. Kaupareissulla tuli taas bongattua tuttuja, terveiset vaan Peksulle, jos tätä satut lukemaan.

Lauantaina oli sitten viikon toinen lorvimispäivä eli ei pahemmin kuntoiluja. Pitihän niitä Victorian häitä vähän seurata, vaikka oli toisenlaiset aikomukset. On ne niin söpöjä :)

Sunnuntaina sain sitten itseni liikkelle tein melkein tunnin ja 50 minsaa kestäneen jä vähän yli 9 kilsan mittaisen kävelylenkin. Taas vaihteeksi Kayanot hiersivät rakon, kun en muistanut sitä kohtaa suojata etukäteen. Muuten päivä meni lorvalleissa. Tuli sentäs viikonloppuna ostettua junaliput juhannusta varten eli vanhempieni mökille ollaan taas vaihteeksi menossa.

Tänään menin töihin bussi + juna yhdistelmällä, kun bussi tuli sopivasti. Näköjään ennen lomaa pääsee töihinkin aikaisemmin kuin kolme- neljä viikkoa sitten. Töissä ei ihmeempiä tapahtunut. Tänään oli circuit peruttu ja tunti siirrettiin ohjaajan loman takia tiistaille. Minulla tiistaina on muuta ohjelmaa, joten tein tänään sitten saliohjelman.

Täytyy nyt sen verran skarpata, että päivittää tätä blogia ennen juhannusta. Torstaista alkaen tulee kuitenkin jonkinlainen tauko blogiin juhannuksen ja kesälomien takia. Ei vielä ole tietoa paluupäivästä tänne Helsinkiin. Eikä mutsin läppärillä viitsi blogia päivittää, menee hermot sen kanssa alta aikayksikön.

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Eilen aamulla oli kontrollikäynti fysioterapeutille ja piti ehtiä tuonne jo kasiksi eli aikainen herätys oli tiedossa. Ehdin tuonne hyvin, kun oli pakko ehtiä. Vaikka en tosiaan ollut liikkeitä kovin aktiivisesti tehty, sain moitteiden sijasta kehuja. Kuulemma selän asento on jo nyt vähän korjaantunut ja lisäksi olin omaksunut hyvin ne harjoitukset. Fyssari kysyi kiputiloista ja kerroin, että ei niitä ole pahemmin nyt ollut. Sain nyt ensimmäisen liikeharjoituksen noiden edellisten harjoitusten lisäksi ja seuraava tapaaminen sovittiin elokuulle. Oli kiva kuulla tuollaisa uutisia ja tietysi kyllä se on muutenkin ihan arki-elämässä huomannut, että selkä ei enää oikeastaan yhtään kipuile. Nyt vaan pitää tehdä niitä harjoituksia ja yrittää parantaa edelleen selän asentoa.

Töissä sitten oli siirtyminen reilun puolen vuoden tauon jälkeen tekemään tiettyjä tehtäviä. Kun ei ole noin pitkään aikaan noita asioita käsitellyt, tuntui taas että mistään mitään osaa, vaikka noita asioita on käsitellyt jo aika monta vuotta. Eiköhän ne tiedot ja taidot taas palaudu mieleen, viimeistään sitten loppukesästä. Sain myös vihdoin ja viimein paikalleni toisen apupöydän, kun löytyi sopiva pöytä. Kiva, että on enemmän pöytätilaa, niin pysyy paperitkin paremmin järjestyksessä.

Töiden jälkeen sitten salille ja vuorossa tiistaiseen tapaan core + shape-jumpat. Nyt alkaa jo olla tutut ohjelmat, joten sai taas hyvin itsestään irti. Tosin keskisyke oli aika alhainen, mutta ei nuo mitään kovia hikijumppia olekkaan.

Kotona sitten kokkaamista, syömistä, vähän netissä notkumista ja töllön katsomista.

Ei saanut tänäänkään nukkua kovin pitkään, kun oli aamulla vuorossa ryhmän palaveri. Tälläkertaa pomo tarjosi meille pullakaffet, kun viimeksi vähän vitsailtiin ettei ollut pullaa tarjolla ;) Parisen tuntia tuossa palaverissa vierähti. Seuraava palaveri, mihin tulee osallistuttua onkin sitten elokuussa. Parin viikon kuluttua kun painaa lomat päälle ja heinäkuussa pomo on lomalla. Muuten työpäivä meni ihan normaalisti.

Tänään pidin jumpista ja salista välipäivän ja tulin suoraan kotiin. Oli vähän tarkoitus mennä kävelemään, mutta väsähdin sitten soffalle. Huomenna menen suosiolla tekemään saliohjelmaa, ettei mene loppuviikko ihan rötväilyksi.

Operaatio painonpudotus etenee hitaasti, mutta varmasti. Alkuvuoden aikana on joku seitsämän kiloa lähtenyt painosta pois ja kyllä se tuntuu kivalta, kun kaikki vaatteet eivät kirstä + vaatekaapista löytyy enemmän sopivia vaatteita :) Muutamat ovat myös huomanneet tuon painonputoamisen. Olisi sitä painoa voinut enemmänkin saada pois, mutta olen iloinen jo tästä. Nyt vaan pitää skarpata, ettei kesälomalla pääse painoa tulemaan takaisin.

Henning Mankellin Savuna ilmaan oli niin hyvää luettavaa, että sain luetuksi sen jo tänään loppuun. Uskomattoman tarkkanäköistä ja paljon ajatuksia herättävää tekstiä jälleen kerran. Nyt vuorossa on sitten Vicky Myronin Kirjastokissa. Lisäksi ajattelin tässä kesän aikana lukea erään suomalaisen klassikon eli Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat. Tuo kirja tarttui mukaan ilmaishyllystä yhdellä kirjastoreissulla ja toinen oli Huovisen Havukka-ahon ajattelija. Ennen tuota reissua tai sen jälkeen en kyseisestä hyllystä ole löytänyt mielenkiintoista luettavaa. Runojen lukemisen aloitin jo tänään ja heti tuntuu tekstiä taas tulevan ;)

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Perjantaina normaalit kuviot töissä ja viimeiset pari tuntia vierähti puhelinpäivystyksessä. Töiden jälkeen kaupan kautta kotiin. Kotona sitten ruuanlaittoa, syömistä, töllön katsomista ja vähän netissä surfaamista.

Launtaina oli sitten niin kurja keli, että ei pahemmin hotsittanut ulkona pistäytyä. Päivä meni sitten leppoisasti mm. sudokuja ratkoessa, kun tuli siltä Lontoon reissulta ostettua sudoku-lehti ja siinä on riittänyt tekemistä.

Sunnuntaina oli kelien puolesta vähän parempi päivä, mutta rötväilyksi tuokin päivä meni. Mikäs siinä, välillä tekee vaan hyvää olla ja rötväillä, kunhan ei tuosta tapaa tule. Saatiin taas kovalevyltä katsottua pois mm. yksi leffa ja samoin muutama sarjaa tuli otettua kiinni.

Tänään ehdin aikaisemmin töihin kuin viikko sitten, vaikka aamulla olisi kummasti väsyttänyt. Työpäivä meni ihan normaalisti ja tänään tuli uusi henkilö meidän ryhmään. Toivottavasti hän viihtyy pitkään.

Töiden jälkeen sitten vuorossa ryhtiliike kuntoilujen suhteen eli salille. Alkuun tein kevyesti puoli tuntia nojakuntopyörällä. Sen jälkeen oli vuorossa puolituntinen circuit. Tälläkertaa oli minun lisäksi toinen henkilö tuolla tunnilla ja tietty ohjaaja. Kummasti tuntui, että sain tälläkertaa tehtyä vähän tehokkaammin. Liekkö sitten ollut vaikutusta sillä, että oli toinenkin treenaaja tuolla tunnilla.

Kirjoista vielä eli Denice Affocon Elossa kuoleman kentällä tuli luettua ja sen jälkeen luin Nobel-palkitun Herta Müllerin kirjan Romanian diktatuurin ajasta kertova Sydäneläin. Ihan mielenkiintoinen tuttavuus Müllerkin on. Seuraavaksi paluu tutun kirjalijan tuotantoon eli vuorossa on Henning Mankellin Savuna ilmaan.

Loppuun vielä isot onnittelut viikonlopun kisojen hienoista suorituksista, erityisesti Salon Perniössä 100 km hurjassa kelissä ultranneille. Samoin iso kiitos kaikille talkoolaisille, ei varmaan ollut mitään herkkua tuossa kelissä. Ehkä sitä ollan taas ensi vuonna mukana huotopöydän takana.

torstai 10. kesäkuuta 2010

Eilen aamulla kävi tuuri töihin lähtiessä, kun ehdinkin vähän ennen junaa tulleeseen bussiin ja sitten ehdin vaihtamaan yhtä vuoroa aikaisempaan junaan kuin juna-juna yhdisteämällä.

Töissä tuli oltua iltapäivällä vaihteeksi asiakspalvelussa. Ihan kivasti kävi asiakkaista, mutta ei onneksi ruuhaksi asti. Tuon vuoron jälkeen olin aikas sippi, joten jätin suosiolla salireissun väliin ja suuntasin kotiin.

Kotona kävin sitten palauttamassa kirjastosta lainaamani kirjat ja samassa yhteydessä tuli tehtyä lyhyt kävelylenkki. Muuten ohjemassa oli kokkaamista, syömistä, vähän töllön katsomista ja netissä surfaamista.

Tänään en sitten ehtinyt noin hyvin töihin kuin eilen, mutta kuitenkin ihan kohtuullisessa ajassa. Töissä oli ihan normaali päivä.

Oli niin hyvä ilma tänään, että päätettiin mennä Jussin kanssa vaihteeksi kaupungille. Käytiin ensiksi syömässä ja sitten käveltiin senaatin- ja kauppatorin kautta tähtitornin mäelle ja sieltä edelleen espan kautta rautatieasemalle. Kiva ilma oli tänään ja yllättävän paljon porukkaa oli mm. tähtitorninmäellä ja tietysti Espalla. Oli myös kivaa vaihtelua normaaleihin rutiineihin.

Kotona kävin sitten suihkussa ja nyt olen vähän yrittänyt netissä surffailla. Saas nähdä, josko sitä jo huomenna pääsee töissä nettiin vai jatkuuko tuo tilanne ensi viikkoon tai jopa pidempään.

Lisäys... Tsempit kaikille viikonloppuna/ensi viikolla juostaviin kisoihin kuiten Suomi-Juoksuun, Forssaan tai Tanskan Bornholmin ultrakisaa ja samoin varsinkin Suomi-Juoksun talkoolaisille paljon tsemppiä! Ehkä sitä on taas ensi vuonna mukana Suomi-Juoksussa talkoilemassa.

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Toissayönä heräsin jostain syystä jo aamuyöstä, enkä meinannut saada tuon jälkeen millään unta. Aamulla olin kuitenkin ihan yllättävän virkeä, vaikka töihinlähteminen tekikin tiukkaa. Onneksi olin sisäistänyt kesäaikatalun ja ehdin hyvissä ajoin töihin. Töissä oli ihan normipäivä, joten ei siitä sen enenpää.

Töiden jälkeen sitten salille. Tälläkertaa ehdin tehdä 25 minsaa nojakuntopyörällä ja sitten oli vielä puolentunnin circuit-treeni. Ei ollut circuitissa tälläkään kertaa muita kuin ohjaaja. Nyt sain tehtyä vähän tiukemman treeni kuin viikko sitten.

Kotona ohjemassa oli kokkaamista, syömistä, töllön katsomista ja vähän netissä surfaamista.

Tänään ei sitten onnistunutkaan töihinlähtö yhtä mallikkaasti, vaikka olinkin samoihin aikoihin lähdössä. Oli taas vaihteeksi junaliikenne pääradalla sekaisin. Muutan minuutin sitä ihmettelin ja sitten tajusin onneksi mennä bussilla tuon alkumatkan. On se vaan kumma, että asemilla ei opastaulut olleet ajantasalla eikä kuulutuksistakaan ollut mitään tietoa.

Töihin ehdin kuitenkin myöhemmin kuin eilen. Muuten oli töissä normipäivä, mutta on taas vaihteeksi internet suljettu jonkun tietoturvauhan vuoksi, eikä tuon kestosta ole vielä mitään tietoa. Ei siis kannata ihmetellä, jos ei minua päivällä netissä näy tai mahdollisten kommenttien hyväksyminen ja julkaiseminen kestää normaalia pidempään.

Töiden jälkeen taas salille ja vuorossa tiistain jumpat eli core + shape eli yhteensä puolitoistatuntia. Nyt sain tehtyä nuo jumpat paremmalla sykkeellä kuin viikko sitten. Ehkä tuo uusi viikko-ohjelma vaan vaati totuttelua.

Kirjosta Paolo Coelhon Voittaja on yksi tuli luetuksi. Kuten jo edellisellä tekstissä totesin, kyseessä oli astetta synkempi Coelhon kirja. Ajatuksia herättävä kirja tuo on, mutta jotenkin ei vaan tämä kirja kolahtanut niin kovaa kuin muutamat muut Coelhon kirjat. Nyt on lukuvuorossa tai jo melken luettu Denice Affocon Elossa kuoleman kentällä. Kyseessä on omaelämänkerrallinen kirja punakhmerien hirmuteoista Kambodzassa. Järkyttävää luettavaa ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirja.

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Viikonloppu takana

Perjantaina ehdin töihin jo ihan kohtuullisen hyvissä ajoin, toisin en niin aikaisin kuin kesiviikkona. Pitääkin nyt skarpata tuon suhteen, kun julkinen liikenne siirtyy kesäaikatauluihin ja osa vuoroista ajetaan harvemmin välein kuin normaaliin aikatauluun. Toisin viime talvi oli mitä oli mm. lähijunien osalta..

Oltiin sitten Jussin kanssa molemmat niin väsyneitä, että ei jaksettu töiden jälkeen lähteä enään kauppaan. Illalla siis ohjelmassa kokkaamista ja vähän töllön katsomista. Olin niin puhki, että menin nukkumaan ennen kymmentä.

Lauantaina tuli nukuttua kohtuullisen pitkään. Aamutoimien jälkeen sitten kauppareissu fillarilla ja samalla tuli tehtyä pieni fillarilenkki, kun ei menty suorinta tietä. Illemmalla sitten käytiin kävelemässä vähän vajaa 6 kilsan lenkki. Oli todella kova tuuli reisana eilen. Jussi kävi vielä tekemässä oman juoksulenkkinsä. Muuten ei mitään ihmeempää ollut ohjelmassa.

Tänään heräsin joskus kasin aikoihin, kun ei enää nukuttanut. Katselin sitten töllöstä ja kovalevyltä ohjelmia. Ehdin myös käydä tekemässä tunnin kävelylenkin. Sitten käytiin kyläilemässä Jussin vanhempien luona ja samalla nähtiin myös muut sisarrukset ja tietysti L-vauva. On se sellainen hymynaama tuo L :) Terveisiä vaan kaikille.

Onnittelut vähän jälkikäteen kaikille koulunsa päättäneille. Samoin Tukholman maratonilla onnistuneille!

torstai 3. kesäkuuta 2010

Enemmän ja vähemmän koomailua

Eilen aamulla piti ehtiä ajoissa töihin, kun oli aamulla ryhmän palaveri. Vähän paremmin tuli nukuttua kuin edellisenä yönä, mutta silti oli mm. palaverissa välillä vaikeuksia pysyä hereillä.

Ei ollutkaan ryhmän palaveria ollut varmaan kuukauteen, joten asiaa riitti. Ihan hyvässä hengessä saatiin asioista keskusteltua vaikka aikaa tuossa menikin parisen tuntia. Tuon jälkeen pitikin lähteä ruokkikselle ja sitten oli vuorossa parin tunnin puhelinvuoro. Ei siis hirveästi saanut omia töitä tehdyksi, mutta mielummin sitä ottaa yhden rikkonaisemman päivän kuin pari.

Töiden jälkeen oli tarkoitus mennä salille. Olin vaan niin väsynyt, että katsoin parhaaksi mennä kotiin. Yllättäen junaliikenteessä oli taas jotain häikkää ja piti tulla Pasilasta bussilla kotiin ja vielä kaupan kautta.

Kotona sitten ruuanlaittoa, syömistä ja töllön katsomista. Netissä en jaksanut pahemmin notkua. Sen verran väsynyt olin, että jo ennen kymmentä lähdin untenmaille.

Tänään sitten olikin virkeämpi olotila aamusta. Onnistuin taas vetkuttelemaan töihinlähtemistä sen verran paljon, että meinasi tulla kiire. Onneksi tuli juuri sopivasti bussi ja Kehä 1-veti sen veran hyvin, että ehdin vaihtaa aikasempaan junaan kuin mitä olisin ehtinyt, jos olisin mennyt junalla Pasilaan. Pitääkin vähän skarpata tuon suhteen, kun ensi viikolla tulee lähiliikenteeseen kesäaikatalut ja junia kulkee vähän harvemmalla välillä.

Töissä ei tänään ihmeempiä tapahtunut. Muutama rästi- ja keskeneräinen tapaus tuli tehtyä valmiiksi ja samoin jokunen kirje lähetettyä.

Töiden jälkeen sitten salille. Alkuun 20 minsaa vähän reippaampi alkuverkka kuntopyörällä ja sitten saliohjelma. Salilla oli yllättävän paljon porukkaa ja osa laitteista oli välillä varattu. Piti siis tehdä osa ohjelmasta vähän eri järjestyksessä, mutta tuo on vaan hyvää vaihtelua. Loppuun vielä lyhyet venyttelyt. Aikas tarkkaan tunti meni tuossa saliohjemassa ja venyttelyissä.

tiistai 1. kesäkuuta 2010

Eilen aamulla taas aikamoisia vaikeuksia saada konetta käyntiin, mutta silti ehdin reilusti liukuman puitteissa töihin. Töissä tietyt asiat ovat edenneet jopa pelottavan hyvää tahtia ja vähän etuajassa omaan suunnitelmaan verrattuna, mutta parempi niin.

Töiden jälkeen sitten tutulle salille ja nyt oli sitten kesälukkarin aika eli menin vaihteeksi circuitiin. Olikin sitten varsinainen priva-tunti, kun ei muita tullut tuolel tunnille. Ohjaaja teki tuon treenin sitten minulle kaverina. Toivottavasti ensi viikolla tulisi vähän enemmän porukkaa, sillä tällä tahdilla tuo tunti lähtee aikas nopeasti kesälukkarista pois. Tuota ennen ehdin tehdä vielä 20-minsaa kuntopyörällä.

Kotona ohjelmassa kokkaamista, syömistä, vähän töllön katsomista ja netissä surfaamista.

Viime yö tuli pitkästä aikaa nukuttua todella huonosti, joten päivä meni osittain aikamoisessa koomassa. Varsinkin iltapäivällä piti jo tosissaan skarpata, että pysyi hereillä.

Töiden jälkeen sitten salille ja tänään ohjelmassa oli core+shape-jumpat eli yhteensä puolitoistatuntia. Hyvin tuo yhdistelmä meni, tosin keskisyke ja sitä kautta myös polarin perusmittarin mittaama energiankulutus oli tosi alhainen. Ehkä tuo väsymys vaikutti osittain asiaan ja myös se, että en ennen tunteja tehnyt mitään muuta lämmittelyä.

Kotosalla sitten tutut kuviot. Huomenna pitääkin lähteä aikaisemmin töihin, kun on aamupäivällä pitkästä aikaa palaveri ja heti sen perään pari tuntia puhelimessa.

Kirjoista kirjastosta Anita Brooknerin Päivät Pariisissa on luettu. Ihan mielenkiintoinen tuttavuus Brooknerin kirja oli. Nyt onkin sitten kirjaston kirjat luettu ja jos seuraavan satsin hakisi vasta syksymmällä. Omassa kirjahyllyssä tosin riittää luettavaa eli nyt vuorossa on Paoulo Coelhon Voittaja on yksin. Ainakin alku lupaa vähän erilaista Coelhoa kuin aikaisempi tuotanto.

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Näköjään lipsahti näin viikonloppuna päivitystahti peräti kolmen päivän mittaiseksi.

Perjantaina ihan normaali työpäivä ja se pari tuntia tuli puhelinta päivystettyä. Soi mokoma enemmän kuin torstaina. Muuten sain töitä tehtyä vähän tehokkaammin kuin torstaina.

Töiden jälkeen sitten kaupan kautta kotiin. Illalla ohjelmassa kokkaamista ja töllön katsomista. Olin vaan niin tolkuttoman väsynyt, että ennen iltakymmentä piti mennä untenmaille.

Eilen heräsin ihan hyvissä ajoin, mutta kävelylenkille sain itseni vasta alkuillasta. Jotenkin kummallisesti koomaillessa eilinen päivä meni. Kävelylenkki oli sentäs joku kilsan pidempi kuin viikko sitten.

Tänään päivä meni mm. siivotessa ja kokatessa sekä tein lyhyen kävelylenkin. Jostain syystä en vaan saanut lähdettyä salille, vaikka niin oli tarkoitus. Täytyy sitten ensi viikolla joku ilta mennä töistä suoraan tekemään se saliohjelma, että säilyisi siihen jokin tuntuma.

Ultrajuoksussa suomen kolmikko selvitti itsensä Nemeasta-Olympiaan ihan aikataluissa, vaikka aikamoisia ongelmia oli kaikilla ollut valmistelussa. Onnittelut koko kolmikolle!

torstai 27. toukokuuta 2010

Parin päivän kuulumiset

Näköjään tämän blogin päivitystahti on hidastunut eli jonkin aikaa on tullut kirjoiteltua vain joka toinen päivä. Toisaalta ei nyt mitään isoja juttujakaan ole tapahtunut, eikä kukaan lukijakaan ole tätä muutosta pahemmin ainakaan kommentoinut, joten tällä linjalla jatketaan ellen sitten saa jotain inspiraatiota kirjoittaa taas päivittäin.

Eilen oli lentsun suhteen parempi päivä, mutta päätin silti antaa aikaa toipua tuosta pari päivää, joten kuntoilujen suhteen tuli edelleen välipäivä. Töissäkään ei mitään ihmeellistä tapahtunut, mitä nyt pari kirjettä tuli kolleegoiden avustuksella rustattua, kun tuli yksi listaus tehtäväksi. Suurimman osan tapauksista sain ratkaistua itsenäisesti, mutta noihin pariin tapaukseen tarvitsin apua. Toinen oli vielä kirjoitettava ruotsiksi, eikä mallilauseista löytynyt apua. Toiseen taas tarvitsin apua, kun en ihan sellaiseen tapaukseen ollut aikaisemmin törmännyt.

Kotiin vaihteeksi juna + bussi yhdistelmällä ja tietty kotimatkalla alkoi sataa vettä. Tulipahan sentäs käveltyä vähän enemmän kuin normaalisti työmatkoilla.

Eilen illalla olin sen verran väsynyt, että menin jo ennnen kymmentä nukkumaan.

Tänään olotila oli lentsun suhteen normalisoitunut eli ei muuta kuin jumppavaatteet mukaa. Töissä parin tunnin puhelinvuoro rikkoi työrytmin ja jotenkin sen jälkeen oli vaikea keskittyä yhtään mihinkään. Sain silti jotakin tehdyksi. Huomenna on taas yhtä katkonainen päivä, kun piti sairastapauksen takia ottaa puhelinvuoro.

Töiden jälkeen suuntasin salille. Olin tuolla hyvissä ajoin joten ehdin tehdä kevyen 20 minsa alkuverryttelyn kuntopyörällä. Pienen tauon jälkeen pitästä aikaa yhdellä suosikkitunnillani eli shape-jumpassa. Alkuun tehtiin kome kappaletta lämmitellen mm. step-laudalla ja sitten lihaskuntoliikkeitä käsipainoilla + välissä tasapainoilua. Loppuun vielä lyhyet venyttelyt. On edelleen kiva tunti ja hiki tuli:)

Kotona ohjelmassa kokkaamista, tiskikoneen täyttöä, vähän töllön katsomista ja netissä surfaamista.

Euroviisuissa kävi sitten niinkuin vähän etukäteen aavistelin eli Kuunkuiskaajat eivät finaaliin päässeet. Muutaman kappaleen tiistaina katsoin toisella korvalla, eikä yksikään kappale säväyttänyt minua.

Kirjoista norjalaisen dekkaristin Kjell-Ola Dahlin Pikku rumpali tuli luetuksi ja oli minusta parempi kuin jokin aika sitten lukemani Äke Edwardsonin kirja. Nyt vuorossa on kirjastosta lainaamista kirjoista Anita Brooknerin Päivät Pariisissa.

tiistai 25. toukokuuta 2010

Takapakkia lentsun suhteen

Eilen aamulla oli vähän tukkoinen olo, mutta otin silti salivermeet mukaan töihin. Töissä ei mitään ihmeempiä tapahtunut, mitä nyt muutama kirje tuli rustattua. Työpäivän aikana olotila oli normaali, joten päätin mennä suunniteman mukaan salille.

Töiden jälkeen suuntasin sitten salille ja spinning-tunnille. Ensi viikolla kun vaihtuu kesälukkarit ja tuo maanantain helpompi spinu poistuu ainakin kesäksi ohjelmasta. Hyvin jaksoin kolmevarttia spinnata, mutta sykkeet pysyi yllättävän alhaalla. Ehkä tuli tehtyä vieläkin vähän helpommilla vastuksilla. Tunnin loppupuolella alkoi taas vasemmassa pohkeessa olemaan pieniä tuntemuksia, mutta tuo ei sentäs niin pahaksi mennyt kuin edellisellä kerralla. Taisi siis säädöt osua paremmin kohdilleen kuin viimeksi.

Kotona sitten sapuskan laittoa ja vähän töllön katsomista sekä päikkärit ennen nukkumaanmenoa.

Tänään oli sitten aamulla huomattavasti tukkoisempi ja lentsuisempi olo kuin eilen, joten päätin pitää suosiolla huilipäivän kuntoilujen suhteen. Koska ei ollut kuumetta tai edes pientä lämpöä, menin normaalisti töihin. Töissä taas normaalit kuviot. Päivää sentäs piristi tieto, että kesällä on perjantaisin mahdollista lähteä vähän normaalia aikaisemmin liukumaan, samoin juhannusaattona. Tosin jokin verran on vuoroja perjantaisin tiedossa, mutta ei sentäs jokaviikko.

Kotona sitten kokkaamista, syömistä, töllön katsomista ja vähän netissä surfaamista. Ei sentäs Niemisen Jarkko päässyt yllättämään Ranskan avoimissa, vaikka oli hyvät mahdollisuudet. Saas nähdä miten käy euroviisuissa. Jotenkin olen vähän ollut epäileväinen Kuunkuiskaajien finaalipaikan suhteen, mutta muutaman tunnin kuluttua tuo sitten ratkeaa. En tosin jaksa, enkä siis aio lähtetystä katsoa, mitä nyt alku menee tuolla taustalla. Ehkä tilanne olisi toinen, jos olisi ollut tuttu rumpali paikalla ;)

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Lentsusta toivuttu.

Jonkinnäköinen lentsu sitten iski eli perjantaina jätin suosiolla aikomani työmatkafillaroinnin väliin. Harmi sinänsä, sillä kelien puolesta päivä olisi ollut otollinen.

Töistä ei mitään ihmeempää raportoimista. Töiden jälkeen käytiin Jussin kanssa kaupassa. Muuten päivä meni sitten lepäillessä.

Eilen sitten lentsu alkoi helpottmaan. käytiin sitten Jussin kanssa tutustumassa Roihuvuoressa olevaan Japanilaiseen puutarhaan/puistoon. Piti olla kirsikkakukkajuhlat nyt viikonloppuna, mutta taisi tänävuonna kukinnot olla normaalia aikaisemmassa. Porukkaa silti tuolla oli kivasti ja tuli samalla nähtyä itselleni uusia seutuja, ellen sitten ole joskus pikkutyttönä tuolla käynyt. Samalla reissulla käytiin myös Laajasalossa sijatsevassa Tullisaaressa. Paikka on siis tunnettu Aino Actén huvilastaan. Ihana vihreää tuolla oli ja myös rauhallista. Kelikin oli vähän parempi kuin mitä sääennusteissa oltiin luvattu.

Lähettiin tuolle reissulle sen verran myöhään, että matkalla kotiin iski sitten kunnon ukkoskuuro. Onneksi ei ollut pitkä matka kävellä kotiin ja olin hoksannut ottaa sateenvarjot mukaan.

Tänään tuli sitten nukuttua pitkästä aikaa puolillepäivin. Muuten päivä meni töllöä sekä tallennuksia katsellessa. Sain sentäs tehtyä tänään puolentoistatunnin kävelylenkin. Lisäksi vähän netissä notkumista ja mm. hyviä juoksutuloksia katsoessa. Ultrajuoksussa Heermanin Mikeal teki 48-tunnin juokussa sekä Suomen että Pohjoismaiden ennätyksen. Muutenkin tuli hyviä tuloksia maratoneilla ja lyhyillä matkoilla. Onnittelut kaikille tutuille omista ennätyksistä tai muuten hienoista juoksuista & tuloksista!

Kirjoista sen verran, että Åke Edwardsonin maanpäälinen taivas tuli luetuksi männäviikolla. Ihan lukemisen arvoinen dekkari, mutta ei minusta ollut paras Edwardsonin kirja. Lisäksi kirjastosta lainaamista kirjoista Yasmina Khadran Attentaatti tuli luettua melkein kertaistumalta. Mielenkiintoista luettavaa Israelin tilanteesta ja kostonkierteestä. Nyt vaihteeksi omasta hyllysta ja edelleen dekkari eli norjalaisen Kjell-Ola Dahlin Pikku rumpali. En olekaan Dahlin tuotantoon aikaisemmin tutustunut.

torstai 20. toukokuuta 2010

Fyssarilla, treeniä, töitä ja kesälentsua.

Eilen oli sitten taas vaihteeksi käynti fyssarilla. Katsottiin sitä minulle vaiekuksia tuottanutta liikettä ja sain yhden liikkeen lisää. Sovittiin seuraava kontrolliaika kesäkuulle.

Töissä ei sen ihmeempiä ollut ja hyvin hommat etenevät. Töiden jälkeen suuntasin sitten salille ja ohjelmassa oli treeni pt:n kanssa. Käytiin läpi saliohjelma ja poistettiin ohjelmasta vaikeuksia tuottaneet yhdistelmät eli teen jatkossa hauskäännön, vipunoston ja askelkyykyn ihan omina liikkeinä. Muutamaan liikkeeseen lisättiin painoa ja sain ohjelmaan yhden liikkeen lisää. Niin se aika kuluu eli tuo oli viimeinen treenikerta pt:n kanssa ellen sitten ota uutta pakettia. Ajattelin ainakin kesän treenata ihan itsekseni, joten katsotaan tilannetta sitten syksyllä.

Kotona ohjelmassa oli ruuanlaittoa, vähän netissä surfaamista ja töllön katsomista. Tosin töllöä katsellessa otin samalla soffalla torkut, joten aika pikaisesti kutsui nukkumatti. Sain tosin sen helpoimman fyssarin antaman liikkeen tehdyksi.

Tänään oli aamupäivällä töissä tiedossa koulutusta. Sinänsä aihe on tuttu, mutta muutama iso uudistus ja ohjelmien muutokset tekevät tuostakin asiasta -ainakin näin aluksi- paljon monimutkaisemman ja työläämmän tuntuista. Ennen kuin asiat selvisivät vain yhdestä ohjelmasta, nyt samat tiedot täytyy katsoa tuon tutun ohjelman lisäksi kahdesta tai kolmesta muusta ohjelmasta. Väkisin tuo vie vähän enemmän aikaa.

Olinkin jo meinannut unohtaa, että minun piti seurata ja vastata yhteen talon yhteiseen sähköpostilaatikkoon, kun esimies on tänään ja huomenna lomalla. Onneksi osastopäällikkö kiersi tänään juttelemassa ja otti sen asian puheeksi.

Sen verran on ollut väsynyttä fiilistä, että päätin pitää tänään treenistä lepopäivän ja tulin suoraan kotiin. Oli vähän tarkoitus huomenna polkea työmatkat fillarilla, mutta nyt yrittää joku kesälentsu iskeä. Jussiin sama tauti oli jo iskenyt tänään. Saas nähdä, jääkö tuo fillarointi aikomukseksi vai tuleeko joku ihmeparantuminen.

Tuli sitten katsottua jääkiekon mm-kisojen osalta ainut Suomen peli kokonaan. Vähän tuo tappio Tsekeille harmittaa, mutta ei se enään niin pahalta tunnu kuin esim. joskus kymmenenvuotta sitten.

tiistai 18. toukokuuta 2010

Tiistaita

Vaikka olinkin mennyt minulle normaaliin aikaan nukkumaan, silti aamulla väsytti ihan törkeästi. Ehdin kuitenkin hyvin töihin. Töitä sain ihan hyvin tehdyksi, vaikka aamulla meinasi jonkinverran väsyttää.

Iltapäivällä oli lisäksi reilun tunnin infotilaisuus tulevasta organisaatiouudistuksesta. Onhan se kiva juttu, kun taas parin vuoden jälkeen edellisestä isosta uudistuksesta laitetaan pakka sekaisin. Ei siinä mitään, mutta tämä jatkuva muutos vaan rupeaa vähitellen turhauttamaan. Eikä noin lyhyessä ajassa pysty kuitenkaan kovin hyvin analysoimaan edellisen muutoksen hyviä ja huonoja puolia. Ei auta kuin sopeutua tulevaan ja onhan tässä reilu vuosi aikaa tuohon.

Töiden jälkeen suuntasin sitten tutulle saille. Lähdin sen verran hyvissä ajoin liikkeelle, että ehdin tehdä peräti 50 minsaa kuntopyörällä. Tuli taas vaihteeksi kunnon hiki. Pienen tauon jälkeen vielä tuttuun tapaan puolituntinen core.

Kotona sitten kokkausta, syömistä, vähän töllön katselua ja netissä surfaamista. Huomenna aamulla taas fyssarin vastaanotolle ja sitten illalla on treeni PT:n kanssa.

maanantai 17. toukokuuta 2010

Maanantaita

Eilen sitten tuli mentyä vähän normaalia myöhemmin nukkumaan, eikä sitten meinannut uni tulla millään. Kuuntelin mm. yöllistä vesisadetta. Muutaman tunnin sain kuitenkin nukutuksi.

Aamulla oli hieman vaikeuksia saada itseään liikkeelle, mutta oli tänään sovittu fyssarin kanssa tapaaminen. Ei siis auttanut jäädä lorvailemaan, vaan lähteä ajoissa liikkeelle. Olin tuolla hyvissä ajoin.

Fyssari taas tiedusteli tilannetta ja sitä, miten aktiivisesti olen niitä liikkeitä tehnyt. Sain kehuja, että olin noinkin tunnollisesti noin tehnyt. Fyssari taas katsoi niitä liikeratoja ja käytiin läpi ne harjoitteet eli olinko tehnyt ne likkkeet oikein. Kuulemma olin tehnyt. Lisäksi sain yhden uuden liikkeen ohjelmaan.

Töihin tuli mentyä vähän myöhemmin. Sain silti hyvin töitä tehdyksi, vaikka iltapäivällä menasi vähän tulla väsy. Onneksi hörppy vettä + mandariini piristivät oloa.

Töiden jälkeen suuntasin sitten en lätkää katsomaan vaan salille. Viikonloppuna kun ei viitsinyt kauniita päiviä uhrata salillakäyntiin, piti tänään sitten skarpata. Tein ensiksi vartin mittaisen alkulämmittelyn kuntopyärällä ja siten sen saliohjelman. Ihan hyvin sain ne tehdyksi, tosin se askelkyykky + vipunosto yhdistelmä tuottaa edelleen ongelmia. Loppuun vielä venyttelyt ja salin puolella aikaa kului 60 minsaa.

Huomasin, että junan lähtöön on aikaa, joten kävin samalla reissulla lataamassa ärrällä matkakortin. Kotona sitten vuorossa oli kokkaamista, syömistä, vähän töllön kasomista ja netissä surfaamsita.

Kirjoista Antoine De Saubt-Exupéryn yhteisniteenä ilmestynyt Siipien sankarit ja Yölento tuli luetuksi. Ihan runollisesti kirjoitettu ja samalla tuli aimo annos lentämisen historiaa. Nyt vuorossa on omasta kijahyllystä vaihteeksi ruotsalaista dekkaria eli Åke Edwardsonin Maanpäällinen taivas.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Helteet jatkuu

Tänään piti mennä salille. Ei tullut kuitenkaan tällepäivälle sitä jossain ennusteessa ennustettua sadetta ja/tai ukkosta, joten ei näin kauniina päivänä viitsinyt mennä salille. Tuon tilalle tein Vantaanjokivarressa seitsämän kilsan mittaisen lenkin. Muuten lenkki meni hyvin, mutta loppumatkasta alkoi taas Kayanot hiertämään vasenta kantapäätä ja rakkohan siinä oli sitten tuloksena. Muuten varustus oli ok, eikä minua nämä helteet vielä haittaa. Kivasti pieni tuuli vähän viilensi ilmaa, eikä ollut niin paahtavan kuuma olo. Hyvin upposi lenkin jälkeen juoma ja myös jätski ;)

Näköjän aikamoisessa hellekelissä on Ponnenjärvellä juostu 24-tuntia, onnittelut vaan kaikille "hirviön selättäneille"! Samoin onnittelut myös muissa kisoissa pärjänneille!

Kotona tuli katsottua töllöä ja varsinkin Monacon F1-kisa. Ei nyt hirveästi kisassa tapahtumia ollut, paitsi nuo muutamat seinäänajot + turva-autoepisodit. Tietty tuli surfailtua netissä ja vähän luettua kirjaa. Pitää vielä muistaa tehdä ne fyssarin antamat liikkeet ja huomenna on sitten seuraava tapaaminen + keskiviikkona kolmas, kun oli neuvo ottaa kolme käyntikertaa viikon sisään.

lauantai 15. toukokuuta 2010

Oli hieman outoa lähteä eilen töihin vain yhdeksi päiväksi, mutta hyvissä ajoin ehdin töihin. Osa porukasta oli ottanut eilisen päivän lomaa, joten oli kivan hiljaista, toisaalta kelien puolesta olisi voinut olla lomalla. Sain silti tehdyksi kohtuullisen hyvin töitä.

Tosin jonkinverran tuo Ranskan Brivessä juostu MM+EM: 24h-kisan seuranta vaikeutti keksittymistä. Hienosti suomalaiset pärjäsivät kisassa eli naisten kisassa joukkue EM-pronssi, kaksi SE:tä ja kaikki yksitoista juoksijaa tekivät henkilökohtaiset ennätykset. Todelliset ennätysmurskajaiset siis. Onnittelut kaikille juoksijoille ja myös loistavalle huoltotiimille :)

Tuli myös eilen käytyä hierojalla. Pohkeet ja pakarat olivat jumissa, mutta etu- ja takareidet olivat yllättävän hyvässä kunnossa. Kaikista eniten helpotti tuo vasemman pohkeen paha jumitilia.

Illemmalla käytiin vielä fillarilla kaupassa. Ei menty tuonne ihan suorinta tietä vaan tuli tehtyä samalla muutaman kilsan filallarilenkki. Muuten kotona sitten ruuanlaittoa, syömistä ja töllön katsomista. Netissä surfaaminen jäi vähemmälle.

Tänään heräsin vaihteeksi jo puoli kasin aikoihin. Aamulla katsoin vähän töllöä ja tallennuksia kovalevyltä. Sitten ohjelmassa oli käynti kampaajalla eli hiustenleikkuu. Nyt on taas kesän kunniaksi vähän lyhyemmät hiukset.

Tuon jälkeen lähdin sitten käymään kirjastossa, kun piti palauttaa kirjoja. Samalla uusin lainassa olevat kirjat, mutta en tälläkertaa lainannut uusia kirjoja. Pitää omasta kirjahyllystä saada taas luetuksi muutama kirja enemmän + lainassa olleet muutamat kirjat luetuksi ennenkuin lainaan uusia kirjoja. Samassa yhteydessä tein myös kävelylenkin ja matkaa tuli vähän yli 6 kilsaa. Ihan tuota reittiä en ollutkaan aikasemmin kävelylenkillä tehnyt, joten kiva lisä valikoimaan.

Oli tarkoitus käydä illemmalla tekemässä toinen kävelylenkki, mutta aikeeksi se jäi. PÄivä meni formuloita ja leffaa katsellessa sekä netissä notkuessa.

Fyssarin antamia liikkeitä en sitten muistanut/jaksanut eilen tehdä. Pitääkin tänään olla aktiivisempi tuon suhteen. Huomenna olisi tarkoitus mennä salille hikoilemaan.

Tsemppiä myös sinne Töysän Ponnejärven suuntaan 24-tunnin juoksuun ja tälläkertaa ei taida räntäsade yllättää. Mielenkiintoisia raportteja sekä Ranskasta että kotosuomesta on varmasti tulossa luettavaksi.

torstai 13. toukokuuta 2010

helatoirstaita

Eilen aamulla suuntasin ennen töitä fysioterapeutille. Hän tiedusteli selän tilannetta ja sitten teki muutaman tutkimuksen ja tehtiin muutama jumppaliike. Sain yhden liikkeen kotiläksyksi. Seuraava kerta sitten maanantaina.

Töissä en hirveästi ehtinyt töitä tekemään, kun iltapäivällä oli koulutusta. Sellaista se välillä on. Töistä lähdin hyvissä ajoin, mutta en sittenkään mennyt salille. Oli jostain syystä todella väsynyt fiilis eilen, vaikka olikin nukkunyt yön todella hyvin. En saanut edes kävelylenkkiä tehdyksi, kun sen verran väsytty ja särki päätä. Menin siis todella hyvissä ajoin nukkumaan.

Tänään heräsin levänneenä. Päivä meni hyvin vaapäivää viettäen eli lähennä lepäillessä. Sain sentäs noin kuuden kilsan mittaisen lenkin tehtyä. Olin sattumalta nähnyt jonkun ohjelman töllöstä, missä oli juttua mm. hiidenkirnusta. Jussi sitten sanoi, että meidän lähistöllä on yksi hiidenkirnu. Mentiin siis kävelylenkillä tuota ihmettelemään. On tosiaan tultun lenkin lähistöllä, mutta aikas hyvin maastoon sulautunut tuo paikka.

Ihan lämmintä on ollut varsinkin tänään, eikä pieni tihkusade lenkin aikana pahemmin haitannut.

Lopuksi vielä tsemppiä Team Finlandille Ranskan Brivessä menossa olevaan 24-tunnin MM-kisaan varsinkin sekä huomenna Töysän Ponnenjärvellä starttavaan samanpituiseen kisaan kaikille juoksijoille!

tiistai 11. toukokuuta 2010

Tiedä sitten mikä oli syynä, mutta aika katkonaisesti tuli viimeyönä nukutuksi. Ehdin silti hyvissä ajoin töihin ja aamulla olleeseen reilun tunnin mittaiseen koulutuseen.

Muuten työpäivä meni ihan kivasti ja väsymyksestä huolimatta sain ihan hyvin töitä tehdyksi. Muistin myös pistää postiin oman esitäytetyn veroilmoituksen, kun piti muutamalta osin sitä täydentää. Olisin muuten sen tehnyt netissä, mutta sitä ei vielä ollut kaikilta osin mahdollista. Toivottavasti mahdollisimman moni on muistanut tarkistaa omat veroilmoituksensa. Jos ei, niin nyt kannattaa niin tehdä.

Töiden jälkeen lähdin salille, vaikka olo ei todellakaan ollut mikään kovin virkeä. Sain silti tehdyksi todella hyvän treenin eli 40 minsaa kuntopyörällä ja taisi olla eka kerta kuin tuossa ajassa + samalla vastuksella meni yli 12 kilsaa. Tuon jälkeen vielä puolentunnin core-jumppa. Hiki tuli ja kaloreita kului :)

Kotona ohjelmassa oli kokkaamista, syömistä, töllön katsomista ja netissä surfaamista.

Kirjosta sain James Ellroyn Erittäin salaisen luetuksi. Oli kuitenkin vähän turhan raaka minun makuuni eli pienoinen pettymys tuo kirja. Seuraavaksi vuorossa on vaihteeksi vähän vanhempaa kirjaa eli Pikku Pirnssin kirjoittajan Antoine De Saint-Exupéryn yhteisniteenä ilmeistynseet Siipien sankarit ja Yölento.

maanantai 10. toukokuuta 2010

Ei paljon kerrottavaa.

Ei tästä päivästä ole paljon kerrottavaa. Aamulla olisi nukuttanut niin makeasti, mutta piti ehtiä koulutukseen ja ihan kohtuullisen hyvin tuonne ehdin.

Päivä meni siis koulutuksessa. Paljon tuli taas päivän aikana asiaa, joten aikas rankka päivä tuo oli.

Töiden jälkeen oli sitten yhdistyksen kokous ja aikamoisia tunneryöppyjä tuolla oli parista asiasta. Päätökset saatiin tehtyä, vaikka ei ne päätökset kaikille mieleen ollut. Toisaalta noin suurissa asiossa saadaan harvoin kaikkia miellyttäviä päätöksiä. Saas nähdä, milloin seuraavan kerran menen kyseisiin kokouksiin, edellisestä kun oli vierähätnyt joku tovi.

Sen verran pitkään tuolla meni, että en enää jaksanut mennä minnekkään salille vaan tulin suoraan kotiin. Kotimatkalla näin pitkästä aikaa juoksupiireistä tutun kaverin P:nja tuli muutama kuulumisia vaihdettua. Oli kiva nähdä ja jutella ja toivottavasti pääset taas pian kunnolla treenaamaan.

Kotona sitten katsoin töllöä, surffasin netissä ja vähän luin kirjaa. Huomenna pitäisi ehtiä vieläkin aikaisemmaksi töihin, kun on aamulla tunnin opintopiiri tuosta tämänpäiväisestä koulutuksesta. Ei niihin tehtäviin ja materiaaleihin ehdi oikeastaan yhtään perhtyä, mitäs laittoivat tuon opintopiirin heti seuraavalle päivälle.

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Viikonloppu vietetty

Perjantain lentsunpoikanen meni levolla ohitse, eikä enää pahemmin haitannut viikonloppuna. Eilen piti säätiedon mukaan tulla vettä koko päivän, mutta toisin kävi. Aamulla oli tosi hyvä ilma, mutta kauppassakäyntiä lukuunottamatta en itseäni ulos saanut kuin vasta illalla. Silloin tietty tuli vettä, mutta onneksi vesisade lakkasi jo heti lenkin alussa ja sain tehtyä vähän suunniteltua pidemmän kävelylenkin. Kuuden kilsan lenkkiin aikaa meni tunti ja 11 minsaa.

Muuten päivä meni kovalevyltä tallennuksia katsoessa ja tietysti myös telkkarista suoraan tulleita ohjelmia, kirjaa lukiessa ja muuten vaan ihan lepäillessä.

Tänään aamulla tuli nukutuksi vähän normaalia pidempään. Aamulla tuli soitettua äidilleni perinteinen äitienpäiväpuhelu. Onnittelut vaan äidille ja kiitos kaikesta!

Tuon jälkeen lähdettiin sitten Jussin kanssa sallille. Tein ekaksi vartin alkuverryttelyn kuntopyörällä ja sitten kuntosalin puolella pt:n ohjelman mukaan. Tälläkertaa oltiin Satsin Herttoniemen keskuksessa, joten hieman oli hakemista laitteiden sijoittelun kanssa. Onneksi löytyi tutut laitteet, eikä tarvinnut miettiä korvaavia laitteita. Askelkyykyssä tein vain kaksi sarjaa/jalka, kun se pohje edelleen vähän kiristeli. Loppuun vielä venyttelyt.

Sitten käytiin ostamassa Jussin äidille äitienpäiväkukka ja suunnattiin heidän luokseen. Onnittelut myös Jussin äidille ja myös Jussin siskolle. Heillä kun oli ensimmäiset äitenpäivät mummina ja äitinä. Oli kiva nähdä ja jutella + seurata L-vauvan touhuja. Onnittelut myös kaikille muille äideille!!

Kotosalla sitten katsottiin töllöä ja vähän surffasin netissä. Tänän viikonloppuna on taas juostu hyviä tuloksia ainakin HCR:llä ja Joensuussa. Onnittelut kaikille hienohin tuloksiin yltäneille!

Huominen työpäivä menee koulutuksessa ja illalla on vielä yhdistyksen kokous, joten pitkä päivä on taas tiedossa.

perjantai 7. toukokuuta 2010

Sateinen lepopäivä

Aamulla herätessäni oli sitten vähän lentsuinen olo eli palelsi, nenä vuosi ja kurkku tuntui tukkoiselta. Sain silti lähdettyä töihin ihan normaalisti.

Työpäivä meni ihan normaalisti ja päivän aikana olotila onneksi parani. Tuli taas pari tuntia päivystettyä puhelinta ja onneksi linjat olivat kohtuullisen rauhalliset tänään.

Päivällä alkoi sitten vesisade ja alkuillasta kotiin lähtiessäni vettä tuli todella reippaasti. Koska olotila ei ollut sataprosenttinen ja keli oli mikä oli, päätin sitten pitää suosiolla tänään lepopäivän kuntoiluista.

Kotona sain sitten katsotuksi vähän tallennuksia pois kovalevyltä sekä suoraan töllöstä. Hirvesti en jaksanut tänään netissä surffata.

Tsemppiä kaikille huomenna HCR:ssä tai muissa juoksutapahtumissa juokseville. Samoin Määtän Jarille urkakkaan Jyväskyläläisen Vakiopaine-baarin ikkunassa. Hienosti olet saanut tuolle tempaukselle julkisuutta, kuten maikkarin tämänpäiväisestä loppukevennyksestä nähtiin.

torstai 6. toukokuuta 2010

Keväisempi päivä

Tänään oli ihanan aurinkoinen ja käväisempi päivä päivä kuin esim. alkuviikosta. Kylmänkolean tuulen takia sää ei kuitenkaan vaikuttanut niin lämpimältä kuin lämpömittaria katsoessa olisi voinut kuvitella.

Aamulla heräsin taas hyvissä ajoin, mutta silti sain taas aikaa kummasti kulumaan ja meinasi tulla töihin. Osui sitten vaihteeksi tuttu henkilö (ei siis työkaveri) samaan junaan, joten samalla tuli vähän vaihdettua kuulumisia.

Töissä piti sitten taas aloittaa yksi työvaihe. Kummasti sitä muutamassa kuukaudessa ehtii asioita unohtaa, kun ei ole noita asioita tehnyt ja saa taas käydä kysymässä melkein joka asiasta. Eiköhän se rutiini noihin asoihin löydy taas toivottavasti jo kevään aikana. Tänään ei sentäs tarvinnut kuin yksi kirje rustata ja sain tuon alkuviikosta epäselväksi jääneen tapauksenkin selvitettyä ja soitettua asiakkaalle.

Töiden jälkeen suuntasin sitten salille, kun pohje tuntui paremmalta. Ulkona oli tosiaan hyvä keli, mutta kotona olisin vaan jämähtänyt soffalle eikä kävelylenkistä tai kotijumpasta olisi tullut mitään. Salilla tosin pystyin tekemään vain vartin kuntopyörällä, kun pohje vähän tuntuili ja lisäksi 30 minsaa kevyesti salin puolella edellisen pt:n antaman ohjelmaa vähän soveltaen.

Kotiin sitten kaupankautta, kun eilen oli lihahyllyt tyhjänä. Nyt tuli ostettua pari pakettia jauhista, joten pärjää taas vähän pidempään. Kotona sapuskanlaittoa, syömistä, töllön katsomiasta ja netissä surfaamista.

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Keskiviikkoa

Eilen menin ajoissa nukkumaan, mutta joistan kumman syystä ei aamulla siltikään ollut kovin pirteä olo. Onnistuin sentäs lähtemään töihin vähän aikaisemmin kuin eilen.

Töissä oli iltapäivällä koulutusta ja nyt selvisi sitten muutama asia, mitä ollaan vähän porukalla ihmetelty. Pitääkin sitten huomenna taas vaihteeksi siirtyä käsittelemään myös kyseisiä työtehtäviä ja samalla hoitaa myös muita tehtäviä. Ei ainakaan työt pääse loppumaan.

Töiden jälkeen suuntasin sitten salille. Vuorossa oli treenit pt:n kanssa. Ehdin tehdä vartin alkuverryttelyn nojakuntopyörällä. Sen jälkeen tehtiin sykkeennostotreeni crossarilla (20 minsaa), tasapainoiltiin ja tehtiin keskivartalon liikkeitä bosu-pallolla ja loppun vielä venyttelyt. Treeni meni ihan kohtuullisesti, mitä nyt maanantain spinusta kipeytynyt vasemman jalan pohje edelleen tuntuili jonkin verran ja pari kertaa jopa meinasi krampata.

Toivottavasti on vaan pahasta jumista kyse, eikä mistää pahemmasta. Pitää nyt ottaa iisimmin pari päivää, ettei vaan vaiva pääse pahenemaan. Annoin koivelle suihkussa kylmä-kuumahoitoa ja vielä illalla laiton siihen kylmää.

Kun junavuorot eivät salilta tullessani passanneet, kävin sitten samalla kaupassa. Oli varsinkin leipä- ja lihahyllyillä tyhjää. Piti itsekin ostaa leipää, kun alkoi olemaan vähissä ja lisäksi maitoa ja tomaatteja. Toivottavasti tuo lakko loppuisi lyhyeen.

Kotona sitten kokkausta, töllön katsomista ja todella vähän netissä surfaamista. Kirjosta sain kirjastossa lainassa olleen Gao Xingjianin kirjoittaman Sielun vuori-nimisen romaanin tänään luetuksi. Itselleni saman kirjailijan aikaisemmin lukema Vapaan miehen raamattu oli lukuelämyksenä parempi, mutta ei tämäkään huono tuttavuus ollut. Ehkä vaan tuollainen välillä aika myyttinenkin kirja ei vaan ollut sopiva tähän aikaan. Seuraavaksi luen omista kirjoista vaihteeksi dekkarin eli James Ellroyn Erittäin salainen. Ellroyn kirjoja en aikaisemmin ole lukenut, mutta Musta Dahlia leffan olen nähnyt.

tiistai 4. toukokuuta 2010

Kolea kevätpäivä

Tänään heräsin ihan ajoissa ja hyvin nukutun yön jälkeen. Silti tuli taas häärättyä kotona kaikkea ylimääräistä, joten meinasi tulla vähän kiire töihin. Ehdin kuitenkin aikaisemmalla junalla kuin eilen. Aamulla oli todella kolea ja sateinen kesä, ei kyllä yhtään keväinen ilma ja tuli vähän myös räntää.

Töissä ei sen ihmeempiä, mitä nyt tuli taas pari tuntia puhelimessa oltua. Hiljaista oli tänäänkin langoilla. Tosin minun jälkeeni vikan vuoron tehnyt kolleega ei ollut hoksannut ajoissa katsoa, että vuorolistaan oli tullut muuros ja piti häneltä käydä asiaa kysymässä. Sain myös rustattua pari kirjettä, kun pitää taas asioita kysellä ja selvitellä. Huomenna on iltapäivällä luvassa koulutusta.

Töiden jälkeen en jaksanut mennä salille, eikä kävelylenkkikään tuollaisessa kelissä houkuttanut, vaikka sade taukosikin illan mittaan. Oli vähän tarkoitus jumpata kotona, mutta jämähdin sitten soffalle katsomaan töllöä. Ehkä eilisen spinu-kokeilun jälkeen oli hyvä antaa kropalle vähän palautusta ennen huomista treeniä pt:n kanssa.

Saatiin sitten kovalevyltä katsottua pois yksi keskeneräinen leffa ja vähän eteenpäin yhden sarjan jakson katsomista. Muuten ohjelmaan kuului lyhyet päikkärit ja vähän netissä surffailua.

maanantai 3. toukokuuta 2010

Pitkästä aikaa spinnaamassa

Näköjään tuli viikonloppuna nukuttua ihan liikaa, kun eilen illalla ei väsymyksestä huolimatta saanut itseään ajoissa nukkumaan. Sain kuitenkin joitan kuutisen tuntia nukutuksi, vaikka aamulla hieman väsyttikin ja oli taas vaikeuksia saada itseään liikkeelle.

Työpäivä meni kuitenkin ihan kohtuullisen virkeänä. Pari tuntia tuli oltua puhelimessa ja tällä kertaa puhelinlangat eivät hirveästi jaksaneet laulaa. Yksi vähän työläämpi tapaus tuli selvittelyyn ja siinä saikin kivasti aikaa kulumaan. No ei saatu tuota tapausta vielä täysin selvitettyä. Välillä sinänsä ihan yksinkertasista asioista tulee esiin erikoisempia yksityskohtia, mihin ei ole aikaisemmin törmännyt. No ainakin oppii samalla taas uutta.

Töissä olisin voinut olla pidempään, mutta lähdin vähän turhan hyvissä ajoin salille. Olisin ehtinyt tehdä tuolla cardion puolella, mutta päätin säästellä selkää. Ohjelmassa oli pitköstä aikaa spinning-tunti tai oikeastaan kolmevarttinen. Edellisestä kerrasta on aikaa yli puolivuotta ja tuossa ajassa on salille tullut uudet spinning-pyörät.

Hieman oli siis säädöt hakusalla, mutta ihan kohtuullisesti ne sain osumaan. Muuten tein tuon tunnin selkää tunnustellen, enkä hirvesti viitsinyt vastuksilla leikkiä. Hieman selkä tehdessä tuntui, varsinkin ylhäällä ajasessa. Tuli kuitenkin hyvä pk-treeni tuosta. Nyt täytyy kuulostella selkää ja muutakin kroppaa. Ehkä parin viikon kuluttua uudestaan spinnaamaan.